Elämän mielenkiintoiset päivät, hetket ovat hipaisseet hiljaista elämääni. Matkustin Helsinkiin. Stressasin Ruthin hoitoa. Kuitenkin, se jäi tyytyväisenä tuttuun paikkaansa kauas lappilaiseen maisemaan. Helsingin matkan syy oli tyttären väitöstilaisuus. Tunsin etuoikeutetuksiitseni äitinä , vaikken ollut voinutkaan konkreettisesti auttaa häntä ja perhettään. Tilanne on vain hyväksyttävä. Loistavaa, älykästä oli Madam professorin kuulustelu ja tyttären vastaukset. Nautinnollista. Tämä tutkimus ei sijoitu kunhan-on-tehty-tutkimuksiin. Siitä saavat, joutuvat vielä opiskelijatkin iloitsemaan.
Poikkesin Inari Krohnin näyttelyyn Kalevankadun Duettoon. Olin yllättynyt niistä uskomattomista öljyistä, joita ystävätaiteilija oli viimeaikoina maalannut. Niiden valovoimaiset hienion hienot lasuurit saivat kaikki värit loistamaan salaperäistä ihmeellistä valoa. Uskomatonta. Tätä halusi aikoinaan Reidarkin isoihin öljyihinsä. Inari on saavuttanut sen , josta Reidarin työt karkeasti kertovat. En voinut poiketa muissa näyttelyissä, halusin säilyttää Inarin maalausten ainutlaatuisen kokemuksen häiriintymättömänä.
Kotona elämme rutiineja noudattaen: aamulenkki, päivälenkki ja iltalenkki. On voitu tehdä pitkiä ihania vaelluksi joen jäällä ja Ruth on saanut olla vapaana; se on onnea hänelle.
Eilen aamulla oli läämmintä. Tuoksu oli huumaava ja se toi yllättäen mieleeni varhaiset aamukahvihetket 1980-luvulla Tiberiaksessa. Yläkaupungista, jossa asuimme oli huikeat näkymät Genesaretille. Se kylpi aamukuudelta ihanan usvan peitossa:
oli päivän viileän ihana alku. Tiedostin silloin, sulje tämä kaikki tiiviisti sieluusi, tämä on toistumatonta onnea. Camu, mustakoira I leimautui siellä meihin ja ansaitsi loppuelämänsä familydogina Suomessa Elämä sulkee sisäänsä upeita hetkiä, ne pitää vain tiedostaa ja pysähtyä ottamaan vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti