Sain iloisen kokemuksen; sain viettää samaa rotua olevien koirien kanssa laumaelämää hetken. Ystävättären vanha herra Kapu ja hiukan nuorempi matami Tara tulivat Ruthin ja minun hoiviini ti-pe. Labradorit ovat aivan huippusieluja - kunhan selviää hengissä niiden pentuajasta! Vieraitteni emäntä on auttanut meitä Ruthin kanssa selviytymään parista ensimmäisestä hurjasta pentuvuodesta, jossa epätoivo ja hento toivo ovat taistelleet uskottavuudesta.
Kapu sytyttää mieleeni kaihon. Kapu muistuttaa niin paljon koirien koiraa Kamua, Juudean leijonaa, jonka reippaasti, pelkän luottamuksen varassa toin lentokoneen matkustamossa TelAvivista Helsinkiin. Vanhan koiran viisas katse on jotain ihan erikoista ja herättää vahvoja tunteita.
Nuoremmat typykät seurustelivat enemmälti keskenään. Oli hienoa huomata kuinka Ruth on kasvanut ja hurja kouhellus ja ähinä on jäänyt pentuajan mukaan takamaisemiin. Vieraitten nukkuhäkki oli mukava myös Ruthista, jota hän äityi yhtenä päivänä sisustamaankin omalla lelukopallaan. Olohuonessa kutoessani kerääntyivät tassulaiset jalkoihini. Aluksi Ruth aivan kuin halusi varmistaa omistuksensa minuun kiilautuen liki jalkojani, mutta antoi sitten kuitenkin Kapun pitää minua silmällä rauhassa. Kapu oli eniten läheisyyttä hakeva.
Ulkoilimme tottakai, mutta siinä touhussa kameran käyttö on mahdotonta.
Kapun ja Taran emäntä haki silmäteränsä pois palattuaan matkoiltaan. Taloon astui hiljaisuus, jonka rikoin imurin surinalla. Se ei tuntunut Ruthin sikeitä unia haittaavan. Uni oli maistunut toisella puolen kylääkin.
Joulun ihme on pian täällä. Tähti on syttynyt valkoisen hevosen niitylle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti