Kotona puuhatellaan monenmoista. Vahinkoja tulee, kenelle? Lampunvarjostin päätyi roskiin. Silmälasini lojuivat sirpaleina lattialla eräänä aamuna suihkusta palatessani. Syntisäkki katseli viattomuuden katseellaan ruokapöydän takaa. Mustat nahkakengät loppuivat, ei pidosta vaan purennasta. Täyttä elämää. vaikka olihan käydä tosi huonostikin. Työpaikallani ulkoillessa Ruth vapaana se juoksi yllättäen minut täysin takaapäin ja vetäisi jalat alta, sillä seurauksena, että olin lentänyt takaraivoedeltä kovaan maahan ja menettänyt tajuntani. Heräsin ja ihmetteli, kun jalkani eivät toimineet. Makoilin edelleen ja pääsin ylös. Huimausta kovin ja pää oli kipeä. Se oli aivotärähdys. Ruthia on siis varottava. Sen vauhdikas 30 kg on melkoinen torpeedo osuessaan. Eikä se osaa väistää. Siinä se ihmetteli vieressäni: miksi makaat maassa? Vielä parivuotta pentumeininkiä, mikäli Cesarin kirjoitus pitää paikkaansa.
Ulkolenkit ovat lähinnä ruuanhakua. Myyrän raadot ovat oikeata herkkua; en viitsi edes enää noteerata niitä. Pidättäydyn ajattelemasta niitä, kun aamuisin saan helliä herätysnuolasuja. Poikani poikkesi Helsingistä.
Teimme retken lähitunturille. Ruth nautti. Sieltä löytyi valtaisa karhun myllertämä muurahaispesä
ja Ruth kainosti nuuhkali jälkiään.
Tänään ulkoiltiin pihamaalla ja Ruth sai juosta sydämensä kyllyydestä, kaljatökki suussaan, itse siivoilin perennapenkkiä. Sää on leuto ja ihana - marraskuussa ilman lunta, siitähän ihan sekoaa. Sitten tapahtuikin klassinen juttu. Ruth juoksi ihan viattomasti liki harmaata kiveä? Huomasin sen itsekin. Kivi ponkaisi ylös ja puuhun. Nuori kissa pääsi ketterästi korkealle ylös. Ruth ei tajunnut tapahtuman klassista ja symbolista arvoa, vaan hiljaa ihmetteli juttua ja katseli olisiko katon reunalla lisää näitä. Nauratti. Kamera ei ollut mukana. Akvarelli on jälleen työn alla. Valoa vain on ohimenevän hetken.
Kiven pinta kuin erään taiteilijan maalaus.
Kotini puhkesi kukkaan, juhlaan. Kuusi puuttui, mutta sitä tuskin huomasimme.
Joulunväri hehkui syvän sinisenä. Pöydällä herkkujen runsautta.
Jouluruusu valkoisin ujoin kukin juhlakukkana. Muistin Elisabethstreetillä olleen kirkkopihan, jossa kukkivat useat jouluruusut ja joita Maikin kanssa kävimme ihailemassa, jouluna San Franciscossa. Täällä Lapissa Ruth oli onnellinen: oli enemmän seuraa ja tapahtumaa. Ruthin ensimmäinen joulu.
Herkkujakin sai ja pallojuoksua puutarhan tallatuilla hangilla.
Karhu pukeutui kevyeen lumiharsoon juhlan merkiksi. Oli oikeasti juhla.
Nyt olemme jälleen kahden ja karhu on vetäytynyt puukuorensa sisään.
Tänään vierailulla Ruthin bestis Tara ja emäntänsä. Koirat leikkivät jo ihan mukavasti, siis Ruth on kasvanut ja rauhoittunut pahimmasta pentuvimmastaan.
Saimme juoda kahvin rauhassa: pöytä liikkui tuskin huomattavasti. 
Hassua, se on meidän oikea joulumme. Kuitenkin joulun syntymaassa siellä, jossa asuimme kerran, ei ole lunta. Ei ole ollut useissa jouluissani eri ilmastoissa. Joulu onkin sydämen asia. Niin kauan kuin sen voi löytää sieltä elämä hymyilee. Siispä iloisesti joulua kohden, me Ruth 
ja emäntänsä Liisa. Muistan jokaista minulle tärkeää ja rakasta ihmistä ja ikävöin San Franciscoon.
Pihapiirissä sentään saa juosta ja purkaa höyryjään. Sisällä tekee kolttosiaan ajottain ja puhelimeen vastaamiseni saa Ruthissa kaikki riiviövoimat irti.Mutta silti on NIIN suloinen. 
Typykkä ei ole enää ihan valkoinen, vaan turkkiinsa on ilmaantunut leijonan väriä. Leijonaa taitaa olla joskus luonteessaankin.
Pikku Ruth päätti kokeilla lumitöitä, löydettyään ensilumen maasta pikkukolan. 
Yritys oli vauhdikas. Näytti pikemminkin kaksintaistelulta oudon esineen kanssa ja sitten korvat liehuen uuteen kohteeseen. 
Koiranpennun logikkaa. Onnellisen vaapaan pennun.
Hienossa paikassa työmme sujui ja asuimme kauniin talon ullakkohuoneessa - Ruthin tähden. Automatkat sujuivat peräosassa nukkuen, istuskellen ja leikkien. Pysähdyslenkit huomasin hyödyttömiksi: ei pökäleitä, ei koiran pissaa. Huolestuin, mutta kuulin asiantuntijalta normaali ilmiö tyttäpennuilta, arkailevat uutta ympäristöä hajuineen; pakon edessä vasta asiat hoidettiin pitkällisin istunnoin häntä tomerasti ylös kaartuen. 
Yhdessä saimme iltaruokailla meille avatussa kabinetissa. Matkan paras anti: emännän viereen satiinilakanoille nukkumaan. Matkan jatkuessa omenoita poimittiin sukulaispaikassa.Toisen kaupungin vaahteroita ihailtiin ja päätettiin: tänne. Portaat, liukkaat ja läpinäkyvät saivat koiraneidin asettumaan neliraajavastustukseen. Levitettiin matto ja näin saatellen päästiin yläilmoihin. Alastulo olikin luonnollista. Matka oli antoisa konkreettisestikin hillopurkkeineen ja sienineen, mutta suloista oli saada tavata itselleni läheisä henkilöitä, vaikka edes ohimennen ja vakuuttua haluan päästä lähemmäs heitä. Ulkoavaruuden aikani alkaa olla lopuillaan. Kaikesta huolimatta toin tammen taimen ja istutin sen puutarhaani. 
Kukahan sen varjossa aikanaan istuu...
ja päättää raahata alusensa ruokasalin puolelle. Nukahtaa, sillä emäntänsä vain lukee ja lukee. Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä.
Muistona pikku Ruthin muotokuva täällä kotona jo. Omastani en tiedä onnistuuko se muuttaman mallinsa luo.
Koiranheisipuun marjat alkavat punertaa ja vaahtera keräilee lehtivihreäänsä talteen. 
Sisällä kodissa arki näyttäytyy silputtuina pahvilaatikoina ja vaateripustimista alas vedettyine vaatteineen. 
Terve energinen pentu. Ylipäätänsä kotona jo hyvinkin rauhallinen, lukuunottamatta ajoittain iskeviä hulluuskohtauksia räjähtävine spurtteineen. Vihdoinkin kultapallot ehtivät palloutua.
Frisbeen kanssa harjoiteltiin noutoja vapaana takapuutarhassa ja hyvinhän se sujui, 
vaikka välillä karkille olikin niin kiire, että piti lelu jättää matkalle. 
Maahankin osaa mennä, jos haluaa... Miksi aina pitää ensin tehdä omat jääräpäiset johtopäätökset - tarvitseeko totella. Suloiselta tuntuu jokainen positiivinen lopputulos. Iltalenkillä tavattiin vanha ja kulahtanut, viisas shäferi pappa. Hänelle piti mielistellä oikein perusteellisesti. Turkki siinä pölyyntyi ihan harmaaksi. Vaikealta tuntui papsustakin jatkaa matkaa ja erota söpöläisestä. Illalla oli mukavaa lepäillä viileillä lattialaatoilla ja sulatella ilta-eteriaa.