Aamun hämärässä ulkoilin kamerani kera. 
Hiljaisuudessa näkyivät huikeat siniset ja auringon hienoinen valo levitti värejä vastakkaiselle taivaanrannalle kuin akvarellisti märälle paperilleen. Kuljin vanhanaikaisessa maisemassa. 
Sitä eivät rikkoneet kiireisten laitteiden äänet. Jänisten jäljet täplittivät lumikerrosta, omia polkujaan tehden. Tuttu maisema. Mustakoira ei enää erotu valkoista maisemaa vasten.
Aina kuitenkin mukanani. Sielun maisemassani hän vaeltelee ja lähettää ikävän pisarat esiin.
Olen lähdössä kauas pois. Orkideat ikkunallani jäävät kukkimaan.
