sunnuntai 21. helmikuuta 2010

PYSÄHTYNEISYYDEN SUNNUNTAI

Pysähtyneisyys lepää maiseman yllä raskaana. Ainoa mikä on liikkunut on elohopea, joka aamulla oli liki -40. Aurinko katselee kaukaisesti tätä pohjoista siperiaa. Mustakoiraa paleli jälleen lenkillä ja heti asioiden hoiduttua käänsi kirsunsa kotia kohden. Olin itse kaivanut säilöstä esiin valkoisen lammasturkkini. En palellut ja lähettelin kerettiläisiä ajatuksia jokaista ns. eläinaktivistia kohtaan, jotka uhoavat turkisten pitäjiä vastaan. En näe mitään pahaa turkiksissa, joskin eläinten kohtelu täytyy olla loppuun asti hyvää ja kivutonta. Jos ei lenkkeily luonnistu, ei kuvaaminenkaan tunnu onnistuvan. Lumilinnunpesiä on tullut kuvattua jo useita eikä muita aiheita ole näkyvillä. Mustakoira olisi ollut kuvauksellinen huurteisine partoineen, mutta kameralle tuskin tekee hyvää olla sellaisessa pakkasessa. Olemme siis sisätilojemme vankeina. Onneksi tilaa ja kauneutta riittää. Mahdollisuuksiakin.

perjantai 12. helmikuuta 2010

LUMIMAISEMAA

Aamu oli kylmä. Mustakoirakin nosteli tassujansa hakien lämpöä. Aurinko valaisee jo päivää ja ihan vähän kerrallaan alkaa säteillä lämpöään, kun vain jaksaa odottaa. Huomasin puiden latvojen punerruksen. Pieni lilja kukkii eräällä ikkunallani katsellen lumimaisemaa kalvakan vartensa päässä. Tuolini on hiljaa lumivaippansa alla, eikä pöydän asiat ole yhtään paremmin. Päivän lämmöksi illalla leivoin karjalanpiirakoita. Ystävätär tulee viikonloppukylään.

maanantai 8. helmikuuta 2010

KUVAVAELTELUJA

Yhdistelmä vapaa- ja etätyöpäivä on siinä mukava, ettei tarvitse lähteä ja voi käydä välillä korjailemassa piha-alueen valkoisia käärinliinoja. Tosiasiassa talvi rasittaa siinä määrin sielua, etten muista moista. Aurinkoa ei ole juurikaan näkynyt. Mitä kaunista on kuukausia jatkuvassa kylmyydessä ja kaikkialle tunkevassa lumessa? Tosin allaoleva kuva todistaa toisin...Ehkäpä talvensietokykyni on vähentynyt juuri jatkuvan lähtemisen tähden. Vanharouva Mercedes on kiitettävästi kestänyt; päihittää kirkkaasti äärimmilleen tietokoneistetut sisarensa, merkeistä riippumatta. Mustakoira kärsii jotain kummallista köhimistä. Sydänlääkeannosta suurennettiin, ehkä hiukan helpotti. Muutoin on virkeä. Suloinen. Pakenen todellisuutta ja vaeltelen San Franciscossa kuvaretkellä.

torstai 4. helmikuuta 2010

ILTAMATKA

Palaan lomaani. Nyt haluan kiikkua ylös ja jarrutella alas jyrkkiä Noe Valleyn katuja. Katselen talojen ihastuttavaa rytmiä. Istahdan hetkeksi La Bolangen kahvilan pöydän äärelle ja kuuntelen puheensorinaa. Muistelen kaupungin iloista jouluilmettä valtaisine punaisine rusetteineen ja kultapalloin somistettuja palmuja Divisaderolla. Eläintarhan tyytyväiset pingut vaappuivat ja uiskentelivat tyylikkäässä osastossaan. Valtaisat seinämaalaukset ihastuttivat. Vanhimmat olivat 1930-luvulta ja sittemmin niitä on taiteiltu lisää.
Tänne varmaan palaan - etsimään timanttiani. Jotain vieläkin tärkeämpää jäi.

maanantai 1. helmikuuta 2010

FRAGMENTTEJA

Vilkutin kesälle, viimeksi. Talvikuukausia on kulunut. Auton alle kuollut pöllökin on jäänyt lumien alle. Yritän kuvitella surkean mäntymetsikön siromuotoisten jalopuiden metsiköksi. Vietin kuukauden loman, joulua ympäröiden, kuopuksen perheen luona San Franciscossa. Paluu lappilaismaiseman surkeuteen ottaa lujille. On myönnettävä, että kauneus, joka asuu katsojan silmissä, ei kohtaa näitä seutuja - ainakaan nyt. Mutta sielussani kulkee muisto kesäisten maisemien lomasta. Kuulen Oceanin majesteettisen pauhun. Kuulen iloisten tervehdysten ohimenevän kaiun. Tunnen pienen pojan äheltävän tuoksun ja sielukkaan maikkilaisen lämpimän turkin. Entä ne kaupugin mielenkiintoiset kohteet, joita riittää edelleenkin. Lähetän kiitokseni huoneestani, jossa asustelin ja kaikesta mukavasta yhdessäolosta suloiselle miniälleni ja hänen miehelleen, rakkaalle pojalleni.
Ikävästä huolimatta kotini on ihana saareke, josta nautin. Sinne toinen poikani oli asentanut yllätyslahajaksi uuden hienon television. Pieni postimerkin kokoinen sai väistyä; museoihmistenkin on aika siirtyä nykyaikaan. Tuntuu ihan upealta. Elämä sujuu ja aurinko alkaa tuoda kevättä, päivän kerrallaan. Akvarellimaisemassa on monia mielenkiintoisia asioita vireillään. Mustakoira kulkee kanssani, joskin vanhuuden tuomalla rauhallisuudellaan ja ajoittaisine vaivoineen. Kesti pitkän eromme. Nyt olemme jälleen me.