Viimeinkin. Puidenoksat keinuvat pehmeästi tuulessa. Ovat hiukan saaneet lämpöä keväisestä auringosta.
Joenjää on kutsunut ulkoilemaan. Kävimme tutulla ladolla. Mustakoirakin onlepäillyt tyytyväisenä päivän retkien jälkeen. Osoitti arvokkuutensa: antoi vieraan uroskoiran yöpyä luonamme. Joskin varmuuden vuoksi lukitsin meidät makuuhuoneen päätyyn, jotta vieraittemme yörauha oli taattu. Mustakoira avaa ovet kahvasta vääntäen ja vetäen ilman sen kummempaa ongelmaa. Vieraanani sain pitää pienen pystärin isäntää, serkkuani.
Kuinka helppoa onkaan keskustella ilman selittelyjä. Pohtia elämän olevaista; miksi kokemuksia ei voi siirtää opiksi seuraavaan sukupolveen. Miellyttävä keidas tällä sielunlepolomalla. Kesällä tapaamme serkkujen kanssa laajemminkin. Puuhaan kokousta lapsuusmatkojeni muistokkaaseen kaupunkiin, sinne missä linnoitukset sijaitsevat ja punahousuiset rakuunat ratsastelivat. Heitä pikkutyttönä ihailin.
Muistot sekoittuvat. Peilistä katsottu utuinen koti.
Esikoistani ja sisaruksiaan olin tapaamassa, melkein jo asuin. Pieni suloinen oli kasvanut ja lauseet käytössä. Kiitos huoneesta perheelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti