
Vappuaattona ylioppilaslakkini tulee esiin vuosipiilostaan. Ruth-neitikin hiukan tutustui siihen, mutta vain hiukan. Lakkini nököttää pöydällä vappukoristeena joutuakseen vappuiltana jälleen vuodeksi komeroon. Näin on tapahtunut jo iät ja ajat. Pihapuutarha on pelkkää kulomaisemaa, mutta siellä on mukavaa ja mielenkiintoista poiketa asioilla.

Vappua otettiin yhdessä ystävättären kanssa vastaan. Miehensä olikin flunssassa, joten nautittiin naisseurasta ja sampanjasta pikkuruokien kera.

Vappuaamuna kukko katseli itään asettuakseen kuitenkin pohjoista valvomaan.

Talvesta vapautunut joki kimmeltää kesän illuusiota luoden niittypuiden lomitse. Siellä menee polku, joka oli tuttu mustan koiran ja minun kulkea.

Pikkuinen ei vielä ole jokipolulle valmis. Ulkoilu saa silmänsä vuotamaaan, varsinkin kylmä tuuli. Sisäpihan suojainen kulmaus on ihanteellinen ulkoilupaikka. Istuskelen puutarhapöytäni äärellä auringosta nauttien ja pikkuinen nirskuttaa kaikkea luvallista. Mutta mikä oli iloinen vappu? Se oli ystävän aikuisseuraa ja ilo lumien häviämisestä ja pieni ja suloinen Ruth sekä erään ystävän puhelu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti