Kaksi viikkoa olen kuunnellut hiljaisuutta. Olen kulkenut reittejämme, opetellut lenkkeilemään itsekseni. Akvarellimaiseman maasto antoi lahjan. Sieltä, kiviröykkiöstä nousi Mustakoira, iso kivipaasi kuin veistos. Se kulki mukanani kotipuutarhaan. Mustakoirani ei ollut vielä palannut lopulliseen sijaansa, yhteiseen iloisesti touhuttuun puutarhaamme.
Akvarellimaalaus suodatti ikävääni.
Akvarellimaalaus suodatti ikävääni.Viime perjantaina Mustankoiran omalääkäri tuli luokseni ja toi pienen valkoisen rasian, johon Mustakoirani oli tuhkana asettunut. Itkin. 
Tein sinulle viimeisen palveluksen hiljaisesti, aurinkoisena syysaamuna. Asetin hellästi rasiasi maan tummaan varjoon. Tallensin sinne ensimmäisen joululahjasi, jolla vielä viimeaikoihin saakka leikit: sinisen piippilelusi.
Kiviveistos katselee kadulle päin pensaan varjosta ja minä muistelen yhteisiä päiviämme.
Tein sinulle viimeisen palveluksen hiljaisesti, aurinkoisena syysaamuna. Asetin hellästi rasiasi maan tummaan varjoon. Tallensin sinne ensimmäisen joululahjasi, jolla vielä viimeaikoihin saakka leikit: sinisen piippilelusi. Kiviveistos katselee kadulle päin pensaan varjosta ja minä muistelen yhteisiä päiviämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti