OMAA AIKAA

Aamulla lähdin. Asetin pennun häkkiinsä ja kamera kaulassa astuin ovesta vapauteen! Suuntasin kulkuni tutulle rantapolulle. Muistin poisnukkunutta viisasta mustaakoiraani ja katselin kuvauskohteita. Ketään ei tullut vastaan. Lintujen laulu soi taustalla. Sähköpylväskin houkutteli kuvaamaan itseään. Katselin joenpohjaa muistaen siellä voi olla niitä lapsuuden satuesineitä. Näkinkenkiä, niitä löysin. Salaperäiset kenkäparit hiukan ruosteisen veden alla. Pajut kukkivat helmien tavoin. Palasin vielä kevätkosteaa polkua takaisin vaalean pentuni luo, joka olikin joutunut oksentamaan häkin nurkkauksesta ulos. Sainpa siivouksen palkkioksi huikentelevaisuudestani. Ja sitten pentu antoi tuta, mitä yhä eneneväsää määrin kai tulee vastaan. Baby-Ruth päätti, ettei tässä talossa katsota tänään ainakaan televisiota. Antennijohto poikki, naps. Mitäs teet. Korjaat jäljet vähin äänin ja mietit montako kuukautta vielä. Sitten se riiviö on niin suloinen ja sanoo ota syliin. Oi tätä koiraäidin onnea. Lempikaluste: lehtikompostorin verkkopalat.

SADEPÄIVÄN TOUHUT

Kevätsade täplittää koivunoksia avaten silmuja yhä suuremmaksi. Ulkona tapahtuu koko ajan. Rastaat tulevat pihakulosta etsimään siemeniä. Kaunis lintu, vaikkei ylläkään laulutaidollaan sukulaistensa tasolle.

Ruostemaljassa vesi aaltoili ja Pikkuinen seikkaili omilla poluillaan. Minun tehtävänä valvoa turvallisuutta.

Poseeraamaan aina ehtii, kun pyydetään ´katso´. Kuitenkin vain hetkeksi, sillä on pidettävä ympäristökin silmällä.

ja sitten jälleen kurkistetaan puuntakka, eihän äiti vain karkaa. Päivät soljuvat hiukan hajanaisin sisällöin.

On tehtävä akvarellimaiseman töitä ja hoidettava pennun asiat, siis vahdittava millloin avataan ovi, ettei tarvitsisi siivoilla. Ruth on oppinut aika hyvin ja minusta tuntuu, että aina kun hän on ollut päivähoidossa, se on tehnyt hänelle oikein hyvää. Puruvimmakohtauksista selviä; Ruth menee rauhoittumaan häkkiinsä. Siitä hän tietää, että häkki heilahtaa, jos äitiä puree. Häkkiin pentu kipaisee muulloikin vapaaehtoisesti. Se on omapaikka ja siellä on hyvä olla unilla. Yöt vielä isossa makuuhuoneessa lähellä äitiä. Ehkäpä se niin tuleee olemaankin. Sylissä viihtyy pikkuinen edelleenkin.

SINIVUOKKO KUKKII

Sinivuokko virittäytyy kukkiinsa, eikä tiedä lähteneensä Turun tienoon metsistä neljäkymmentä vuotta sitten tänne kylmään pohjolaan. Keväinen silmäteräni. Onneksi pentuhortonomi ei ole iskenyt tassujaan siihen, pitää olla näkyvämpää ja kovempaa.

Pionien alut saavat kokea melkoista retuutusta päivittäin, kun ei muutakaan oikein keksi.

Eilen olin akvarellimaiseman työpaikalla lähityössä ja pentu oli opiskelemassa isojen labradorien koulussa. Kummankin päivä meni ihan perfect. Häkissä oli viihtynyt mustien sielunveljiensä ja siskojensa kanssa. Pari bassomurahdusta vanhalta urokselta oli jälleen ollut tarpeen ja riittänyt villikolle.

Vau, mikä pari: viisaan katse ja iloiset elämää ihmettelevät nappisilmät. Ilta meni sikeässä unessa hyvä, että autosta jaksoi sisälle. Rakensimme naapurin papsun kanssa omaan puutarhaanikin pienen Quantanamon leirin. Sinne pikkuinen, että saan joskus rapsutella puutarhan kesäkuntoon. Totutellaan vähän aikaa kerrallaan, ettei synny kammotuksia.

Tänään asetin vesivadin ulos ja katsoin mitä tapahtuu. Sieltähän löytyi oitis pieni labrador, joka alkoi tutkia ja leikkiä vesileikkejä.

Pentu on viisas ja minäkin hitaasti oivallan yhä enemmän tätä johtajuutta. Tänään yritti sohvalle. Työnsin vain pois sanaakaan sanomatta ja katsomatta. Se tepsi, ei alkanut inttämään, vaan lähti omiin leikkeihinsä viihtyen hyvän aikaa.

PENTUÄITIENPÄIVÄÄ

Hempeilin, ostin punertavan hortensian. Olen mieltynyt lapsuudesta tuttuun hortensiaan. Nostin lipun salkoon ja juhlinta alkoi. Ruthin mukaisesti. Haavaumat lisääntyivät, laastarit vähenivät. Pentu tutkii milloin lattialle jostain ilmaantunutta ensi hyttystä

milloin haaveilee ulkona ja ihmettelee hivenen kummallisia kahleita kaulallaan. Kuitenkin aamu-ulkoilulla kierrettiin tonttia jo hyvän aikaa. Välillä odottelin ja sitten Ruth juoksi taas korvat hulmuten mukaani. Loppupäivä sujuikin ilman kahleita.

Muistin vanhaa ja viisasta ystävääni Ruthin istuessa suorassa linjassa Rubenin muistomerkin kanssa.

Pieniä ihmeitä aina vain.

ja sitten raivoisaa kukkapenkin riepotusta.Hiukan siinä kaunis vaalea naama tahtoo suttaantua.

Sisällä jälleen sävy-sävyssä lattialaattojen kanssa. Sylihetket ovat suloisia ja pikkuinen tulee pyytämäänkin syliin. Onnenhetki kestää hetken ja sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta naskalit iskeytyvät ranteisiin ja häkin ovi heilahtaa...Muuten pikkuinen osaa istua kehoituksesta. Ruokakuppirituaali on onnistunut, hurraa. Itseäni hemmottelin pienen unien lomassa maalaamalla äitienpäiväakvarellin.

PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ

Aurinko nouse, aurinko laskee. Jokaisen päivän lopuksi pikkuinen on hiukan kasvanut kohti isoa tukevaa labradoria. Kaunis, leikkivä ja hyvin voiva. Kuinka olenkaan onnellinen hänestä näyttäessäni piikkipensaiden läpi tieni raivanneelta nirhautuneine käsineni. Eilen olimme sivistyneiden vanhojen labradorien luona kyläilemässä. Voi sitä pennun iloa! Olikos kamera mukana tärkeällä hetkellä, ei. Opettajakoiratt taisivat kauhistua - jääköhän tuo tänne...Päivä oli ihan loistava ja loppupäivän pikkuinen tuskin jaksoi muuta kuin tyhjentää ruokakuppiansa.

Itsellänikin jotain ihan omaa. naapurin ystävällinen neitonen tuli päästämmään minut elokuviin: sielulepäsi Kuninkaan puheessa.

Sinisen taivaan aurinko tervehti aamulla meitä. Talitiainen puuhailee pesäänsä pönttöön, vaan kuinka käy sitten kunhan kirjosieppo saapuu paikalle.

Lelulaatikolla pistaydytään joskus tekemässä inventaariota.

Uni pienen vahvistaa.

ILOINEN VAPPU

Vappuaattona ylioppilaslakkini tulee esiin vuosipiilostaan. Ruth-neitikin hiukan tutustui siihen, mutta vain hiukan. Lakkini nököttää pöydällä vappukoristeena joutuakseen vappuiltana jälleen vuodeksi komeroon. Näin on tapahtunut jo iät ja ajat. Pihapuutarha on pelkkää kulomaisemaa, mutta siellä on mukavaa ja mielenkiintoista poiketa asioilla.

Vappua otettiin yhdessä ystävättären kanssa vastaan. Miehensä olikin flunssassa, joten nautittiin naisseurasta ja sampanjasta pikkuruokien kera.

Vappuaamuna kukko katseli itään asettuakseen kuitenkin pohjoista valvomaan.

Talvesta vapautunut joki kimmeltää kesän illuusiota luoden niittypuiden lomitse. Siellä menee polku, joka oli tuttu mustan koiran ja minun kulkea.

Pikkuinen ei vielä ole jokipolulle valmis. Ulkoilu saa silmänsä vuotamaaan, varsinkin kylmä tuuli. Sisäpihan suojainen kulmaus on ihanteellinen ulkoilupaikka. Istuskelen puutarhapöytäni äärellä auringosta nauttien ja pikkuinen nirskuttaa kaikkea luvallista. Mutta mikä oli iloinen vappu? Se oli ystävän aikuisseuraa ja ilo lumien häviämisestä ja pieni ja suloinen Ruth sekä erään ystävän puhelu.