MATKA JOULUUN

Matka Jouluun alkoi tervehdyskäynnillä Akvarellimaisemaan. Siellä taiteilja Reidar istui pronssiin jähmettyneenä lumiharsoisena hahmona katsellen talviseksi muuttunutta maisemaansa.

 Seuraava askel Jouluuni olikin haikea. Josef joutui jäämään oikeaan koirahoitolaan kuudeksi yöksi. Hoitola oli Kieppi ja hyväksi tunnettu. Siellä oli hyvänkokoinen asunto valmiina. Haukkuvat, itkevät naapurit mekastivat niin, että Josefin koko selkäkarvoitus oli yhtä irokeesia. Siitäpä sitten mitään sanomatta liuin pois koirani elämästä. Lentokoneeseen. Matka kohti Joulutähteä oli alkanut.

 Viihtyisä jouluasuntoni odotti tyttären perheen kodin likellä. Joulutähti oli syttynyt olohuoneeseen. Sieltä löytyi jotain tuttuakin: kauan sitten maalaamani akvarelli varsinaisesta joulumaasta, Israelista.

 Maisema, kauniin korkean ikkunan takana oli kesäinen. Oli mukavaa asettua 'taloksi' .

Teimme tyttärieni kanssa yhteisen päivämatkan Tallinaan. Joulutoreille halusin ja koin satumaisen päivän hyvässä seurassa, johon kuului kolmannenkin polven edustaja: reipas Anna.

 Ennen aaton huippuhetkiä hiljennyimme Tapiolan ortodoksikirkon joulupalveluksessa. Ruokaa oli vallan runsaasti, jouluperinteen mukaisesti.  Kaikkea ei siis kuvattu; lahjoistakin vain osa. Joulupukki tuli isojen lahjasäkkien kera.

Tapanina teimme tyttären kanssa kaupunkikävelyn, jonne otin kameran mukaan. Näin kauniin taivaan ja Tove Janssonin asuintalon kyltin. Olin kuvissa nähnyt hänen ateljeensa, mutta nyt sisälle pääsee vain kuulumalla piireihin.

 Vanha autio 'Kummitustalo' Eirassa edustaa osaamista ja silmää hivelevää kauneutta. Näin silloin, kun oli aikaa ja halua rakentaa kestävää kauneutta.

Pieni kultainen tyttö katsoo tulevaisuuteen. Hyvä ja vaiherikas vuosi on jäänyt selän taa. Olkoon uusi vuosi hyvä ja onnellinen meille kaikille! Näin toivon jälleen kotiini Lappiin asettuneena. Täällä kuljemme Josefin kanssa retkemme päivittäin ja nautimme toistemme seurasta ja ajottain läheisämme kaivaten.

KAIPAUS JA ILO

 Aurinko hyvästelee matalalta. On kaamoksen vuoro luoda päiviin lyhyet hämyisät hetket syvien pimeiden väliin. Luoda kauniit kehykset sielussa viipyvään suruun läheisen sukulaisen poisnukkumisesta.

 Häntä, sisartani ajattelen ja sytytän kynttilän. Olin hyvästellyt hänet syyskuussa. Olin saanut jo vuosia seurata kuinka sairaus vei kammottavalla tavalla hänet  aina vain kauemmas ulottumattomiin. Ovi on sulkeutunut lopullisesti.

 Iloa tuottivat askareet ystävän vierailua valmistellen. Ystävä saapui kahden lemmikkinsä, Tuuren ja Paten kanssa. Komeita poikia. Josef ei arvannutkaan miksi emämtänsä on liimautunut keittiöön. Toinen koirapojista oli jo vieraillut emäntänsä kanssa luonamme. Tiesin, ettei  kohtaamisessa ole ongelmia.

 Alku tervehdykset olivat vauhdikkaaat. Josef osoitti olevansa hieno tilaa antava luonne. Puutarhassa vuorenkilven lehdet sinkoilivat, kun pojat pistivät parastaan kilpajuoksussa.

 Lauman toimintaa oli jälleen ihana seurata. Ei mitään ärhentelyjä. Kunkin yksilön ominaisuudet näyttäytyivät mielenkiintoisina.

 Uusi tuttavuus Pate, villakoiraa ja vinttikoiraa? oli kaunis ja siro huiman nopeine askelineen.

 Vaikka niityllä sai ahmia jänön papanoita mielinmäärin tekivät herkut ojennettuinakin hyvin kauppansa.

 Tottakai, kun joenrannassa lenkkeiltiin tuli tassut pestä. Mutta se lauman vesikoira, sorsan noutaja ei vilkaissutkaan veteen.

 Olipa sitten sisällä leppoisaa istua herkkupöydän äärellä; nauttia illallista pitkän kaavan mukaan. Kanttarellikeitolla aloitettiin, välillä parmesaanilohta sekä lopuksi kuppi kahvia mustikka ja sen kaverit kakun kanssa. Emme olleet dieetillä. Keskustelut avarine aiheineen tuottivat iloa pitkälle vierailun jälkeenkin.

SYYSKUISET TAPAHTUMAT

Akvarellimaiseman pitkäainen seuralaiseni palasi museolleen pronssiin valettuna. Olin saanut kutsun pitää patsaspuheen. Aurinko valaisi kirkkaasti ja kuumastikin. Jätin hyvästit ja Vanharouva kulki iloisesti kehräten tutusti kotiin. Josefilla oli ollut mukava päivä perusystäviensä luona. Ilta oli kiireinen. Katsoin, että kaikki on ojennuksessa: tavarat pakattu; eväätkin laitettu seuraavaa päivää varten. Aamulla varhain jätimme kotimme.

 Alkoi pitkä matka niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tein matkan omaan sieluuni, ja ajoin jälleen kerran 800 km. Siellä asuu Olavinlinna ja kokemus lapsuudesta kuinka vahva mies soutaa pelottavan virran yli puisella veneellä linnan rantaan, jossa nousen ylös veneestä. Mustat isot kalat olivat uiskennelleet virran vedessä.

 Olin tullut hyvästelemään talveksi kaikki rakkaat sukulaiseni. Kukin heistä on jo pitkällä omassa vanhuudessaan ja pari heistä  joutunut luopumaan itsemääräämisoikeudestaan ja terveydestään. Suren. Yritän olla pelkäämättä omaa edessä olevaa vanhuutta.

 ILO. Sain viettää Lappeenrannasta ja Inkoosta tulleiden serkkujeni kanssa onnellisen, ihanan viikonlopun. Vahvat siteet: syntyneet silloin kauan sitten, kun junat olivat punaisin sametti- istuimin varustetut ja veturi puuskutti höyrynsä taivaalle ja istuin yksin junassa matkustaen kohti Lappeenrantaa, tätilää. Siellä oli täti, setä ja serkku.

 Silloin linnan puistossa käyskenteli komea pässi. Nyt sekin on Reidarin tavoin kahlittu pronssin sisään. Josef ihmetteli otusta: näyttää eläimeltä, mutta ei ole hajuja, kumma juttu. Ei merkattu.

 Makalla kotiin satoi, Sopi tunnelmaan, vaikkakin raskasta ajelle. Oli aikaa miettiä omaa nuoruuden valintaa. Silloin maailma oli avoin vailla huolen häivää. En huomannutkaan ja olin saattanut itseni elinaikaiseen eksiiliin, Lappiin. Näky oli lohduton. Koivut paljaina. Lehdet kuolleina pihallani; tämänkö olin valinnut! Sitten perennapenkin kätköistä kuului: lohduttaako kukintoni sinua?

 Hyasintit kukkivat vahvoin värein toivottaen tervetulleeksi kotiin. Eihän tämä niin lohdutonta ole. Olen kotonani, jossa Josef labbis tuo lämpöä ja liikuntaa yhteisiin päiviimme. Olavinlinna on asettunut aloilleen.

KESÄN KUVAA

 Kesän kosteus on kuivumaton. Jos luulet, että nyt on koittanut sateeton päivä, tulet pettymään. Tänäänkin. Katsoin pisaraisen ikkunan takaa puutarhaani. Siellä onkaunista. Sateen synnyttämää.

 Suoraryhtinen jaloritarinkannuskasvusto kannattelee helmeilevää kesäänsä valittamatta saniaisten vieressä. Varjolilja ottaa nöyrästi vastaan juoman runsauden katsellen alapuolellaan kuunliljojen suurenevia lehtiä.

 Mitä kuuluu perennoitteni kuningattarelle jalopionille? Nuppunsa ovat vielä tiiviinä pallona eikä vesi pääse sisälle. Pikku hyönteinen lepää lehdellään juoden puhdasta vettä.

 Sateen helmiä kannattelee kurjenmiekkakin komeilla sinisillä terälehdillään.

 Sisällä orkidea vaatii päästä kuvaan myös; eihän sen valkoista puhtautta voi vastustaa.

 Sittenkin katseeni viipyy ulkona sateen ryöppyä sietävissä perennoissani. Sateesta ne nauttivat ja kasvavat entistä komeimmiksi.

 Kuitenkin toisaalla ikkunanäkymä kadulle on kuin kauhufilmin lavaste keskellä kesäpäivää.

 Pienet salaiset aarteeni isojen perennojen suojassa voivat hyvin. Jouluruusukin talvehti ! tässä penkissään ja kasvattaa tomerasti vahvoja lehtiään. Odotan ensikesää saanko nähdä omassa penkissäni ihanimman kukinnon,  Marian sielun, sellainen sen valkoinen kukinto mielestäni on - vaikka onkin leinikki.

 Toinen salaisuus kasvaa myös, ollut jo useamman talven isojen perennojen suojaamana. Savonlinnan metsistä napattu tammen alku. Ehdinköhän nähdä sen suuruutta. Tammet ovat hitaita kasvussaan ja minä taas ikäännyn nopeasti; siinäpä se.

 On hyvä palata jälleen Unelmien puutarha - teoksen äärelle odottelemaan sitä aurinkoista kesää.

NÄYTTELYN JATKOA

 Nyt alkaakin tapahtua. Ketähän sieltä tulee? Emäntäkin lähettää jännittyneenä tohkeilusignaaleja. Josef seurasi avajaistapahtumia rauhallisesti ja herkeämättä. Aikansa seurusteltuaan väsähti ja otti luottavaisesti pienet unet jaksaakseen kotimatkan.

 Maalauksen ensiopettajani kävi ja toi minulle saamansa pienen öljyvärimaalauksen +/- 40 vuoden takaa. Sen olin maalannut taiteentekemisen alkuvaiheessa. Oli jännittävää kohdata se nuori ja innostunut maalari tässä Kaupunkinäkymässä.
 Katselen parin vuoden takaista akvarelliani, Rikkoutuneet. Kaupunkinäkymän ja pelkistetyn nykyakvarellin välillä on todella mielenkiintoinen elämä omine viiltävine säröineen. Maalaus on kannatellut. Se on toiminut johtolankana. Se ohjasi yliopisto-opintojakin. Ja on antanut pitää itsestä kiinni, sieluni kuva lepää  jälkeeni jäävissä teoksissani. Niistä voi lukea elämääni, jos niin haluaa ja osaa.

Kotini maalaukset suojaavat ympärilläni jokapäiväistä elämääni. Ei vain omat, vaan myös taiteilijaystävien maalaamat teokset. Elämä ilman taidetta olisi liian karua ja kovaa.

KITSIÄ PUUTARHASSA, TAIDETTA NÄYTTELYSSÄ

 Savonlinnasta matkusti takapenkillä ujo tyttö kotipuutarhaani. Se odottelee lehvästön suojaa pensaan juurella. Maalasin kiven, jonka sain juuri ja juuri maasta ylös kaivaessani lumipalloheisille kuoppaa, missä levitellä juuriaan. Olen unelmoinut veistospuutarhasta. Siihen tarvittaisiin rehevä, eteläinen kasvusto ja oikeita veistoksia; on tyytyminen nyt vain kitsiin.

 Taidetta löytyy salongeista ja Lapponica-salista Rovaniemeltä. Siellä avattiin puuhakkaan päivän jälkeen 45 akvarellia sisältävä näyttelyni: Siveltimen hiljainen kosketus. Ystäviä on kiittäminen kovasta urakasta, että ne kaikki asettuivat metallilankoihin kauniisti katseltaviksi oikeaan aikaan. Avajaiset olivat juhlahetki illalla.
Voin olla tyytyväinen, kaikki on hyvin. Minulle tuotiin kukkia ja niiden kyljestä löytyi luita! Hienoa, onhan Josef ollut mukana ja oli silloinkin pitkän päivän. Käyttäytyi moitteettomasti; siis luut olivat ansiosta.