keskiviikko 5. joulukuuta 2012

TUNNELMA-AIKAA

Vuoden tunnelma-aika on täällä jälleen. Sinisenä avautuu ikkunoista lähimaisema. Kauneimmillaan näin joulua odotellessa. Kauneimmillaan ja kylmimmillään. Eilen ja tänäänkin Ruthin kanssa pitkää lenkkiä nuuskutellessa mittari vajosi -27C. Näin sen kuuluu olla ja on varmasti aina ollutkin, kun vain ei enää tippuisi. Jouluvaloja olen ilokseni ja ohikulkijoiden iloksi asetellut.




Ruth on toisaalta tosi hyvin jo ns. aikuistunut, mutta ei voi sille mitään, että energiaryöppy iskee ajoittain ja silloin saa emäntä kyytiä. Keppiä heitellään lähiniityllä siitäkin huolimatta että omavaltaisen lenkin uhka on olemassa; täytyy vain olla tarkkana ja lukea kaunokaista ennakoiden. Ajottaiset epäonnistumiset sitten vievätkin todella aallonpohjaan. hankin hänelle päivälepopesän, tuli reilun kokoinen, mutta tuntuu viihtyvän omassa paikassaan. Jos joudun sisällä komentamaan reilummin niin heti juoksee paikkaansa ja katseellaan ilmoittaa tällä ei muut määrää.

Akvarellini ovat kotiutuneet näyttelystä ja tein uuden ripustuksen kodin huoneisiin. Yksi akvarelli lähti maailmalle uuteen kotiin.

Ei kommentteja: