Viimeksi oli haalea alku, josta kehkeytyi kohtalaisen värikäs maalaus. Muisto kesästä.
Lähdin muitakin muistoja kokemaan. Ajoimme ystävättären ja Tara-labbiksen sekä, tottakai Josefin kanssa elämääni vahavasti liittyneeseen museoon, Särestöön. Oikea nostalgia retki kuitenkin niin, etten enää tunne halua olla siellä mukana. Tuttua henkilökuntaa paikalla ja lämmin vastaanotto!
Tulokahvien jälkeen museokierrokselle. Josef tutki kirsullaan rakenteita, onko homeita...Komeita Reidarin maalauksia Galleriassa kuten aina. Galleria oli mielirakennukseni, vaikka kukin kolmesta kohteesta ovat omanlaisenaan aivan mielenkiintoiset.
Gallerian saunan puolelta löytyi edellenkin lapionokka joutsen. Ei kuitenkaan Reidarin täytättämänä.
Matka jatkui Ateljeelle. Pihalla oli sulkakasauma. Kettu oli herkutellut teeripaistilla. Poimin muutaman sulan; en voi vastustaa sulkia. Labbikset tykkäsivät, että olisipa maukkaita sulkia, mutta saivatko? Eivät.
Ateljeen salissa oli esillä Reidarin puupiirroksia ja muita pienimuotoisia teoksia. Joskin yleisön lemppari punainen suopursumaalaus loisti peräseinällä. En koskaan oppinut täysin ymmärtämään kävijöiden intohimoa tähän umpipunaiseen maalaukseen valkoisine suopursuineen.
Aloillaan oli myös
Musta Orkidea , josta niin moni pianisti on saanut ilmoille huumaavat sävelet. Vahvoja teoksia ovat esittäneet Kiril Kozlovsky kuin myös nuori Anu Vehviläinen. Siitähän on jo kymmenen vuotta. Oli täydellinen retki menneisyyteen. Kiitos entiselle museohenkilökunnalleni. Niin ja ne hillatkin tulivat nyt omaan pakastimeen.
