Vappuna kohotimme vappumaljan ystävättären kanssa. Pientä lämmintä ja hyvää syötävää. Ei tarvinnut murehtia maailmaa vaan nauttia kaikesta ihanasta ja hyvästä, jota elämässä on; siis labbikset! Hehän ovat ulkoiluttajiamme, emme jämähdä nojatuolin lämpöön missään säätilassa.
He ovat myös unilääkkeemme painaessaan nilkat ruttuun ison sängyn jalkopäässä ja se valheellinen turvallisuus, jonka nämä pehmeäpurentaiset kaikkien kaverit antavat. Me kuitenkin puolustamme heitä, ei huolta.
Vappu jäi taakse tyhjän prosecco pullon kera ja siitäpä sitten kesämatkalle Savonlinnaan. Sielu lepää lapsuuden koulukaupungissa, joka puhkesi kevään vihreään joskaan ei suonut lämpöään aikaisille matkalaisille. Kotimme on kuitenkin täällä Lapissa. Olen kiinnittynyt tänne Sodankylään ja palaan mielelläni kotiin tietoisena, että olen tervetullut takaisin Savonlinnalaismaisemiin. Josefin kanssa oli leppoisaa ajella ja vierailla tapaamassa rakkaita perheenjäseniä hoitolaitoksissakin, joihin meidät otettiin hyvin vastaan. Vanharouva Mercedeskin toimi kiitettävästi pitkän matkamme ajan.
Kotona puutarhan reunalla muurahaiset tulivat sankoin joukoin hakemaan auringon lämpöä. Yllätys oli suuri poiketessani leikkimökillä; se olikin varattu. Räkättirastas oli tehnyt pesän kuistin penkin nurkkaukseen ja siellä jo muninta käynnissä. No annetaan lintuparille rauha ja seuraillaan tilannetta.
Näyttelyni lähestyy. Akvarelliarmeija odottelee siirtymistään Rovaniemelle kesäkuuksi. On toki jännittävää nähdä millainen on vastaanotto vanhanaikaisilla akvarelleillani. En ole mikään julistaja maalauksillani, pikemminkin haaveilija. Ne eivät kaiketi ole IN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti