Varma syksyn merkki on, että metsästävä serkku, kaukaa idästä tulee visiitille Suomen kansalliskoiransa kanssa. Muutama päivä kului ennen kuin pikkukoira sai luvan sipsutella kynnyksen yli Josefin valtakuntaan. Hyvätapaisena hän sulatti epäilyjen möykyn. Ei rähjännyt lainkaan. Huonot pystärikokemukset ovat aiheuttaneet epäilyksen ja välttelyn muurin. Josef ottaa jokaisen ovestatulijan yhtä ystävällisesti vastaan.
San Franciscon tuliaisluu oli kuitenkin mukavinta pitää omilla tassuilla. Eihän sitä koskaan tiedä...
Kesä on valunut jo maahan. Pihlajat aiheuttavat syksyisin melkoisen lehtikinostuman. Päätän, etten haravoi. Ajan leikkurilla lannoittaakseni maata. Sitten hermo pettää ja syöksyn haravan kanssa lehtiriepujen kimppuun. Hortensiat vain jatkavat kukintaansa. Ne ovat tykänneet kesästä javedestä hajavaloisassa paikassaan. Säälin niitä sillä pakkaskuolema on jo nurkan takana.
Silmäteräni vaahtera lahjoittaa syyskultaansa. Keräsin lehtiään sisälle maljakkoon ja aloitin pienen akvarellin.
Aurinko on vielä noussut. Päivät ovat kuulaita, graafisia ja sesteisiä. On mukavaa ulkoilla Josefin kanssa. Ihan pian alkaa auringoton aika: pimeyden ja kylmän vankeus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti