AURINKOA TALOSSA

Kukkakimppu hehkui auringossa. Loputon talvi; vihdoinkin mittari kävi nollan yläpuolella antaen lupauksen: nämäkin lumet voivat sulaa joskus. Ei sille mitään voi, että en kertakaikkiaan rakasta lunta. Kuitenkin sen vankina joudun asumaan, elämään. Tuohan se tiettyä puhtautta, vaikka kätkeekin käsittömän määrän talven törkyä sisäänsä.

Aurinko paistoi talooni sisään. Huoneet saivat suorastaan ylellisen tuntuman, kauneutta, valon tuomaa. Viikko sitten taiteilijaystävättäreni, iäkäs ja hauraskin jo oli luonani viikonlopun. Ruth käyttäytyi hyvin. Ystävätär on vanhoilla päivillään alkanut hoidella poikansa kanssa tuttavien koiria. Hauskaa. Viikonloppu oli puolin ja toisin virkistävä. Vuosikymmenien ytävyydellä on lämmintä arvoa. Keskustelimme maalauksesta ja katselimme akvarellejani.

Olen iloinen, että aikoinaan aloin kiusata vieraitamme vieraskirjalla. Nyt on ihanaa, että siellä on pieniä akvarelleja muistoina ystävättäreni käynneistä samoin kuin kirjoitetut muistot. Joskus luen niitä ja palaan kulloiseenkin tilanteeseen. Kuinka paljon kannankaan muistoja, elämää mukanani onnellisena kaikesta kokemastani. Kiviä en mukanani raahaa. Pitää antaa tilaa onnen muistoille. Ruthin talossa asuu rauha ja tyytyväisyys.

RUTHIN KUTSUT

Tänään Ruth vietti 1-vuotis syntymäpäiväjuhliaan, emäntänsä avustamana. Kutsu oli lähetetty parhaille ystäville Taralle ja Kapulle sekä heidän emännälleen Ullalle.

Ystävät saapuivat, sen Ruth kuuli jo ennen kuin ketään näkyikään. Neiti oli iloinen ja otettu vieraistaan, mutta jo selvästi sivistyneen käytöksen orastus touhuissaan. Taran ei tarvinnut asettaa pentua kertaakaan ja Kapukin herrakoirana kesti koko kekkerit. Lahjapaketti avautui hetkessä eikä siinä tarvittu emännän käsiä. Paketista sukeutui esille pallorengas yhdistelmä, pieni yksivuotias oli onnellinen lelustaan. Lelu oli ajateltu ikikestäväksi, mutta eipä aikaakaan, kun sen sisus oli näkyvissä pahoin repaloituneena. Vielä sitä pentuakin löytyy...

Emäntä oli laittanut herkkuannokset, aladoopia ja nakki, Kilta-kuppeihin valmiiksi. Niitä odotettiin kauniisti, mutta ole-hyvän kuultua tuli pientä häsläystä. Neiti 1-vuotias ei ehtinyt kupilleen lainkaan. Otettiin uusiksi. Nyt puolestaan jokin 12sta tassusta tömähti kuppiin. Sirpaleet lensivät ja eipä siitä sitten tullut kuin uusi kierros uuden kupin voimin. Herkkuja jokainen lopulta sai ja hännät heiluivat tyytyväisinä.

Voikos muuta sanoa, kuin, että ihanaa olla yksivuotiaan emäntä ja mukavaa, kun on koirakamuja ja muitakin kamuja - tällä palveluspuolella. Helpompi on kuvata kuitenkin talvista puutarhaa kuin Ruthin eloisia juhlatouhuja.

TÄSTÄ JÄLLEEN ALOITETAAN

Uusi vuosi kaikki mahdollisuudet piilossaan vielä. Hiljalleen sitä availlaan. Koetaan yllätyksiäkin sekä tiedossa olevia mielenkiintoisia asioita. Ruth kasvaa siinä ohessa kasvatettuna ja ilman. Hienoa oli, ettei hän panikoinut uuden vuoden rakettien tähden. Enkä itsekään antanut hänen huomata, että mitään poikkeavaa kuuluisi.Lunta on satanut, satanut ja satanut. Maisema nuokkuu lumeen kätkeytyneenä. Kuitenkin ihanaa, ettei ole ollut polttavia pakkasia. Akvarelli on jälleen syntymässä. Sielun lepoa.

SININEN OLI JUHLAVÄRI

Kotini puhkesi kukkaan, juhlaan. Kuusi puuttui, mutta sitä tuskin huomasimme.

Joulunväri hehkui syvän sinisenä. Pöydällä herkkujen runsautta.Jouluruusu valkoisin ujoin kukin juhlakukkana. Muistin Elisabethstreetillä olleen kirkkopihan, jossa kukkivat useat jouluruusut ja joita Maikin kanssa kävimme ihailemassa, jouluna San Franciscossa. Täällä Lapissa Ruth oli onnellinen: oli enemmän seuraa ja tapahtumaa. Ruthin ensimmäinen joulu.Herkkujakin sai ja pallojuoksua puutarhan tallatuilla hangilla.

Karhu pukeutui kevyeen lumiharsoon juhlan merkiksi. Oli oikeasti juhla.

Nyt olemme jälleen kahden ja karhu on vetäytynyt puukuorensa sisään.

JOULU TULEE RUTHIN TALOON

Jouluni alkoi pikkupojan, 5v. lapsenlapseni, lumoavasta joulukortista. Itsekirjoitettu toivotus takanaan. Kirjainten kääntyily hellyttävänä lisänä. Iloitsin! Taloni tuoksuu laatikoille, huone kerrallaan saa puhtaan tuoksun ja joulu lähestyy. Ystävät poikkeavat. Tänään vierailulla Ruthin bestis Tara ja emäntänsä. Koirat leikkivät jo ihan mukavasti, siis Ruth on kasvanut ja rauhoittunut pahimmasta pentuvimmastaan. Saimme juoda kahvin rauhassa: pöytä liikkui tuskin huomattavasti.

Lumi luo juhlavat puitteet joululle, näin olemme tottuneet. Hassua, se on meidän oikea joulumme. Kuitenkin joulun syntymaassa siellä, jossa asuimme kerran, ei ole lunta. Ei ole ollut useissa jouluissani eri ilmastoissa. Joulu onkin sydämen asia. Niin kauan kuin sen voi löytää sieltä elämä hymyilee. Siispä iloisesti joulua kohden, me Ruth ja emäntänsä Liisa. Muistan jokaista minulle tärkeää ja rakasta ihmistä ja ikävöin San Franciscoon.

LYHENEVIN PÄIVIN

Aurinko viipyy aina vain vähemmän aikaa ja päivät ovat muuttumassa sinisen kaamoksen hetkiksi. Valkoinen labradorini kasvaa ja purskahtelee energiaansa. Energiatasomme eivät ihan ole samaa luokkaa, mutta parhaani yritän Ruth neidin kanssa. Pihapiirissä sentään saa juosta ja purkaa höyryjään. Sisällä tekee kolttosiaan ajottain ja puhelimeen vastaamiseni saa Ruthissa kaikki riiviövoimat irti.Mutta silti on NIIN suloinen. Typykkä ei ole enää ihan valkoinen, vaan turkkiinsa on ilmaantunut leijonan väriä. Leijonaa taitaa olla joskus luonteessaankin.

Joulua tulisi jo pian valmistella. Ikävä ilmoitti itsestään, olenhan kaksi edellistä jouluani viettänyt San Franciscossa ja nyt on Suomi-joulun vuoro. Ehkä siitä tulee oikein tunnelmallinen. Lumi on viimein maassa pienenä peittona ja pakkasta ilmassa hiukan. Oli mukavaa aloittaa adventti kirkon Hoosiannaa-laululla. Sytytän kynttilän ja kuuntelen keskiaikaisia joululauluja.

RUTHIN JA HENKILÖKUNTANSA ARKEA

Kotona puuhatellaan monenmoista. Vahinkoja tulee, kenelle? Lampunvarjostin päätyi roskiin. Silmälasini lojuivat sirpaleina lattialla eräänä aamuna suihkusta palatessani. Syntisäkki katseli viattomuuden katseellaan ruokapöydän takaa. Mustat nahkakengät loppuivat, ei pidosta vaan purennasta. Täyttä elämää. vaikka olihan käydä tosi huonostikin. Työpaikallani ulkoillessa Ruth vapaana se juoksi yllättäen minut täysin takaapäin ja vetäisi jalat alta, sillä seurauksena, että olin lentänyt takaraivoedeltä kovaan maahan ja menettänyt tajuntani. Heräsin ja ihmetteli, kun jalkani eivät toimineet. Makoilin edelleen ja pääsin ylös. Huimausta kovin ja pää oli kipeä. Se oli aivotärähdys. Ruthia on siis varottava. Sen vauhdikas 30 kg on melkoinen torpeedo osuessaan. Eikä se osaa väistää. Siinä se ihmetteli vieressäni: miksi makaat maassa? Vielä parivuotta pentumeininkiä, mikäli Cesarin kirjoitus pitää paikkaansa. Ulkolenkit ovat lähinnä ruuanhakua. Myyrän raadot ovat oikeata herkkua; en viitsi edes enää noteerata niitä. Pidättäydyn ajattelemasta niitä, kun aamuisin saan helliä herätysnuolasuja. Poikani poikkesi Helsingistä. Teimme retken lähitunturille. Ruth nautti. Sieltä löytyi valtaisa karhun myllertämä muurahaispesä ja Ruth kainosti nuuhkali jälkiään.Tänään ulkoiltiin pihamaalla ja Ruth sai juosta sydämensä kyllyydestä, kaljatökki suussaan, itse siivoilin perennapenkkiä. Sää on leuto ja ihana - marraskuussa ilman lunta, siitähän ihan sekoaa. Sitten tapahtuikin klassinen juttu. Ruth juoksi ihan viattomasti liki harmaata kiveä? Huomasin sen itsekin. Kivi ponkaisi ylös ja puuhun. Nuori kissa pääsi ketterästi korkealle ylös. Ruth ei tajunnut tapahtuman klassista ja symbolista arvoa, vaan hiljaa ihmetteli juttua ja katseli olisiko katon reunalla lisää näitä. Nauratti. Kamera ei ollut mukana. Akvarelli on jälleen työn alla. Valoa vain on ohimenevän hetken.Kiven pinta kuin erään taiteilijan maalaus.