Harvoin kirjoitan. Orkideani ovat jälleen kukinnassa. Olen kietoutunut hiljaisuuteen. Katselen sen olemusta. Mietin onko se lempeää vai tuleeko se tuhoamaan minut. Minua ahdistaa tämä autius. Pakenen ulos ilman ystävääni, sillä hän on vain muistoissani. Muutaman tutun tapaan ja saan heistä pirteyttä jatkaa matkaani.
Aamulla tein tuttavuutta talviseksi muuttuneen jokipolkumme kanssa. Kohtasin yhden tuttavani.
Pysähdyimme kuunnellaksemme toistemme kuulumisia ja ajatuksia. Jatkoimme matkaamme. 
Katselin kamerani läpi auringon viipyilevää nousua. Kaunistakin. Tervehdin kuusiystäviäni.
Pysähdyimme kuunnellaksemme toistemme kuulumisia ja ajatuksia. Jatkoimme matkaamme. Katselin kamerani läpi auringon viipyilevää nousua. Kaunistakin. Tervehdin kuusiystäviäni. 
Kuitenkin elämä on hyvää. Saan lähteä kauas pois olemaan kesäisessä maassa. Siellä kohtaan rakkaitani. Se on toisaalta salaisuuksia täynnä, enhän tiedä mitä se sisältää. Jään ison koiran kanssa yksin enkä tiedä, mitä se oikeasti merkitsee. Ehkäpä teen matkan sieluuni yhdessä ison lempeän koiran kanssa kaukana San Franciscossa. Mukana kulkevat akvarellisiveltimet ja minulle tärkeä tyhjä kirja. Tuleva matka on elämän tarjoama mahdollisuus ja lahja samalla, kun voin ilahduttaa läheisiäni. 
Olen ajatellut jo joulua. Käärinyt pienen puutarhakuusen jouluvaloihin. Mustankoiran lepopaikalla palaa lyhdyssä kynttilä. Katselen sitä ikkunoistani. Iloitsen tyttären aikoinaan antamasta valopallosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti