OLENTOJA OLIOITA KODISSANI

Nalle muutti luokseni joskus yli kaksikymmentä vuotta sitten. Opetin silloin maalusta eri ryhmille. Eräässä niistä harrasti maalausta nuori mukava neitonen. Muutettuaaan takaisin etelään hän oli muovaillut nallen minulle lahjoitettavaksi. Olen siitä lähtien pitänyt painavaa nallea aarteenani.Se on mm. asunut liki 15 vuotta työhuoneeni pöydällä. Nyt asumme molemmet levollisesti omaa taloamme. Nalle on edelleen aarteeni ja kallisarvoinen muisto.

 Huiluniekan sain haltuuni akvarellillani. Pan soittelee milloin missäkin puista huiluaan. Pan on syntynyt veistäjän luomana 1980-luvulla. Sen pikkuhäntä lepää takana.

 Naamio, uusin tulokas vie ajatukseni Afrikkaan. Sieltä se on lähtöisin. Ystävä ojensi sen lahjaksi keväällä.

 Varsinainen talon sielu, Josef lepäilee yleensä lähettyvilläni. Sen pehmeä turkki lämmittää mukavasti jalkojani. Vaidamme pitkiä lempeitä katseita; keskustelemme eleillä, äänelläkin. Josef ei kuitenkaan hauku; no, en minäkään.

OLIIVEJAKO?

 Valkoiset tulppaanit ovat esittäytyneet useassa vaiheessaan. Yhtä viehättävinä kulloinkin. Tulppaaneista puutarhassani muistan aina Dumand'n kertomuksen Black Tulip. Suosittelen, jollet ole jo lukenut.

 Oliivejako? Niinpä niin. Arpaonni ei ole suosinut, mutta ostamani oliivipuu tarjoili yllätyksen kiitoksena sisäkasvuun pääsystä. Enpä ollut uskoa mitä näin; erässä oksassa oli pienet siemen kokoiset pallerot, jotka ovat kasvaneet jo monin kertaisiksi alustaan. Jännitystä elämään: nyt seurataan kuinka pallerot kehittyvät.

 Kotkansiipiä ulkona ja sulka toisintaa sisällä muotojaan. Jotain graafista kauneutta pelkistettynä.

 Sitruunat lepäilevät vastavärissään. Kodissani taitaa olla välimerellinen tunnelma noin yleisesti katsoen, lappilaisuutta ei niinkään. Siihen riittää nämä huikeat etäisyydet kaikkeen ja kaikkiin...

 Koiranputkikukinnot ovat parhaimmillaan. Valkoista, kaunista pitsiä metreittäin.
Josef elelee tasaista elämäänsä, jostapa ei juurikaan kuviksi ole. Tapasimme sunnuntaina ranskalaisen nuoren naisen, jolla kulki musta labbis vapaana mukana. Päästin Josefinkin irti ja niin pojat saivat kisailla hyvän aikaa keskenään. Matkaaja kertoi matkustavansa aina koiransa kanssa. Mainitsi, että hänelle ihmetellään kuinka hän yksin... Mutta vastaavansa, ettei hän ole koskaan yksin: hänellähän on tämä ystävä. Tunsin hengenheimolaisuutta. Samoin hän sanoi, että täällä ovat kaikki koirat aina hihnassa ja Josefini oli ensimmäinen koira matkansa aikana, jonka kanssa sai leikkiä. Tunsimme tehneemme päivän iloisen jutun!

PIIKKIPALLO JA MUITA KUKKIA

 Koneella on koneen mahti, sanoi herra Piipoo ja Vespaa polkaisi. Näin tapahtui; kuvat hävisivät - jonnekin. Moni jäi siirtymättä.
Kiertelen päivittäin puutarhassani. Viimeiseksi illalla käyn katsomassa: onko kaikki hyvin. Hyvin ja kauniisti on tänä kesänä jo toukokuisesta Helleborumin kukinnasta alkaen. Kaunosielu kurkkii kukkien sisälle. Profiilikuva ei aina ole se ihanin, vai kuinka?

 Ystävätär, taitaja käsistään lahjoitti minulle pari piikkilankapalloa. Ennen piikkilangan tehtävä oli pitää mm karja laidunalueilla, suojata ihmisiä miinoilta, estää muurien ylitys ja paljon muuta. Nyt ruosteinen rautalanka on sanut arvotetun esteettisen elämän. Palloni on pihataideteos, joka lepää esi-isäni hakkaamalla myllynkivellä. Toinen pieni pallo asustelee sisäpihan kivilohkareella saniaisviidakon suojaamana.

JUHLAPAIKKA SAVONLINNA

 Olavinlinna löytyi talven jälkeen omalta paikaltaan yhtä komeana kuin aina ennenkin. Sitä katsellessa tulee eittämättä mieleen: miksi olen jättänyt "linnani". Jos en olisi lennähtänyt kauas maailmalle, en ehkä huomaisi kuinka hienon perinnön historia on jättänyt Savonlinnan asukkaislle.

 Muutama puutalokin on sentään säästynyt Linnankadulla 1960-luvun purkuvimmasta. Kuinka tyhmää raivoisa purkaminen on ollutkaan. Hyvä näinkin; oli paikka jossa viettää syntymäpäiviä. Saima-talon Saima kahvila. Sinne olin kutsunut 30 rakkainta sukulaistani tarjotakseni heille juhlapäivällisen. Mukana oli myös viisi merkittävää ystävää: kolme Sodankylästä ja kaksi Kajaanista. Kajaanin ystävä piti pienen kitarakonsertin ruokailun välillä. Se oli aivan hurmaava. Kitaramusiikki on herkkää ja hienoa, mutta vaatii keskittymistä niin kuuntelijalta kuin soittajaltakin. Vieraani pitivät kuulemastaan.

 Pöytäkortteja oli edeltänyt jo talvella akvarellistani teetetyt kutsukortit. Sittemmin pöytäkortit omatekoisina ja narulla sidottuina kertoivat kullekin paikan ja menun sekä konserttiohjelman.

 Menussa olin korostanut lappilaisuutta; olenhan suvun ainoa Lappiin asettunut, juurtunut. Olavinlinnasta vain haaveilen. Tuorejuustokakun hillat matkustivat kanssamme pohjoisesta. Saivat hyvin aikaa sulaa.

                                                      Totuus, jota ei tahtoisi uskoa.

 Josef oli pukeutunut juhliin Swarovskin timanttipantaan. Hän osasi käyttäytyä. Alussa seuraili Johanna tarjoilijaa tavoitteenaan päästä kokin pannujen luo, mutta huomasi piankin, ettei onnistu ja pisti levollisesti torkuille jättäen juhlavieraat pulisemaan keskenään.

Mustan vanhan pianon päällä oli savonlinnalaisen taiteilijan hieno maalaus Olavinlinnasta. Mieluusti liittäisin omaan taidekokoelmaani...

Kiitollisin mielin muistelen juhlaani. Oli ihanaa, kun vielä tapasin kaikki lapseni perheineen ja kumppaneineen yhtäaikaa. Se on hyvin harvinaista enää. Kuopuksen perhe San Franciscosta ei ollut paikalla, puhelimitse kuitenkin tapasimme. KIITOS kaikille juhlassa olleille. Kotiinpaluu oli mukavaa. Sitähän ei voi kieltää, etteikö haikeuden tunne kulje hetken aikaa mukana. Kaikki on silti tasapainossa. Tiedän linnan odottavan seuraavaa tapaamistamme. Vanharouva Mercedes kulki vakaasti tuttuja reittejä Josefin lepäillessä tilavassa koiraosastossaan. Loistava matkakumppani.

TALVEN HIIPUMINEN

 Talvi joutui tappiollle käytyäni pikaisella matkalla San Franciscossa. Golden Gate ei menetä lumoaan katsoipa sitä kuinka usein tahansa; ei tosin San Franciscokaan itsekään. Pasificin majesteteettisuus mykistää kerta toisensa jälkeen. Löydän rannalta aina sen pikkutytön kokettimekossaan, joka ei osannut unelmoida mistään suuremmasta kuin Saimaa.

 Castron varrella asuu suloinen perhe koiransa Maikin kanssa. Maikille on hyvä kuiskia salaisuuksia; kukaan ei niitä häneltä pois saa.

 Tyttären kanssa kävimme tutkailemassa muraalimaalauksia. Kuningaskoiran ikuistin tällä kertaa kuin myös muitakin eloisia maalauksia. Heräsi kysymys miksi ei Suomen kaupungeissa?

 Lastenlasten koulumaailma oli yllättävä. Sen esteettinen ympäristö vaikutti todella ihastuttavalta. Alkaen jo kadunvarren Keijujen talosta. taideopettaja oli saanut lapset tekemään valtaisia mosaiikkiteoksia. Näin syntyy ympäristö, jossa on mukava kasvaa kohti aikuisuutta.

 Kasvitieteelisessä puutarhassa Wisteriat olivat täydessä kukakassaan. Jokapuolella muuallakin oli kukkien kirjo huumaava, oli maaliskuu. Painted ladies talot ovat selvästikin San Franciscon ylpeys kaiken muun ohella.

 Mutta Castro Street on kotoinen ja tuttu katu kaikkine hengästyttävine mäkineen.

 Paluu arkeen kesti viikon. Sitten olin jälleen tasoissa oman aikamme kanssa. Seikkailumatkastamme kiitän tytärtäni, joka lahjoitti minulle matkan ja seuransa. Ihanaa!

 Katselen Calofornialaisen taiteilijan palikkamaalauksia kirjahyllyssäni. Toin yhden lisää. Ne ovat ihan must-juttuja, kun käyn siellä.

 Iltaisin istuskelen aidolla persialaisella Nain villa-silkkimatollani. Toteutin unelmani.

 Aitienpäiväkimppu San Franciscon lapsen perheeltä, tietävät valita oikein.

 Oma perennapenkini ihastutti neljän Jouluruusun kukinnalla. Olivat jälleen selvinneet hyvin jäisestä talvesta. On siis todistettu, että voivat menestyä Keski-Lapissakin. Oli jo kolmastalvi.

 Kaikkien ihanien tapahtumien ja asioiden jälkeen lepuutan sieluani katselemalla kaunista askeettista ruokapöytääni, välillä vaihtaen katsetta rakkaan lemmikkini Josefin kanssa.

 Lähdemme muutaman yön kuluttaua jälleen Savonlinnaan.Aiomme juhlia siellä.