SINETTIVAHAA JA HIIPUVA TALO

Pieniä lämpimiä askareita. Paketteja kaukana oleville, mukana kulkeville. Kaapinkätkö luovutti esille vuosikymmenien ystäväni: sinettivahan ja leimat. Saako paketin viimeisteltyä ilman - ei. Paketoinnin tuoksukas hetki; sinettivaha kuumenee, antaa periksi, pudottaa tummanpunaisen pisaransa solmuille. Joskun liekki mukanaan ja kuitenkin hetkessä jälleen viilentyen kuin katuen riehantumistaan. Tänään sinisen hetken jo tullen päätin - teen matkan. Mustakoira vetäytyi sohvalleen tyytyväisenä. Ajoin kaukaisiin kesiin. Ajoin läheiseksi tulleeseen kylään. Ajoin katsomaan vanhaa taloa. Kohtasin ystävällisen ihmisen kuten silloinkin kauan sitten. Tie oli aurattu, olin odotettu. Ihmeteltiin - olin kadonnut, minne. Katseltiin surullista rappeutumista. Sillä. Aikaa oli kulunut. Kaipaus niihin hetkiin, tässä talossa hulmahti harteilleni. Talo kysyi korjaavaa kättä.Kumpa asialle voisi jotain. Maalauksiakin jäljellä. Sanoin palaan kesällä. Olen. Kamerani teki parhaansa, mutta käteni huojuivat. Lähdin kohti pimeää tietä. Palasin mustankoiran tervetuloiloon.