Saimme vieraiksemme, Josef ja minä kotiimme Taran ja Kapun keskiviikosta tiistaihin. Tiesin, että elo on sopuisaa, joskin karvallista. Josef sai Tarasta tarhaseuraa ja Vanhaherra Kapu oleili patiolla hihnassa, mutta vain silloin, kun olin lähellä. Kapu tietää mitä tahtoo ja kertoo sen selvin haukuin. Bassohaukuissa on sellainen voima, joka saa tahtoonsa taipumaan. Tara katsoo tyynesti maailman menoa ja toimii itse, silloin kun hän niin päättää. Sain tuta yhden omatoimisen koirapäätöksen. Tarkastin, että tarha-asukkailla kaikki on hyvin: pentu leikki ja Tara katseli omiaan: siis ei huolta. Kapu oli halunnut sisälle, koska minäkin olin sisällä. Sitten kuului etupihalta koiran haukku. Ei se ollut Petun haukkua naapurista, mutta mikä? Katsoin tarhalle. Josef rauhallisena omissa puuhissaan, aita kauniisti pystyssä (80cm) ovi kiinni. Mutta missä Tara? Kiireesti etuovelle ja kas kummaa Madam istuu siellä ja luo käskevän katseen; nyt sisälle! Pyhähenkikös hänet tarhasta lennätti. Muistin Taran olevan hyvä hyppäämään. Siinäpä se salaisuus. Tarhaelämä loppui siihen. Muutoin kaikki sujui hyvin tämän rauhaisan ja sopuisan kolmikon kanssa. Oli ilo seurata lauma käytöstä. Onnen tunne täyttää mielen, kun oma pentuni on rauhallinen ja mukava. Vieraiden lähdettyä iloisesti oman emäntänsä matkaan vaipui pentuni sikeään uneen. Oli kulunut liki viikko vähin päiväunin.
Pioni sykähdyttää maljakossani. Terälehtensä avautuvat hitaasti nuppukerältään. On kesä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti