Saarimökki odotti kesävierastaan. Vanhaarouvaa ei ajettu enää epävarmaa metsätietä, vaan se jäi vartoamaan lossirantaan. Soutuveneellä loppumatka. Mökki odotti, nökötti kauniissa niemessä, kuten on jo vuosikymmenet tehnyt.
perjantai 24. heinäkuuta 2009
KESÄÄ JA LOMAA
Loma ja vapaus. Odotettu, haaveiltu. Tässä se on juuri nyt. Vanharouva Mercedes huollettuna, pestynä, vahattuna, kaikin puolin kauniissa ja hyvässä kunnossa otti meidät, Mustan koiran ja minut tavaroinemme kyytiinsä ja valuimme kevyesti alas itäiseen Suomeen. Saimme sisarelta huoneen tukikohdaksemme.
Vietimme serkkutapaamisviikonlopun. Olemme iloisia itäsuomalaisia eikä aika käynyt pitkäksi. Emme ole enää ihan nuoria. Kaikista se näkyi, ihan arvokkaasti. Mutta jotain vielä.
Saarimökki odotti kesävierastaan. Vanhaarouvaa ei ajettu enää epävarmaa metsätietä, vaan se jäi vartoamaan lossirantaan. Soutuveneellä loppumatka. Mökki odotti, nökötti kauniissa niemessä, kuten on jo vuosikymmenet tehnyt.
Mustakoira iloitsi. Ei enää kuitenkaan uinut siinä määrin kuin nuorempana. Mutta leikki vesirajassa kivileikkiään ja polskutteli kuin lapset. Kalastin.
Katiskalla tuli ahven. Saatiin makeat fileet, Lahjan paistamina. Päivät päättyivät jokailtaiseen saunomiseen. Saunan ikkunasta näkyi isovesi ja auringonlaskut.
Kanttarellit kurkistivat maasta. Poimimme matkaamme, herkkuja talveksi.
Kiersimme torilla ja kirpputoreillakin kaupunkipäivänä.
Paluumatka toi meidät kotiin. Pohjoinen puutarhani on täydessä kukassa: tervetulotoivotus.
Juhannusruusut, Torniojoen ruusu, varjoliljat ja muut suloiset kukat, joita olen lämmöllä kasvatellut.
Kirsikkapuunikin taas hiukan isonee. Vaahtera lymyää vielä Koiranheispensaan alla. Sisällä orkideat, jokainen niistä kukkii täydellisin kukinnoin. Mustankoiran syntymäpäivää muistin juhlistaa. Ystäväni täytti 12 vuotta. Nyt olemme kotona ja kesän muistot kuljettavat kohti uutta aikaa.
Loma, tavanomaisena, irtioloa, lepoa ja parasta - se jatkuu vielä.
Saarimökki odotti kesävierastaan. Vanhaarouvaa ei ajettu enää epävarmaa metsätietä, vaan se jäi vartoamaan lossirantaan. Soutuveneellä loppumatka. Mökki odotti, nökötti kauniissa niemessä, kuten on jo vuosikymmenet tehnyt.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Ihania kesaisia tunnelmia! Aurinkoiset terveiset meilta :)
Lähetä kommentti