Katselin lehden maatuvaa keltaisuutta. Talvi huhuilee, oletteko valmiit ottamaan lumen vastaan.
Pikku Ruth päätti kokeilla lumitöitä, löydettyään ensilumen maasta pikkukolan.
Yritys oli vauhdikas. Näytti pikemminkin kaksintaistelulta oudon esineen kanssa ja sitten korvat liehuen uuteen kohteeseen.
Koiranpennun logikkaa. Onnellisen vaapaan pennun.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
MATKA
Ruth sai kokea koiraelämänsä ensimmäisen tuhansien kilometrien automatkan. Työtä ja huviakin.
Hienossa paikassa työmme sujui ja asuimme kauniin talon ullakkohuoneessa - Ruthin tähden. Automatkat sujuivat peräosassa nukkuen, istuskellen ja leikkien. Pysähdyslenkit huomasin hyödyttömiksi: ei pökäleitä, ei koiran pissaa. Huolestuin, mutta kuulin asiantuntijalta normaali ilmiö tyttäpennuilta, arkailevat uutta ympäristöä hajuineen; pakon edessä vasta asiat hoidettiin pitkällisin istunnoin häntä tomerasti ylös kaartuen.
Yhdessä saimme iltaruokailla meille avatussa kabinetissa. Matkan paras anti: emännän viereen satiinilakanoille nukkumaan. Matkan jatkuessa omenoita poimittiin sukulaispaikassa.Toisen kaupungin vaahteroita ihailtiin ja päätettiin: tänne. Portaat, liukkaat ja läpinäkyvät saivat koiraneidin asettumaan neliraajavastustukseen. Levitettiin matto ja näin saatellen päästiin yläilmoihin. Alastulo olikin luonnollista. Matka oli antoisa konkreettisestikin hillopurkkeineen ja sienineen, mutta suloista oli saada tavata itselleni läheisä henkilöitä, vaikka edes ohimennen ja vakuuttua haluan päästä lähemmäs heitä. Ulkoavaruuden aikani alkaa olla lopuillaan. Kaikesta huolimatta toin tammen taimen ja istutin sen puutarhaani.
Kukahan sen varjossa aikanaan istuu...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)