Nalle muutti luokseni joskus yli kaksikymmentä vuotta sitten. Opetin silloin maalusta eri ryhmille. Eräässä niistä harrasti maalausta nuori mukava neitonen. Muutettuaaan takaisin etelään hän oli muovaillut nallen minulle lahjoitettavaksi. Olen siitä lähtien pitänyt painavaa nallea aarteenani.Se on mm. asunut liki 15 vuotta työhuoneeni pöydällä. Nyt asumme molemmet levollisesti omaa taloamme. Nalle on edelleen aarteeni ja kallisarvoinen muisto.
Huiluniekan sain haltuuni akvarellillani. Pan soittelee milloin missäkin puista huiluaan. Pan on syntynyt veistäjän luomana 1980-luvulla. Sen pikkuhäntä lepää takana.
Naamio, uusin tulokas vie ajatukseni Afrikkaan. Sieltä se on lähtöisin. Ystävä ojensi sen lahjaksi keväällä.
Varsinainen talon sielu, Josef lepäilee yleensä lähettyvilläni. Sen pehmeä turkki lämmittää mukavasti jalkojani. Vaidamme pitkiä lempeitä katseita; keskustelemme eleillä, äänelläkin. Josef ei kuitenkaan hauku; no, en minäkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti