Lumi on tullut. Pysyvästikin. Se tuli vain yhtenä yönä, jolloin nukuttiin. Labradori-Ruth sulautuu hyvin ympäristöönsä. Suojavärillään on kuitenkin vaara-aspektikin. On pidettävä huoli, ettei mummeli pääse livahtahtamaan kadulle ilman hihnanpäässä olevaa emäntäänsä. Kuinka se haluaisikaan riekkua vapaana hangessä, mutta epäluotettavuutensa tähden menettää paljon hauskoja juttuja toistaiseksi. Koirakoulu on täyttä totta. Ensin Ruth oli vakaasti sitä mieltä, että täällä riekutaan ja riekutaan ja riekutaan. Voimaa kyllä piisaa. Emäntä kyynelehti kotimatkalla ja oli valmis antamaan jälleeen kerran riekkujan ohikulkijan riesaksi. Ei nyt sentään. Ruth kuuluu lähelleni ja vaikeudet ovat läpipuskemista varten, näin olen pitenevän elämäni antanut itselleni opettaa; olen kuuliainen oppilas. Koulukertojen myötä valoa on alkanut pilkistää synkän talvipimeyden keskeltä. Olemme ajelleet jo iloisin mielin koulutunneilta kotiin. Mutta takaiskuihin saa aina varaurtua.
Repetitio ist mater studiorum, niin myös Ruthin koulutuksessa paitsi, että kertauksia saa olla tuhansia.
Emännän työpaikka on hieno jutttu, sillä siellä saakin olla vapaana.
Kotielämä sujuu ja ilonhetkiä tuo vanterammaksi muuttuva teinilapukka suo. Siis elämä hymyilee hankienkin keskellä, jossa kuljemme tunnelmallisin mielin kohti joulua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti