Kotona puuhatellaan monenmoista. Vahinkoja tulee, kenelle? Lampunvarjostin päätyi roskiin. Silmälasini lojuivat sirpaleina lattialla eräänä aamuna suihkusta palatessani. Syntisäkki katseli viattomuuden katseellaan ruokapöydän takaa. Mustat nahkakengät loppuivat, ei pidosta vaan purennasta. Täyttä elämää. vaikka olihan käydä tosi huonostikin. Työpaikallani ulkoillessa Ruth vapaana se juoksi yllättäen minut täysin takaapäin ja vetäisi jalat alta, sillä seurauksena, että olin lentänyt takaraivoedeltä kovaan maahan ja menettänyt tajuntani. Heräsin ja ihmetteli, kun jalkani eivät toimineet. Makoilin edelleen ja pääsin ylös. Huimausta kovin ja pää oli kipeä. Se oli aivotärähdys. Ruthia on siis varottava. Sen vauhdikas 30 kg on melkoinen torpeedo osuessaan. Eikä se osaa väistää. Siinä se ihmetteli vieressäni: miksi makaat maassa? Vielä parivuotta pentumeininkiä, mikäli Cesarin kirjoitus pitää paikkaansa.
Ulkolenkit ovat lähinnä ruuanhakua. Myyrän raadot ovat oikeata herkkua; en viitsi edes enää noteerata niitä. Pidättäydyn ajattelemasta niitä, kun aamuisin saan helliä herätysnuolasuja. Poikani poikkesi Helsingistä.
Teimme retken lähitunturille. Ruth nautti. Sieltä löytyi valtaisa karhun myllertämä muurahaispesä
ja Ruth kainosti nuuhkali jälkiään.
Tänään ulkoiltiin pihamaalla ja Ruth sai juosta sydämensä kyllyydestä, kaljatökki suussaan, itse siivoilin perennapenkkiä. Sää on leuto ja ihana - marraskuussa ilman lunta, siitähän ihan sekoaa. Sitten tapahtuikin klassinen juttu. Ruth juoksi ihan viattomasti liki harmaata kiveä? Huomasin sen itsekin. Kivi ponkaisi ylös ja puuhun. Nuori kissa pääsi ketterästi korkealle ylös. Ruth ei tajunnut tapahtuman klassista ja symbolista arvoa, vaan hiljaa ihmetteli juttua ja katseli olisiko katon reunalla lisää näitä. Nauratti. Kamera ei ollut mukana. Akvarelli on jälleen työn alla. Valoa vain on ohimenevän hetken.
Kiven pinta kuin erään taiteilijan maalaus.
Kotona puuhatellaan monenmoista. Vahinkoja tulee, kenelle? Lampunvarjostin päätyi roskiin. Silmälasini lojuivat sirpaleina lattialla eräänä aamuna suihkusta palatessani. Syntisäkki katseli viattomuuden katseellaan ruokapöydän takaa. Mustat nahkakengät loppuivat, ei pidosta vaan purennasta. Täyttä elämää. vaikka olihan käydä tosi huonostikin. Työpaikallani ulkoillessa Ruth vapaana se juoksi yllättäen minut täysin takaapäin ja vetäisi jalat alta, sillä seurauksena, että olin lentänyt takaraivoedeltä kovaan maahan ja menettänyt tajuntani. Heräsin ja ihmetteli, kun jalkani eivät toimineet. Makoilin edelleen ja pääsin ylös. Huimausta kovin ja pää oli kipeä. Se oli aivotärähdys. Ruthia on siis varottava. Sen vauhdikas 30 kg on melkoinen torpeedo osuessaan. Eikä se osaa väistää. Siinä se ihmetteli vieressäni: miksi makaat maassa? Vielä parivuotta pentumeininkiä, mikäli Cesarin kirjoitus pitää paikkaansa. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti