VANHANAIKAINEN MAISEMA

Aamun hämärässä ulkoilin kamerani kera. Hiljaisuudessa näkyivät huikeat siniset ja auringon hienoinen valo levitti värejä vastakkaiselle taivaanrannalle kuin akvarellisti märälle paperilleen. Kuljin vanhanaikaisessa maisemassa. Sitä eivät rikkoneet kiireisten laitteiden äänet. Jänisten jäljet täplittivät lumikerrosta, omia polkujaan tehden. Tuttu maisema. Mustakoira ei enää erotu valkoista maisemaa vasten. Aina kuitenkin mukanani. Sielun maisemassani hän vaeltelee ja lähettää ikävän pisarat esiin.

Olen lähdössä kauas pois. Orkideat ikkunallani jäävät kukkimaan.

KATSON HILJAISUUTTA

Harvoin kirjoitan. Orkideani ovat jälleen kukinnassa. Olen kietoutunut hiljaisuuteen. Katselen sen olemusta. Mietin onko se lempeää vai tuleeko se tuhoamaan minut. Minua ahdistaa tämä autius. Pakenen ulos ilman ystävääni, sillä hän on vain muistoissani. Muutaman tutun tapaan ja saan heistä pirteyttä jatkaa matkaani.

Aamulla tein tuttavuutta talviseksi muuttuneen jokipolkumme kanssa. Kohtasin yhden tuttavani. Pysähdyimme kuunnellaksemme toistemme kuulumisia ja ajatuksia. Jatkoimme matkaamme. Katselin kamerani läpi auringon viipyilevää nousua. Kaunistakin. Tervehdin kuusiystäviäni.

Kuitenkin elämä on hyvää. Saan lähteä kauas pois olemaan kesäisessä maassa. Siellä kohtaan rakkaitani. Se on toisaalta salaisuuksia täynnä, enhän tiedä mitä se sisältää. Jään ison koiran kanssa yksin enkä tiedä, mitä se oikeasti merkitsee. Ehkäpä teen matkan sieluuni yhdessä ison lempeän koiran kanssa kaukana San Franciscossa. Mukana kulkevat akvarellisiveltimet ja minulle tärkeä tyhjä kirja. Tuleva matka on elämän tarjoama mahdollisuus ja lahja samalla, kun voin ilahduttaa läheisiäni.

Olen ajatellut jo joulua. Käärinyt pienen puutarhakuusen jouluvaloihin. Mustankoiran lepopaikalla palaa lyhdyssä kynttilä. Katselen sitä ikkunoistani. Iloitsen tyttären aikoinaan antamasta valopallosta.

KAKSI VIIKKOA

Kaksi viikkoa olen kuunnellut hiljaisuutta. Olen kulkenut reittejämme, opetellut lenkkeilemään itsekseni. Akvarellimaiseman maasto antoi lahjan. Sieltä, kiviröykkiöstä nousi Mustakoira, iso kivipaasi kuin veistos. Se kulki mukanani kotipuutarhaan. Mustakoirani ei ollut vielä palannut lopulliseen sijaansa, yhteiseen iloisesti touhuttuun puutarhaamme.Akvarellimaalaus suodatti ikävääni.

Viime perjantaina Mustankoiran omalääkäri tuli luokseni ja toi pienen valkoisen rasian, johon Mustakoirani oli tuhkana asettunut. Itkin. Tein sinulle viimeisen palveluksen hiljaisesti, aurinkoisena syysaamuna. Asetin hellästi rasiasi maan tummaan varjoon. Tallensin sinne ensimmäisen joululahjasi, jolla vielä viimeaikoihin saakka leikit: sinisen piippilelusi. Kiviveistos katselee kadulle päin pensaan varjosta ja minä muistelen yhteisiä päiviämme.

ELÄMÄ NYT

Elämäntunne ilman sinua Mustakoirani.

JÄÄHYVÄISET

Aavistit ehkä: teimme tutut lenkit hyvästelläksemme ne. Olit sairas. Kuolema asui suussasi. Et antanut katsoa sitä. Et voinut syödä. Halusit ottaa pallon kuten ennenkin leikkiesämme. Et voinutkaan ottaa, sattui. Katsoit alistuneena rakkainta leluasi, ulkopalloa. Tulit illalla luokseni asetuit ihan kiinni makoilemaan. Olit aina saanut minulta avun, nyt en pystynyt sinua auttamaan. Rapsuttelin sinua ja kerroin kuinka tärkeä ja ihana olet ollut, minun Mustakoirani. Maanantaina lähdimme omalle lääkärillesi. Astelit reippaasti vastanotolle. Annoit tutkia. Sinut rauhoitettiin, että suuhusi voitiin katsoa. Siellä oli laajalle levinnyt pehmytkudossyöpä ja kuolio. Mustakoirani, jouduin tekemään päätöksen. En sallinut sinun enää herätä kipuun, johon ei ollut parannusta. En voinut auttaa muutoin kuin antaen erottaa meidät. Sinä tiesit sen. Tunnen vieläkin kasvoillani turkkisi kosketuksen nojatessani otsaani sinuun. Sinä olit poissa ja tuska hajotti sieluni. Itkin. Ihana kotimme on autio ja tyhjä. Sinun tassutteluasi kuulen vielä muistoissani. Sinä palaat puutarhaamme, jossa niin paljon puuhastelimme. Sieluni Tassueläin, oma Mustakoirani elimme pitkän, onnellisen elämän yhdessä. Kaipaan ja ikävöin sinua.

IKKUNOITA ,HEIJASTUKSIA

Akvarellimaisema näkyi kosteasta kkunasta. Usein olen tästä ikkunasta katsellut, ajatellut menneitä aikoja kaukaisuudesta. Kotona katselen matalan lintuveden syvyyteen, näen pihlajien lehvästöä.

Valkoiset pihlajan kukat muuttuneet punertaviksi palloiksi. Kesän hentous onkin jo vahvaa kypsyyttä. Matka tehty. Monipuolista, iloista yksityiselämää. Jätin Mustankoiran toisten hellään hoitoon, kuuntelin vieraita kieliä. Katselin ikkunoita. Tallensin auringon ihooni valkoisten talojen vartoidessa.Torkuin erään lentoaseman ikkunalla aamuyötä. Koti ja Mustakoira odottivat.

JUHLAN MUISTO JA KAUKAISET SIRPALEET

Juhla-ajatukset hiipuilevat vähitellen. Akvarellimaisemassa juhlimme. Olimme valmistelleet huolellisesti ja kihelmöiden suurta juhlaamme. Jännitystä leijui hirsirakennusten yllä, taustalla luottamus. Tunnelma oli mukanaolleiden kutsuttujen, kutsun vastaanottaneiden mukaan juhlava ja kaikintavoin onnistunut muutoinkin. Kiitos tuntui hyvältä, kannustavaltakin tottakai.

Kesä tuli vuorokaudessa. Jokakeväinen ihme, joka unohtuu jokaisena pitkänä ja raastavana talvena. Olen puuhaillut ulkona. Mustakoira lepäilee varjossa ja hakee kutistuvaa lumivuorta turkkinsa viilentämiseen. Kirjosieppo tutkii uutta asuntoaan ja lirkuttelee saadakseeen sinne munien pyöräyttelijän. Löysin harakanpoikien pelotteena käyttämäni rikkonaisen kristallilasin. Sen säröinen kauneus esti poisheittämisen. Tällä ja niillä viidellä muulla on taustanaan oma ihana historiansa; kuopukseni sen muistaa. Vaikka se liittyykin aikaan, jolloin vakaviakin sirpaleita syntyi perheiden ja kansojen elämään.

SINISTÄ

Sinisen viileää. Aurinko on katsellut kaukaa. Lämpöään niukasti, valoan hiukan jo enempi.Otin tänään sinisiä kuvia. Upeasti värittyneet heleät varjot.Maalasin pientä interiööriakvarellia.Olen aina vain pienen vanhan ikkunan lumoissa. Sen asensin vuosia sitten 70lukulaisen ison ikkunan tauluksi.

Mustakoira on viettänyt leikkauksen toipumisviikkoa. Hyvin kaikki sujui. Kokenut eläinlääkäri osasi työnsä. Juttelimme samalla monenmoisia. Kumpikin nauttii itsellisestä elämästä ja tarvitsee tilaa. Ympyroitä ei anneta enää sekoittaa.

Vielä neljä ahkeraa akvarellimaiseman päivää ja sitten vappuloma. Vanha taiteilijaystävättäreni tulee jälleen luokseni ja pidämme maalaushetkiä keskustelujen kera. Mukavaa. Kesää kuitenkin kaipaan. Kesään sisältyy monta odottamisen arvoista asiaa.

PERJANTAI

Joskus, kun ajatuksin on jo kaiken saanut suunniteltua ja nauttii vain toteuttamisesta huomaakin joutuneensa aidon perjantain syleilyyn.

Vanharouva Mercedeksen olemuksen oli keräytynyt viikon annos kuraa. Ajoin sen kotiin palattuani pesuun - kaikkein parhaimpaan. Suljin ikkunat käänsin tähden ja sitten vain odottelemaan, ulos. Viimein kone pysätyi ja vaikeni ja puhdasta oli tullut. Avasin oven ja jouduin vesilammikkoon. Tämä tästä nyt puuttui. Ajoin kotiin, kaadoin matolta vedet maahan ja puhaltaja tohisemaan. Pakastinkaapista marjoja. Seuraava perjantainen löytö: pakstimen ovi raollaan ja kaikki paksun huurteen vallassa. Pakasteet ulos ja puhaltaja kohti pakastinta. Asiat ovat hoituneet, mutta kuinka paljon pikkuvahingot tuhraavatkaan aikaa. Pihamaani muistuttaa sotatannerta, siellä lojuu kaatuneita puita ja oksakasoja. Olen ilmeisesti rikkonut luontoa vastaan kaadattaessani satavuotisia puita läheltäni; siitäkö perjantait.Mustakoira on kärsinyt nenäverenvuodosta. Aamulla on onneksi tutulle lääkärille aika. Mahdollisuudet ovat nollasta sataan, kuten toinen tuttu lääkäri sanoi. Olen toiveikas ystäväni suhteen, emmehän vielä vuosiin voi hyvästellä.

Näin unen, jossa nainen maalasi isoa öljyvärimaalausta. Ehkä se olin minä. Muistan hyvin maalauksen. Siinä oli ihmeellinen valo ja hämärän huntu yllä kulmittain. Kuva-alan täytti iso keltaokra alue, jossa mustia kuvioita. Pitäisikö toteuttaa muutoinkin kuin vain luonnoskirjaan.

VIERAILUJA

Mukava viikonloppu. Olin kutsuttuna 80-vuotis syntymäpäivillä. Katselin mukanaolijoita. Katsoin taakse omaan nuoruuteeni. Näin ovat he kaikki saavuttaneet hyvän joukon vuosikymmeniä. Minäkin, vaikka nuorimpiako. Mutta sielukkuutta joukosta löytyy ja pienet rypyt kehystävät sen kauniisti. Päivänsankari on liukumassa omaan tavoittamattomuuden maailmaansa. Surullista.
Vierailimme Mustakoira ja minä myös Mustankoiran sisaren luona. Suloinen mustaturkki oli muuttunut, kantoi jotain kipua sisällään. Pääsee lääkäriin. Näistä sisaruksista huolehditaan. Puutarhaani on ilmestynyt salaperäinen katse ja lumi pakenee pihakiveyksiltä. Talo tuntuu kasvavan kokoa. Valo ja lämpö, hyvänolon yhdistelmä. Tunnustelin akvarellisiveltimen hiljaisuutta. Se on kuin henkiinheräämistä. Valo leikkii jälleen pöydälläni.
Nyt olen levänneenä aloittava uuden, mieluisan työviikon.

SULAVAA LUNTA JA MUISTOJA

Pääsiäinen lopuillaan. Toinen tytär vieraili kumppaninsa kanssa. Jäi mukavat muistot sielutalooni asumaan. Tarjoilin kulttuuria ja lumivuorten siirtoa. Kaivoivat taloni esiin. Sisäpihan tunturit jököttävät vielä aloillaan; niihin ei pysty kola, ei lapiokaan. Odotellaan siis aurinkoa. Ulkovarakennuksen kattolumia toivottiin rysähtäväksi alas. Valuvat edelleen hitaasti, ihan hitaasti kääriytyen sisäänpäin. En mene nyt rakennukseen. Kotikadulla on kumisaapaskeli, emmekä pääse Mustankoiran tavanomaiselle rantapolulle upottavan hangen tähden. Mutta, iloitsen sulavista hangista. Karhunikin kurkistaa talviunipaikastaan. Tytär ei nähnyt sitä vielä. Kesää on mukava odotella ja suunnitella ilman pitkää lomaakin. Vilkasta elämää täynnä. Pyrähtelen arvatenkin hiukan siellä ja täällä. Vanharouva joutuu kestämään vielä isonjoukon kilometrejä. Tyttären kumppani sai toimimaan digiboksin ja television yhteydet ja kameranikin, jota olin erikoisesti surrut. Aarrettani. Siis elämässä on enimmäkseen ihania asioita! Kuten? Osaavia, ihania nuoria, jotka tuovat minun ja Mustankoiran harmaantuvaan elämään raikkautta.

PYSÄHTYNEISYYDEN SUNNUNTAI

Pysähtyneisyys lepää maiseman yllä raskaana. Ainoa mikä on liikkunut on elohopea, joka aamulla oli liki -40. Aurinko katselee kaukaisesti tätä pohjoista siperiaa. Mustakoiraa paleli jälleen lenkillä ja heti asioiden hoiduttua käänsi kirsunsa kotia kohden. Olin itse kaivanut säilöstä esiin valkoisen lammasturkkini. En palellut ja lähettelin kerettiläisiä ajatuksia jokaista ns. eläinaktivistia kohtaan, jotka uhoavat turkisten pitäjiä vastaan. En näe mitään pahaa turkiksissa, joskin eläinten kohtelu täytyy olla loppuun asti hyvää ja kivutonta. Jos ei lenkkeily luonnistu, ei kuvaaminenkaan tunnu onnistuvan. Lumilinnunpesiä on tullut kuvattua jo useita eikä muita aiheita ole näkyvillä. Mustakoira olisi ollut kuvauksellinen huurteisine partoineen, mutta kameralle tuskin tekee hyvää olla sellaisessa pakkasessa. Olemme siis sisätilojemme vankeina. Onneksi tilaa ja kauneutta riittää. Mahdollisuuksiakin.

LUMIMAISEMAA

Aamu oli kylmä. Mustakoirakin nosteli tassujansa hakien lämpöä. Aurinko valaisee jo päivää ja ihan vähän kerrallaan alkaa säteillä lämpöään, kun vain jaksaa odottaa. Huomasin puiden latvojen punerruksen. Pieni lilja kukkii eräällä ikkunallani katsellen lumimaisemaa kalvakan vartensa päässä. Tuolini on hiljaa lumivaippansa alla, eikä pöydän asiat ole yhtään paremmin. Päivän lämmöksi illalla leivoin karjalanpiirakoita. Ystävätär tulee viikonloppukylään.