Kantapään kipu esti pitkät lenkit Josefin kanssa. Onneksi voin kehitellä mieluisia ja tavoitteellisia puuhia, joissa ei juurikaan käytetä kantapäätä. Piano, huonosti kohdeltuna nökötti olohuoneessa. Huono kohtelu tarkoittaa soittamattomuutta. Ryhdyin toimeen; pianisti paikalle. Löysi upeat sävelet ja sanoi: on loisto yksilö. Kerroin halustani alkaa oppilaakseen. Ilahtui. Nyt sormiharjoituksiin on tullut sisältöä. Muistelen lapsuuteni pianotunneilla käyntiä opettajan hämyisessä huoneistossa; musta piano kynttelikköineen ikkunoissa paksut samettiverhot. Lumoavaa. Se oli Linnanhovissa Olavinkadulla. Emigranttitäti on vuosikymmeniä sitten edesmennyt, mutta elää, koska muistan häntä ajoittain.
Kun sormet puutuvat koskettimista on ollut siveltimien vuoro.Siveltimen rauhallinen olo kädessä antaa mietteliästä lepoa. On taas aika, jolloin vuoden sato tarjoaa aiheita yllinkyllin.
Lemmikit nuo uskollisesti läsnäolevat sallivat piirtää ja maalata kuviaan mieleinmäärin. Josefin toffeeväritys asettuu hyvin värimaailmaani.
Ilahduttaakseni ystävätärtäni lemmikkinsä lähdön johdosta maalasin vanhuksesta akvarellin. Kumma juttu paperille ilmestyikin nuorekas harmaaparta
Entäpä kolmas sielun puuha? Editoin muistokirjaa työympäristöstäni vuosien varrelta.
Laajoille kuvakokoelmilleni on käyttöä. Aika kuluu pelottavan sähäkästi ja keskittyminen on niin täydellistä, että hämmästyn joka kerta palatessani nyky-ympäristööni.
Etten vain unohda torkkuvan ystäväni lenkkiaikoja... mukavia tässä hetkessä oloaikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti