Tassueläin

TÄSTÄ JÄLLEEN ALOITETAAN

2012-01-02T09:05:00.000-08:00

Uusi vuosi kaikki mahdollisuudet piilossaan vielä. Hiljalleen sitä availlaan. Koetaan yllätyksiäkin sekä tiedossa olevia mielenkiintoisia asioita. Ruth kasvaa siinä ohessa kasvatettuna ja ilman. Hienoa oli, ettei hän panikoinut uuden vuoden rakettien tähden. Enkä itsekään antanut hänen huomata, että mitään poikkeavaa kuuluisi.Lunta on satanut, satanut ja satanut. Maisema nuokkuu lumeen kätkeytyneenä. Kuitenkin ihanaa, ettei ole ollut polttavia pakkasia. Akvarelli on jälleen syntymässä. Sielun lepoa.

SININEN OLI JUHLAVÄRI

2011-12-28T21:45:00.000-08:00

Kotini puhkesi kukkaan, juhlaan. Kuusi puuttui, mutta sitä tuskin huomasimme.

Joulunväri hehkui syvän sinisenä. Pöydällä herkkujen runsautta.Jouluruusu valkoisin ujoin kukin juhlakukkana. Muistin Elisabethstreetillä olleen kirkkopihan, jossa kukkivat useat jouluruusut ja joita Maikin kanssa kävimme ihailemassa, jouluna San Franciscossa. Täällä Lapissa Ruth oli onnellinen: oli enemmän seuraa ja tapahtumaa. Ruthin ensimmäinen joulu.Herkkujakin sai ja pallojuoksua puutarhan tallatuilla hangilla.

Karhu pukeutui kevyeen lumiharsoon juhlan merkiksi. Oli oikeasti juhla.

Nyt olemme jälleen kahden ja karhu on vetäytynyt puukuorensa sisään.

JOULU TULEE RUTHIN TALOON

2011-12-20T10:53:00.000-08:00

Jouluni alkoi pikkupojan, 5v. lapsenlapseni, lumoavasta joulukortista. Itsekirjoitettu toivotus takanaan. Kirjainten kääntyily hellyttävänä lisänä. Iloitsin! Taloni tuoksuu laatikoille, huone kerrallaan saa puhtaan tuoksun ja joulu lähestyy. Ystävät poikkeavat. Tänään vierailulla Ruthin bestis Tara ja emäntänsä. Koirat leikkivät jo ihan mukavasti, siis Ruth on kasvanut ja rauhoittunut pahimmasta pentuvimmastaan. Saimme juoda kahvin rauhassa: pöytä liikkui tuskin huomattavasti.

Lumi luo juhlavat puitteet joululle, näin olemme tottuneet. Hassua, se on meidän oikea joulumme. Kuitenkin joulun syntymaassa siellä, jossa asuimme kerran, ei ole lunta. Ei ole ollut useissa jouluissani eri ilmastoissa. Joulu onkin sydämen asia. Niin kauan kuin sen voi löytää sieltä elämä hymyilee. Siispä iloisesti joulua kohden, me Ruth ja emäntänsä Liisa. Muistan jokaista minulle tärkeää ja rakasta ihmistä ja ikävöin San Franciscoon.

LYHENEVIN PÄIVIN

2011-11-27T07:04:00.000-08:00

Aurinko viipyy aina vain vähemmän aikaa ja päivät ovat muuttumassa sinisen kaamoksen hetkiksi. Valkoinen labradorini kasvaa ja purskahtelee energiaansa. Energiatasomme eivät ihan ole samaa luokkaa, mutta parhaani yritän Ruth neidin kanssa. Pihapiirissä sentään saa juosta ja purkaa höyryjään. Sisällä tekee kolttosiaan ajottain ja puhelimeen vastaamiseni saa Ruthissa kaikki riiviövoimat irti.Mutta silti on NIIN suloinen. Typykkä ei ole enää ihan valkoinen, vaan turkkiinsa on ilmaantunut leijonan väriä. Leijonaa taitaa olla joskus luonteessaankin.

Joulua tulisi jo pian valmistella. Ikävä ilmoitti itsestään, olenhan kaksi edellistä jouluani viettänyt San Franciscossa ja nyt on Suomi-joulun vuoro. Ehkä siitä tulee oikein tunnelmallinen. Lumi on viimein maassa pienenä peittona ja pakkasta ilmassa hiukan. Oli mukavaa aloittaa adventti kirkon Hoosiannaa-laululla. Sytytän kynttilän ja kuuntelen keskiaikaisia joululauluja.

RUTHIN JA HENKILÖKUNTANSA ARKEA

2011-11-13T03:49:00.000-08:00

Kotona puuhatellaan monenmoista. Vahinkoja tulee, kenelle? Lampunvarjostin päätyi roskiin. Silmälasini lojuivat sirpaleina lattialla eräänä aamuna suihkusta palatessani. Syntisäkki katseli viattomuuden katseellaan ruokapöydän takaa. Mustat nahkakengät loppuivat, ei pidosta vaan purennasta. Täyttä elämää. vaikka olihan käydä tosi huonostikin. Työpaikallani ulkoillessa Ruth vapaana se juoksi yllättäen minut täysin takaapäin ja vetäisi jalat alta, sillä seurauksena, että olin lentänyt takaraivoedeltä kovaan maahan ja menettänyt tajuntani. Heräsin ja ihmetteli, kun jalkani eivät toimineet. Makoilin edelleen ja pääsin ylös. Huimausta kovin ja pää oli kipeä. Se oli aivotärähdys. Ruthia on siis varottava. Sen vauhdikas 30 kg on melkoinen torpeedo osuessaan. Eikä se osaa väistää. Siinä se ihmetteli vieressäni: miksi makaat maassa? Vielä parivuotta pentumeininkiä, mikäli Cesarin kirjoitus pitää paikkaansa. Ulkolenkit ovat lähinnä ruuanhakua. Myyrän raadot ovat oikeata herkkua; en viitsi edes enää noteerata niitä. Pidättäydyn ajattelemasta niitä, kun aamuisin saan helliä herätysnuolasuja. Poikani poikkesi Helsingistä. Teimme retken lähitunturille. Ruth nautti. Sieltä löytyi valtaisa karhun myllertämä muurahaispesä ja Ruth kainosti nuuhkali jälkiään.Tänään ulkoiltiin pihamaalla ja Ruth sai juosta sydämensä kyllyydestä, kaljatökki suussaan, itse siivoilin perennapenkkiä. Sää on leuto ja ihana - marraskuussa ilman lunta, siitähän ihan sekoaa. Sitten tapahtuikin klassinen juttu. Ruth juoksi ihan viattomasti liki harmaata kiveä? Huomasin sen itsekin. Kivi ponkaisi ylös ja puuhun. Nuori kissa pääsi ketterästi korkealle ylös. Ruth ei tajunnut tapahtuman klassista ja symbolista arvoa, vaan hiljaa ihmetteli juttua ja katseli olisiko katon reunalla lisää näitä. Nauratti. Kamera ei ollut mukana. Akvarelli on jälleen työn alla. Valoa vain on ohimenevän hetken.Kiven pinta kuin erään taiteilijan maalaus.

RUTHIN ENSILUMI

2011-10-12T22:00:00.000-07:00

Katselin lehden maatuvaa keltaisuutta. Talvi huhuilee, oletteko valmiit ottamaan lumen vastaan.

Pikku Ruth päätti kokeilla lumitöitä, löydettyään ensilumen maasta pikkukolan. Yritys oli vauhdikas. Näytti pikemminkin kaksintaistelulta oudon esineen kanssa ja sitten korvat liehuen uuteen kohteeseen. Koiranpennun logikkaa. Onnellisen vaapaan pennun.

MATKA

2011-10-02T02:29:00.000-07:00

Ruth sai kokea koiraelämänsä ensimmäisen tuhansien kilometrien automatkan. Työtä ja huviakin. Hienossa paikassa työmme sujui ja asuimme kauniin talon ullakkohuoneessa - Ruthin tähden. Automatkat sujuivat peräosassa nukkuen, istuskellen ja leikkien. Pysähdyslenkit huomasin hyödyttömiksi: ei pökäleitä, ei koiran pissaa. Huolestuin, mutta kuulin asiantuntijalta normaali ilmiö tyttäpennuilta, arkailevat uutta ympäristöä hajuineen; pakon edessä vasta asiat hoidettiin pitkällisin istunnoin häntä tomerasti ylös kaartuen. Yhdessä saimme iltaruokailla meille avatussa kabinetissa. Matkan paras anti: emännän viereen satiinilakanoille nukkumaan. Matkan jatkuessa omenoita poimittiin sukulaispaikassa.Toisen kaupungin vaahteroita ihailtiin ja päätettiin: tänne. Portaat, liukkaat ja läpinäkyvät saivat koiraneidin asettumaan neliraajavastustukseen. Levitettiin matto ja näin saatellen päästiin yläilmoihin. Alastulo olikin luonnollista. Matka oli antoisa konkreettisestikin hillopurkkeineen ja sienineen, mutta suloista oli saada tavata itselleni läheisä henkilöitä, vaikka edes ohimennen ja vakuuttua haluan päästä lähemmäs heitä. Ulkoavaruuden aikani alkaa olla lopuillaan. Kaikesta huolimatta toin tammen taimen ja istutin sen puutarhaani. Kukahan sen varjossa aikanaan istuu...

IHANA VIERAILU

2011-09-18T06:49:00.000-07:00

Serkkuvierailu kaukaa etelästä. Tuulahdus lapsuuden kesiin. Iloisia muistoja, onnelliseen vanhaan maailmaan ulottuvia. Wilma labrador tuli mukanaan tapaamaan Ruthia, näyttämään isomman koiran mallia. Syötiin vierekkäin, mutta ei vitkasteltu ja kupit tarkastettiin, nuoltiin varmuuden vuoksi. Puolin ja toisin.

Ah, viimeinkin oli kaveri tag and war-leikkiin. Ruth esitteli uima-alattaansa, jossa tuli uiduksi useampaankin kertaan. Läähätystä ja nopeita liikkeitä, korvilla kerrottiin ja hännällä, ystävällisyydestä.

Ruth ei tuntunut väsyvän koko vierailun kuluessa kertaakaan. Ilo ja onnellisuus suorastaan loisti pennun kasvoista. Okean packleaderin kohtaaminen antoi vihiä, että kaksijalkaiset ovat johtajia. Kiitos serkulleni!

Sisälläkin oli reuhattava, vaikka olisikin väsyttänyt. Ykskaks kaikki olikin ohi

ja me jäimme kahden taas. Muta nyt iloisuus jatkuu, Ruth nauttii varmemmaksi tulleesta emännästään, jonka hyväksyy johtajakseen.Kuinka sen tiedän? Lenkit ovat mukavia, Ruth kyselee ja juttelee silmillään kansssani. Sisällä leikkii ja leikimme. Meistä on tullut onnellinen lauma.

Verkkoaidanpaloja vähennetään ja Ruth saa totutella elämistä sivistyneesti "salin " puolella. Tänään sammutti television kurkatessaan dvdpinoa, mutta vahinkoa ei sattunut.

Ihmettelen ulkoruusuani, joka muistuttaa lumpeenkukkaa.

Ruth katselee touhujani ja päättää raahata alusensa ruokasalin puolelle. Nukahtaa, sillä emäntänsä vain lukee ja lukee. Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä.On ihanaa kuulua laumaan.

EMÄNTÄ JA KOIRA

2011-08-27T09:26:00.000-07:00

Takana virkistävän poikkeava työjakso akvarellimaisemassa. Muistona pikku Ruthin muotokuva täällä kotona jo. Omastani en tiedä onnistuuko se muuttaman mallinsa luo.

Luonto on aloittanut syysmaalaukset. Koiranheisipuun marjat alkavat punertaa ja vaahtera keräilee lehtivihreäänsä talteen. Sisällä kodissa arki näyttäytyy silputtuina pahvilaatikoina ja vaateripustimista alas vedettyine vaatteineen. Terve energinen pentu. Ylipäätänsä kotona jo hyvinkin rauhallinen, lukuunottamatta ajoittain iskeviä hulluuskohtauksia räjähtävine spurtteineen. Vihdoinkin kultapallot ehtivät palloutua.

PUOLIVUOTIS SYNTYMÄPÄIVÄ

2011-08-21T11:03:00.000-07:00

Puolivuotta sitten Edit emo synnytteli uljaan pentueen mustia ja keltaisia labradoreja tähän koirien maailmaan. Isä pappa riekkui omissa jutuissaan, pyörähti tornedon lailla ehkä sisälläkin missä pentue valmistui: puolet ja puolet mustaan emoon ja keltaiseen, ah niin komeaan urokseen Ruotsin maalta. Tämä neiti on selvästikin isänsä tyttö. Kasvanut jo aika hyvän kokoiseksi; isoa koiraa toivonkin. Aamu alkoi viileän pilvisenä, kunnes taivas aukeni ja auringon lämpö muutti päivän. Teimme aamulenkin. Ruth neiti kuljettaa roskia eteenpäin vaihtaen aina parempaan jos tielle osuu.

Olin ostanut nakkeja juhlapäivän ohjelmaan. Pilkoin palasiksi ja tein hajujälkiä. Kieputin niitä isolle alueelle eripuolille taloa ja sitten sanoin etsi. Pentu oli tohkeissaan ja hienosti selvisi jäljestämisestä. Miksikäs ei? Onhan hän labradori. Uimassakin käytiin joessa päivällä. Frisbeen kanssa harjoiteltiin noutoja vapaana takapuutarhassa ja hyvinhän se sujui, vaikka välillä karkille olikin niin kiire, että piti lelu jättää matkalle. Maahankin osaa mennä, jos haluaa... Miksi aina pitää ensin tehdä omat jääräpäiset johtopäätökset - tarvitseeko totella. Suloiselta tuntuu jokainen positiivinen lopputulos. Iltalenkillä tavattiin vanha ja kulahtanut, viisas shäferi pappa. Hänelle piti mielistellä oikein perusteellisesti. Turkki siinä pölyyntyi ihan harmaaksi. Vaikealta tuntui papsustakin jatkaa matkaa ja erota söpöläisestä. Illalla oli mukavaa lepäillä viileillä lattialaatoilla ja sulatella ilta-eteriaa.Nyt kohden seuraavaa puolivuotiskautta, kohden koiramaista viisautta ja emännän toiveesta tottelevaisuutaa, siis eleganttia käytöstä.

HIHNAT POIKKI JA PUUTARHA-ALLAS TUTUKSI

2011-08-14T09:01:00.000-07:00

Ehdin hoidella kasvejani pennun ohella. Kasvit puutarhassani antavat iloa, ikiaikaista levollisuutta kauneutensa kautta. Toinen kauneuden lähde, neiti Ruth pitääkin sitten jalat maassa ja silmät jokapuolella.

Ruth kasvaa, osoittaa oppineensa jotain ja saman tien peruu koko jutut, siis up-and-down. Lenkillä kävely lyhyessä hihnassa on enimmäkseen tosi mukavaa, siinä sivulla tassutellaan ja välillä vilkaistaan, että voisi niitä karkkejakin tulla. Perjantaina tuli purtua hieno hihna poikki samalla kun jäin juttelemaan tutun rouvan kanssa. No, kotiin päästiin. Sitten katkesi pari seuraavaakin hihnaa. Ruth selvästikin oivalsi, tää on mukavaa. Istui omalla paikallaan ulkona hihnantöpö kaulassa. Nyt on ketju ulkopilarissa ulkotorkkuja varten. Tänään tuli uusi kaveri Lola kylään. Puutarha tarjosi hyvän juoksuradan ota kiinni jos saat ja tandemkapulaan. Taisi siinä tulla loukatuksi edesmenneen Rubenin leporauhakin sireenipensaan juurella. Mikä oli uutta? Pentuni hyppäsi piha-altaaseen ja uiskenteli siellä. Niskanahkasta vain ylös ja samantien takaisin. Tuli sinne kaverikin. Uskomattomia nämä labradoodelit. Hauskaa oli ja saihan siinä enrgiapatoja purettua. Tosi mukava päivä. Mikäli lämpimät säät jatkuvat niin puutarhauintia harrastetaan uudelleen. Olin antanut hänen uida aiemmin päivällä joessa, koska en tiennyt, että pennun nosto altaasta on itseasiassa kevyt juttu; sitä varten on löysä niskaturkki.

JÄLLEEN HILJAISTA ARKEA

2011-08-07T07:54:00.000-07:00

Reipas ja iloinen akvarellipitoinen työviikko on tältä vuodelta ohi. Sää suosi lämmöllään ja aurinkoisilla päivillä. Aamut, Ruthin herättäminä olivat varhaisia, usvahuntuisia. Olihan viikossa ongelmia Ruthia vielä vaivaavan jyrsijätaudin tähden. Hajoitetut kengät saan kuitata akvarellillani. Se sisältääkin sitten vastaanottajalleen monia muistoja. Kamerasuojasta tulee lasku. Typykkä tiesi tehneensä kiellettyjä juttuja; eipä katsonut hajotetun kotelon omistajaa silmiin totuuden paljastuttua. Nämä ovat niitä pentujuttuja, joita vain täytyy sietää ja kuvitella lopultakin onnellisen koirasuhteen koittavan, mutta milloin? Sitä odotellessa syvennyn arkiestetiikkaan.

PERENNOJEN KUKOISTUSTA

2011-07-27T21:48:00.000-07:00

Otsikko lupaa perennoja, mutta ruukuissakin kukat hehkuvat. Vanahanaikainen posliinikukka kukkii yhä uudelleen ja uudelleen, tuoksunsa on melko läpipääsemätön.

Ystävä kyläili ja muistona vierailstaan valkoinen kukkien kuningatar.

Tänä kesänä jalopioninikukki ensi kerran kahden kukan verran. Juuri siksi kannattaa puutarhassa puuhastella, joskus kuitenkin palkitaan.

Keltaiset kurjenmiekat. Etelästä lapsuuden maisemista siirretty 800 km ja ne kukoistavat, kunhan saavat vettä ja ihailua nostalgian kera.

Varjolilja samoin hyvin kaukaa tärkeästä kauniista paikasta. Kasveillani on kaikilla kertomuksensa. Ei ole turhaa olentoa puutarhaani päässyt. Minä, mustissa kulkija rakastan valkoista, vaikka joukossa onkin ripaus jotain muutakin.

Ruthkin ihmetelee, miksi valkoinen ruusu tekee vihreän kukan?

VEDEN KUTSU

2011-07-27T21:19:00.000-07:00

Pikkuinen harjoitteli ensin omassa joessa. Vesi veti vahvasti puoleensa geeneissään olevan ohjelman mukaisesti, vaikka sitä ei tullakaan käyttämään. Sorsat saavat kellua vapaasti mitä meihin tulee.

Mutta sitten parhaitten ystävien kanssa tosi toimeen suolammella!

Uimisen onnea ja kauneutta.

Mutakylpy kaunisti niin, että tuskin tunsi samaksi jalorotuiseksi typykäksi, mutta olihan kivaa!Olin uinut pennun kanssa yhteisuintia joella. Se muuten on upea kokemus; uida koiran kanssa vierekkäin. Sitten kauan tämän jälkeen Ruthin kaulapanta sen ollessa ulkona sisäpihalla oli löystynyt ja huomaamattani se olikin päässyt irti. Yhtäkkiä näin ulkoeteisikkunan takana häälyvän jotain. Menin katsomaan ja kuka siellä ihmettelikään kuinka saisi oven auki; Ruth oli irti ja ihan märkänä! Se oli vapaudessaan ensin tassutellut perennapenkissä sisäpihalla ja sitten muisti, oi joki. ja typykkä oli käväissyt yksi uimassa. Olin todella onnellinen sen osaamisesta takaisin kotiin ja onneksi en ollut kurkannut sisäpihalle silloin, kun hihna oli tyhjä...

KOLME VÄRIÄ

2011-06-25T05:28:00.000-07:00

Kesä ylimmillään valoisuudessaan jossain pilvien takana. On satanut, SATANUT ja satanut. Ilma oli kosteuden paksuntama. Eilen aamupäivällä tein pienen löydön tontin ja kadun rajauksesta. Kosteuden kirkastaman vihreyden keskellä loisti pienet valkoiset kukat. Pikkutalvikit, Pyrola minor, kukkivat hohtavan valkoisina karikkeen joukossa. Suloinen näky. Ruth viettti ensimmäistä juhannustaan. Eipä suuria piitannut. Tavanomaista leikkiään yksin ja välillä kanssani harrastaen. Leikkinsä tarkoittaa lelujen nakertelua, heittelyä ja ykskaks täysillä juoksukertoja eteisestä olohuoneen mitan makuuhuoneeseen saakka. Matkaa kertyy yhteensuuntaan yli kymmenen metriä. Välillä iskee vastustamaton halu nakertaa minua, mutta se on sentään vähentynyt. Sylihetkiä kaipaa, kokonsa vain alkaa saada sylini ahtaaksi. Lippu nostettiin huuhtoutumaan sateeseen. Juhannuksen värit: talvikin ja Ruthin valkoinen, lobelian ja lipun sininen ja sateenvihreä.

ENIMMÄKSEEN SATEEN VIHREÄÄ

2011-06-22T08:01:00.000-07:00

Mukava kesäkuu. Ystäviä, yhteisen mielenkiinnon jakavia ilmestyy kotiini. Keskustelemme elokuvasta ja katsomme niitä. Minä tarkoin valittuja, hyviä. Tänä vuonna mykkäfilmi orkesterin säestyksellä: Panssarilaiva Potemkin; Oliviera, The Strange Case of Angelice - oli ihan uskomaton! ja Kaurismäen The Mama of Africa. Todellisuus ja kuva, kuva ja todellisuus. En halua hetkeen hyvän elokuvan vaikutelmaa työntää pois, siksipä olen valokoiva katsoja. Nyt pikku Ruth vei ansaitusti huomion ja yhden piuhan, vain pienen vartioimattoman hetken aikana. Puutarha kukoistaa. Sade on kastellut ja puhdistanut maiseman ikävästä männyn pölystä. Viime päivät ovat kauniisti sateen vihreinä kuin akvarellimaalauksina olleet. Akvarellimaisemassakin on tehty töitä ja nyt lomaillaan. Ruth tarkasti, että kukat ovat sopivan väriset ja tuoksuiset. Ei elämässä mitään vikaa ole, vaikka vuosivuodelta se pitenee.

HELLETTÄ OLI

2011-06-11T23:48:00.000-07:00

Nyt lämpötilan pudottua yli 20 astetta voi muistella kuumaa viikkoa. Lämpö sai kaiken puhkeamaan kukkaan. Rakastan mustia tulppaaneja. Unohdin kätkeneeni syksyllä niitä perennojen väliin. Aleksandre Dumas, The Black Tulip. Viehättävä kertomus. Annoin pennun kahlailla joessa, mutten voinut päästää irti voimakkaan virran tähden. Itse uiskentelin vastavirtaan täysin voimin ja pysyin paikallani. Nurmikon hoito sujui mieluisasti valkoisissa shortseissa. Viikolle asettunutta syntymäpäivääni vietin Ruthin kanssa kotiaskareissa ja lämmöstä nauttien. Pikkuiselle asetin pesuvadin vesileikkejä varten. Pohjalle painavan kiven, jota yritti saada pois. Lopputuloksena vain märkä ja takkuinen kuonokarva. Nyt viileänä aamuna teimme ensimmäisen kerran koko jokirantalenkin. Toivottavasti se hiukan väsyttää pientä, jonka jatkuva nirhailu väsyttää ainakin minua. Eilen olimme koko pitkän päivän akvarellimaisemassa työtapahtumassa. Nostin häkin autoon. Antoi mukavan varmuuden, ettei taka-asukas kömmi johtopaikalle.

AURINGOSSA MUKAVAA PUUHAA

2011-06-06T10:04:00.000-07:00

Työn lomitus kotiaskareihin on joustavuudessaan hieno juttu, eritoten silloin, kun aurinko paistaa ja on lämmintä. Työpuhelut voi hoidella puutarhan puolelta ja samalla pitää silmällä pientä riiviötä.Täysin en onnistunut Ruthin valvonnassa tänään, sillä hän ehti lukea ihan uuden kirjaston kirjan lunastuskuntoon. Huomenna on tunnustuspäivä. Kodistani löytyy edellisenkin pennun puremia teoksia mm. englanti-suomi isosanakirja ja Heikinheimon elämäkerta puhumattakaan taidehistoriallisista teoksista. Mustakoira siis aavisti tulevan uransa museokoirana.

Pesin vanhan riepumaton. Mikä onkaan kauniinpaa kuin tuoksuva, puhdas matto narulla kuivumassa. Ei siihen välttämättä järveä tarvita. Puutarhatyöpöytä ja sillä olevat esineet tuovat vaatimattomuudessaan mieleeni vanhat ihanat asetelmamaalaukset. Olen tosin itsekin maalannut öljytyön pöydästäni pari vuotta sitten. Ostin kahdeksalla eurolla lähikaupasta valkoisen puutuolin, jota ei oltu tarkoitettu myytäväksi. Onnistuin ja kiitos myyjärouvalle. Taisi sääliä minua, kun muisti kuinka monta suojaverkkopakettia olen pennun tähden ostanut.

Huomenna saan jälleen nauttia lomapäivästä akvarellimaiseman työpöytäni äärellä, koska Ruth menee isojen labbisten kasvatettavaksi.

VIISAIDEN HOIVISSA

2011-06-04T11:28:00.000-07:00

Aika kuluu ja pikkuinen kasvaa. Elämä on: vähemmän haavoja, aallonpohjaan sukeltamista. Iloa pienistä asioista pennun kanssa ja jatkuvasa epäilystä onnistunko. Onko tämä johtajuustaistoa vaiko kutiavia hampaita? ja ikuisena salaisuutena EI sana. Sehän on täyttä hepreaa. Mutta kasvatuspäivät ovat ihania vanhojen ja viisaiden kanssa! Toista rotua oleva vieraskin kävi; kovin oli etäinen ja yksin leikkivä. Mutta ei silti mitään erimielisyyttä. Naapurin paimentaja ei halua tehdä lähituttavuutta: nirsoja nuo nuoret aikuiset.

Sivuleikkurit toimivat. On uusittu antennikaapeli, akvarellimaisemassa nipsahti näppäimistön johto poikki ja erään remmikengän remmi. Kuitenkin valvonta oli päällä kaiken aikaa. Kyllä se tästä rennoksi happy-go-lucky-lapukaksi kasvaa. Olenkohan minä enää happy-go- lacky-emäntä. Yksi luku elämässäni, mitä oikeasti merkitsee pennun kasvatus YKSIN. Suosittelenko? No, onhan se eräänlainen henkiinjäämiskurssi.

Ja, kaiken tämän eläimellisen myllerryksen keskelle on puhjennut kesä! Vanhat ystäväni ovat jälleen nousseet takaisin.

OMAA AIKAA

2011-05-22T08:41:00.000-07:00

Aamulla lähdin. Asetin pennun häkkiinsä ja kamera kaulassa astuin ovesta vapauteen! Suuntasin kulkuni tutulle rantapolulle. Muistin poisnukkunutta viisasta mustaakoiraani ja katselin kuvauskohteita. Ketään ei tullut vastaan. Lintujen laulu soi taustalla. Sähköpylväskin houkutteli kuvaamaan itseään. Katselin joenpohjaa muistaen siellä voi olla niitä lapsuuden satuesineitä. Näkinkenkiä, niitä löysin. Salaperäiset kenkäparit hiukan ruosteisen veden alla. Pajut kukkivat helmien tavoin. Palasin vielä kevätkosteaa polkua takaisin vaalean pentuni luo, joka olikin joutunut oksentamaan häkin nurkkauksesta ulos. Sainpa siivouksen palkkioksi huikentelevaisuudestani. Ja sitten pentu antoi tuta, mitä yhä eneneväsää määrin kai tulee vastaan. Baby-Ruth päätti, ettei tässä talossa katsota tänään ainakaan televisiota. Antennijohto poikki, naps. Mitäs teet. Korjaat jäljet vähin äänin ja mietit montako kuukautta vielä. Sitten se riiviö on niin suloinen ja sanoo ota syliin. Oi tätä koiraäidin onnea. Lempikaluste: lehtikompostorin verkkopalat.

SADEPÄIVÄN TOUHUT

2011-05-19T09:07:00.000-07:00

Kevätsade täplittää koivunoksia avaten silmuja yhä suuremmaksi. Ulkona tapahtuu koko ajan. Rastaat tulevat pihakulosta etsimään siemeniä. Kaunis lintu, vaikkei ylläkään laulutaidollaan sukulaistensa tasolle.

Ruostemaljassa vesi aaltoili ja Pikkuinen seikkaili omilla poluillaan. Minun tehtävänä valvoa turvallisuutta.

Poseeraamaan aina ehtii, kun pyydetään ´katso´. Kuitenkin vain hetkeksi, sillä on pidettävä ympäristökin silmällä.

ja sitten jälleen kurkistetaan puuntakka, eihän äiti vain karkaa. Päivät soljuvat hiukan hajanaisin sisällöin.

On tehtävä akvarellimaiseman töitä ja hoidettava pennun asiat, siis vahdittava millloin avataan ovi, ettei tarvitsisi siivoilla. Ruth on oppinut aika hyvin ja minusta tuntuu, että aina kun hän on ollut päivähoidossa, se on tehnyt hänelle oikein hyvää. Puruvimmakohtauksista selviä; Ruth menee rauhoittumaan häkkiinsä. Siitä hän tietää, että häkki heilahtaa, jos äitiä puree. Häkkiin pentu kipaisee muulloikin vapaaehtoisesti. Se on omapaikka ja siellä on hyvä olla unilla. Yöt vielä isossa makuuhuoneessa lähellä äitiä. Ehkäpä se niin tuleee olemaankin. Sylissä viihtyy pikkuinen edelleenkin.

SINIVUOKKO KUKKII

2011-05-12T08:40:00.000-07:00

Sinivuokko virittäytyy kukkiinsa, eikä tiedä lähteneensä Turun tienoon metsistä neljäkymmentä vuotta sitten tänne kylmään pohjolaan. Keväinen silmäteräni. Onneksi pentuhortonomi ei ole iskenyt tassujaan siihen, pitää olla näkyvämpää ja kovempaa.

Pionien alut saavat kokea melkoista retuutusta päivittäin, kun ei muutakaan oikein keksi.

Eilen olin akvarellimaiseman työpaikalla lähityössä ja pentu oli opiskelemassa isojen labradorien koulussa. Kummankin päivä meni ihan perfect. Häkissä oli viihtynyt mustien sielunveljiensä ja siskojensa kanssa. Pari bassomurahdusta vanhalta urokselta oli jälleen ollut tarpeen ja riittänyt villikolle.

Vau, mikä pari: viisaan katse ja iloiset elämää ihmettelevät nappisilmät. Ilta meni sikeässä unessa hyvä, että autosta jaksoi sisälle. Rakensimme naapurin papsun kanssa omaan puutarhaanikin pienen Quantanamon leirin. Sinne pikkuinen, että saan joskus rapsutella puutarhan kesäkuntoon. Totutellaan vähän aikaa kerrallaan, ettei synny kammotuksia.

Tänään asetin vesivadin ulos ja katsoin mitä tapahtuu. Sieltähän löytyi oitis pieni labrador, joka alkoi tutkia ja leikkiä vesileikkejä.

Pentu on viisas ja minäkin hitaasti oivallan yhä enemmän tätä johtajuutta. Tänään yritti sohvalle. Työnsin vain pois sanaakaan sanomatta ja katsomatta. Se tepsi, ei alkanut inttämään, vaan lähti omiin leikkeihinsä viihtyen hyvän aikaa.

PENTUÄITIENPÄIVÄÄ

2011-05-08T08:09:00.000-07:00

Hempeilin, ostin punertavan hortensian. Olen mieltynyt lapsuudesta tuttuun hortensiaan. Nostin lipun salkoon ja juhlinta alkoi. Ruthin mukaisesti. Haavaumat lisääntyivät, laastarit vähenivät. Pentu tutkii milloin lattialle jostain ilmaantunutta ensi hyttystä

milloin haaveilee ulkona ja ihmettelee hivenen kummallisia kahleita kaulallaan. Kuitenkin aamu-ulkoilulla kierrettiin tonttia jo hyvän aikaa. Välillä odottelin ja sitten Ruth juoksi taas korvat hulmuten mukaani. Loppupäivä sujuikin ilman kahleita.

Muistin vanhaa ja viisasta ystävääni Ruthin istuessa suorassa linjassa Rubenin muistomerkin kanssa.

Pieniä ihmeitä aina vain.

ja sitten raivoisaa kukkapenkin riepotusta.Hiukan siinä kaunis vaalea naama tahtoo suttaantua.

Sisällä jälleen sävy-sävyssä lattialaattojen kanssa. Sylihetket ovat suloisia ja pikkuinen tulee pyytämäänkin syliin. Onnenhetki kestää hetken ja sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta naskalit iskeytyvät ranteisiin ja häkin ovi heilahtaa...Muuten pikkuinen osaa istua kehoituksesta. Ruokakuppirituaali on onnistunut, hurraa. Itseäni hemmottelin pienen unien lomassa maalaamalla äitienpäiväakvarellin.

PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ

2011-05-04T22:04:00.000-07:00

Aurinko nouse, aurinko laskee. Jokaisen päivän lopuksi pikkuinen on hiukan kasvanut kohti isoa tukevaa labradoria. Kaunis, leikkivä ja hyvin voiva. Kuinka olenkaan onnellinen hänestä näyttäessäni piikkipensaiden läpi tieni raivanneelta nirhautuneine käsineni. Eilen olimme sivistyneiden vanhojen labradorien luona kyläilemässä. Voi sitä pennun iloa! Olikos kamera mukana tärkeällä hetkellä, ei. Opettajakoiratt taisivat kauhistua - jääköhän tuo tänne...Päivä oli ihan loistava ja loppupäivän pikkuinen tuskin jaksoi muuta kuin tyhjentää ruokakuppiansa.

Itsellänikin jotain ihan omaa. naapurin ystävällinen neitonen tuli päästämmään minut elokuviin: sielulepäsi Kuninkaan puheessa.

Sinisen taivaan aurinko tervehti aamulla meitä. Talitiainen puuhailee pesäänsä pönttöön, vaan kuinka käy sitten kunhan kirjosieppo saapuu paikalle.

Lelulaatikolla pistaydytään joskus tekemässä inventaariota.

Uni pienen vahvistaa.

ILOINEN VAPPU

2011-05-01T00:45:00.000-07:00

Vappuaattona ylioppilaslakkini tulee esiin vuosipiilostaan. Ruth-neitikin hiukan tutustui siihen, mutta vain hiukan. Lakkini nököttää pöydällä vappukoristeena joutuakseen vappuiltana jälleen vuodeksi komeroon. Näin on tapahtunut jo iät ja ajat. Pihapuutarha on pelkkää kulomaisemaa, mutta siellä on mukavaa ja mielenkiintoista poiketa asioilla.

Vappua otettiin yhdessä ystävättären kanssa vastaan. Miehensä olikin flunssassa, joten nautittiin naisseurasta ja sampanjasta pikkuruokien kera.

Vappuaamuna kukko katseli itään asettuakseen kuitenkin pohjoista valvomaan.

Talvesta vapautunut joki kimmeltää kesän illuusiota luoden niittypuiden lomitse. Siellä menee polku, joka oli tuttu mustan koiran ja minun kulkea.

Pikkuinen ei vielä ole jokipolulle valmis. Ulkoilu saa silmänsä vuotamaaan, varsinkin kylmä tuuli. Sisäpihan suojainen kulmaus on ihanteellinen ulkoilupaikka. Istuskelen puutarhapöytäni äärellä auringosta nauttien ja pikkuinen nirskuttaa kaikkea luvallista. Mutta mikä oli iloinen vappu? Se oli ystävän aikuisseuraa ja ilo lumien häviämisestä ja pieni ja suloinen Ruth sekä erään ystävän puhelu.

PUUTARHA-ASUKKI

2011-04-30T03:09:00.000-07:00

Puutarhassani vierailevat pupujussit. Turkki kertoo lumensulamisesta. Jänis on hyvinkin pikkuneiti Ruthin kokoinen, eivät tosin ole naamatusten kohdanneet.Sisäasukki Ruth kasvaa kokoajan ja jokainen päivä tuo jotain uutta oivallusta. Olen tehnyt selväksi, etten ole vapaa jyrsintälelu. Pantaa harjoitellaan ja siihen liitetään talutin. Kadulla pasteeraus ei vielä ole tullut mahdolliseksi, mutta kunhan totutellaan rauhallisesti ja aikaa antaen.

Touhu päättyy yleensä untenmaille olipa paikka ja aika mikätahansa. ja heräämisaikaan on ltava tarkkana, ettei tarvitse moppailla lattioita tai huuhtoa maton kulmaa. Sylissäolo on alkanut miellyttää pikkuista, tänäaamuna sai hienon hetken sylissäni, tyytyväisenä leikkien, ei minun käsillä, vaan omalla rasialelullaan.

MARLENE DIETRICH KATSE

2011-04-26T11:08:00.000-07:00

Vielä hiukan on jäljellä lumiaavikkoa. On käytävä tutkimassa kotkansiiven kuivuneita kukintoja yhä uudelleen ja uudelleen.

Tämä katse ja suloiset tassut. Pettävä yhdistelmä. Huomaan, olen juuri luisumassa hempeilyn kauaskantoisen vaaralliselle polulle. Tämän Marlene Dietrich-katseen takana asuu jääräpäinen vallanottohalu. Kuinka saan sen ymmärtämään, että ei on EI. Sijaistoiminnot vievät huomion, mutta vain hetkeksi. Salamana naskali upotetaan nilkkaan tai varpaaseen. Huonekaluja maistellaan arvioiden; kunhan vain hampaani vahvistuvat.

Viisas ja kokenut labradorien emäntä antoi elämän tuomia käytännön ohjeita. Ne havahduttivat minut huomaamaan, olen hempeän kuilun partaalla. Emona toimiminen etäännyttää normaalista elämästä, siis elämä muuttuu yhdeksi pennuksi ja siksi on tarpeen, että joku käy huikkamassa hei, on muutakin sekä katsoo ulkopuolisena mitä mahdollisuuksia asuu verhotun katseen takana - ja suosittelee rajaavia aitauksia kodin turvaksi. Eilen katsoin Cesarin ohjelmaa, siellä koirat haukkuivat ja pikkuinen kipitti television eteen ja jäi katsomaan. Liikuttavinta oli, että hän uikutti niille koirille. Riiviö sai minut tuntemaan syyllisyyttä, olen tuonut hänet pois tassujen laumasta.

Tänään kokeiltiin piimäpurkin tehoa. Se toimikin - jonkin aikaa. Purkkikisa oli luonteeltaan hillitympää kuin viilipurkin nujertaminen. Tänään oli ensikertaa panta kaulassa kaikkine sydänkoruineen ja Ruth otti senkin luontevasti. Pian pasteerataan hihnan kanssa kotikadulla parin lyhtypylvään lenkkiä.

Kaikenkaikkiaan hyvä päivä, ulkoilua, touhuilua ja masu on tervehtynyt ja asiat on toimiteltu ulkona, no jaa, pikkuvahinkojahan nyt vielä sattuu.

PENNUN SULOUTTA

2011-04-24T22:44:00.000-07:00

Päivät vierivät, muksahtelevat synnyttävät lätköitä ja yritän ehtiä perässä. Suloinen katse tervehtii ja sanoakseen vain, hei mä meen - kohti sähköjohtoja, kohti maassa olevia varpaita ja kaikkea muuta, mutta lelut! voiko olla tylsempää keksintöä. Tämän olen oppinut yrittäessäni suojella ihoani niiltä kohdin kuin se on vielä ehyt ja purematon.

Ulkoilu onkin hyvä väsytyskeino pienelle ja harjoista voi katkoa varpuja eikä siitä juuri kielletä.

Hangella pieni jääkarhu juoksentelee innoissaan, tulee kuitenkin ykskaks luokseni, etten vain häviä. Parkettilattian vaarallisuus konkretisoitui tänä aamuna. Pikkuinen leikki vieressäni tosi iloisena: siihen kuuluvat kierähtävät hypyt ja muksahdukset. Nyt kuitenkin joku kohta lipesi väärin ja pentu jäi makaamaan paikalleen. Kauhu vihlaisi. Varovasti tutkin pientä. Hän piipitti, mutta jonkin ajan kuluttua nousi ylös, ontui hiukan etutassuaan. Nyt lisää vanhoja räsymattoja peittämään parketin, sillä se on ainoa keino suojella pikkuista loukkaamasta itseään leikin tiimellyksessä.

Viilipurkin nitistäminen eilen oli tosi vauhdikas esitys, nyt pidetään taukoa riehakkaista leikeistä. Lepuutan sieluani ohokiitävissä kauneuden hetkissä, sekä ja satunnaisesta toisen ihmisen läsnäolosta. Ruthin kummitäti ilahdutti eilen. Oli ollut Veronan matkalla ja sain tuulahduksen italian atmosfääriä kaiken moppauksen kevennykseksi.

MAANJÄRISTYS KOTONA, BABY RUTH

2011-04-21T22:48:00.000-07:00

Pikkuinen labbis, verhotuin katsein lähti reippaasti uuteen kotiinsa 18.4. Automatkan se pötkötteli peräpenkillä. Uskomatonta näinkö helposti tämä käy. Kotona ensimmäinen ilta oli hallitsematonta lätäkön kuivausta ja isompien kasojen keräämistä. Koitti nukkuma-aika. Pikkuinen nukkui alusellaan sänkyni vieressä eikä itkenyt. Silittelin sitä ja pitelin pienestä tassusta tyynesti. No hyvä. Pientä levottomuutta ja yösyönti kello 4. Alkoi kokopäiväinen äitikoiran korvikkeenaolo. Harjoteltii ulkoilua omalla pihamaalla seikkaillen ja tietysti kaikkea maistellen - lue purren. Häkissäkin kävästiin leluja katsomassa ja sitten pois.

Nimiluettelossani oli valmiina useampia nimiehdotelmia. Olisiko hän Aprill? Ei. Olisiko Matilda, no hiukan. Olisiko Saskia tai Cesilia, epävarmuutta. Olisiko Clara, isäpapsuhan oli Ruotsista ja ihan mahdottoman kaunis ja kompakti yksilö 45 kg, ei. Pienen päättäväisyys ja rohkea esiintyminen sai minut vakuuttuneeksi; hän on Ruth. Esikuvansa löytyy vanhasta Testamentista. No, on hänellä paperinimikin, Mallorn´s Cherry Pie.

Cesarin ja vähän muidenkin teoriat ovat kristallinkirkkaana mielessä. Pentu vain ei tiedä niitä! Aluksi sisävahingot vähenivat, mutta vähitellen ripuli sekoitti kuviot. Sain hyviä ohjeita kasvattajaltaan ja naapuriapua akuuttiin kaupparetkeen. Ruth virkistyi riisipiimäateristaan ja minä sain liikuntaa mopin kanssa. On tunnustettava, että kyllä tässä toinen koira olisi enemmän kuin tarpeen! Pentuhan puree kuin pieni eläin. " Calm assertive energy..." Kuinka ihmeessä saan kerrottua, että ei oikesti saa purra. Kädet, varpaat ovat haavoilla ja yllättävä kipu vihlaisee verhotun sinimustan katseen kohdatessa omani. Muistan kuitenkin tämä ei ole henkilökohtaista. Lohduttaudun ajatuksella ihanasta yhteisestä tulevaisuudestamme huolimatta Cesarin vakuutteluista - on elettävä tätä hetkeä!

Mutta kaikesta up-and-down elämästä huolimatta iloitsen pikkuisesta tuholaisestani keskellä menetettyä kotiestetiikaa.

VALKOISIA KUKKIA JA KOIRAUNIA

2011-03-17T09:31:00.000-07:00

Näyttely avautui iloisen juhlavasti muutaman kyyneleen kera! Lankesin omaan ansaani. Kerroin Rubenin osuudesta näyttelyyni, yhdessä luotuun. Lopulta valkoinen kukkameri ympäröi minut. Iloitsin kaikista paikalla olleista. Rubenin henkilääkärikin ajoi pitkästä matkasta. Uneni täyttyvät koirista. Teen penturetken. Vaihdan väriä samassa rodussa. En halua mahdollista, uutta pientä - millään muotoa Rubenistaa. Jos päätän sitoutua uuteen, annan hänelle mahdollisuuden omaan suloiseen Cesarmaiseen elämäänsä. Silti sielussa asustelevat mustakoira ja isänsä Camu I. Tätä mitalia tarkastelen milloin miltäkin puolelta. Mikä on tärkeintä. Mutta katsotaan, odotetaan. Kevät tulee ja joskus kesäkin sanoo, hei olen täällä ja kirjosieppo aloittaa kosiolaulunsa.

RÄPISTELEN TALVESSA

2011-02-27T02:47:00.000-08:00

Räpistelen talvessa ja yritän olla sen ystävä. Pinnallisesti edes helpottaakseni hankiesteiden sietämistä. Orkideani viipyvät kukinnoissaan ja kasvattavat uusia varsia. Ilokseni. Löydän satunnaista estetiikkaa huolitelluista sähkölinjoista muistellen San Franciscon taiteellisia johtosykermiä. Katselen kirjapinoa, sivupöydälle asettunutta. Ne tulivat seurakseni kaukana kotoa. Avasivat huikeita maailmoja, kutsuivat viipymään ja viihtymään. Tuntuvat jotenkin läheisiltä ja tärkeiltä. En halua kätkeä niitä ison kirjahyllyni täysiin hyllyihin.

Näyttelyn teoksen odottavat valmiina. Loppuviikolla ripustus ja avajaiset. Pientä jännittävää odotusta.

SAN FRANCISCO Osa VI Jotain vielä

2011-01-30T10:02:00.000-08:00

24th Street oli tärkeä katu. Siellä oli melkein kaikki, koska se oli pieniä butiikkeja täynnä. Myös postitoimisto ja Wholefoodsin lumoava ruokakauppa luomutuotteineen sijaitsi kadun varrella. Kävelymatka oli sopiva, mutta kotiin kiivetessä raskas, olihan suunta vain ylöspäin. Castron viitta osoittaa suunnan. Iltaisin katu oli täynnä elämää, Maikin kanssa olimme tuttu näky täälläkin.
Kotimatkan varrella kukki ylväänä Magnolia. Kukka on suorastaan majesteettinen, mutta elokuva Magnolia olikin ihan eri maata.

Tämän kukan kehittymistä seurasin ja ehdin nähdä sen avautumistakin.

Orkidean osoite The Conservatory of Flowers.
Tussi ja vesivärit, kamera ennen kameraa. Naapurin parvekeella oli ruukkupuutarha ja seinämateriaali oli ohutta, ikäänkuin pärepaanua. Melko tyypillinen pintamateriaali.Tärkeä paikka varsinkin sateella, palveli myös ruokapöytänä. Maalauksessa näkyy pieni etsausakvarelli taideteos. Californian tammi. Ostin paikalliselta taiteilijalta.

SAN FRANCISCO Osa V Laaja maisema

2011-01-29T03:55:00.000-08:00

Kaupunki heräilee.Majesteettinen Sutro aamuauringon noustessa.

Kirjoitukset jäävat.

Tässä voisi lukea With love Tassueläin

San Francisco Osa IV MURALS

2011-01-29T03:10:00.000-08:00

Muraalimaalausten sijainti asettuu 24th kadun ja pienien poikkikujien varrelle Valencia kadun risteämän jälkeen. Valenciakadulla sijaitsee taidekoulu, josssa mm. muraalien maalusta opetetaan. Kaupunginosa on varsinaisesti meksikolaisaluetta. Hyvin mielenkiintoinen alue, jossa espanjankieli hallitsi.

San Francisco Osa III Yksityiskohtia

2011-01-28T23:48:00.000-08:00

Olen yksinkulkija ja tarkkailen ympäristöäni ja löydän monia visuaalisesti viehättäviä yksityiskohtia. Tämä osio kertoo niistä

Täältä löytyy vielä oikeita kirjakauppoja. Tummanruskeat hyllyt täynnä toinen toistaan mielenkiintoisimpia teoksia.

Sähköjohtojen tyypillistä kudelmaa.
Sutro tower, San Franciscon korkein rakennelma aamuauringon noustessa. Katselin sitä aamuisin juodessani aamukahvia. Kuvakulma ei tee oikeutta mahtavalle Sutrolle.

San Francisco osa II Katunäkymiä

2011-01-28T06:48:00.000-08:00

Kylttejä oli mukava katsella, vaikka katujen nimet löytyivät kadustakin.

Tältä mäeltä alas ja ylös. Katu oli Duncan Street, mutta Maikki typykän koti oli Castro Streetilla, mäen päällä.

Liberty Street

29th Street, jonka laskussa piti tassujen pitää.

Castro Street.Ruutukaava mahdollistaa pitkät ja vivahteikkaat kadut, joilla blonditkaan ei eksy.

Financial Districtin liepeillä.

SAN FRANCISCO 11.12.2010-23.1.2011 osa I

2011-01-27T21:08:00.000-08:00

Sain asua San Franciscossa 1½ kk. Moni-ilmeinen elämäni kohokohtiin lukeutuva aika. Sain nauttia rakkaitteni seurasta, mutta olla kolme viikkoa aivan omillani toisella mantereella. Olihan minulla "typykkä" eli American bulldog, Maikki lähiomaisena ja vaelluskaverinani. Kirjoitin, kuvitin matkapäivakirjan muistoksi. Luin tusinan verran loistavia kirjoja, yksi ylsi vahvasti huumorin puolelle: How to raise a Jewish Dog. Kirjasta selvisi mm. miksi on tärkeää ostaa lemmikille todella hyvä patja. Muut teokset mm. Orhan Pamukin The Museum of Innocence. Teoksen tunnelma ja sisältö ei ole vieläkään päästänyt irti. Huikea kirjailija; nobelisti. Kahteen museoon yrtin onnistuneesti kiinniolopäivänä ja kolmas oli loppuunmyyty sinä päivänä. Tiedeakatemian tarjoama tutustuminen meren alaiseen maailmaan oli kiehtovaa kerrassaanThe Conservatory of Flowers tarjosi mahdollisuuden päästä subtrooppisen kasviston joukkoon. Ei näkynyt männynkäkkyröitä!

Muuta värikasta ja mielenkiintoista tapahtui. Klisee sanoa, etta olen rakastunut San Franciscoon. En tarkoita sen turistikohteita, vaan sen poikkeuksellista ilmapiiria. Olisipa siitä mahdollista kuljettaa jotain pehmennystä tänne suomalaiseen sanattomaan, melko ynseään ilmapiiriin.

VANHANAIKAINEN MAISEMA

2010-12-02T01:11:00.000-08:00

Aamun hämärässä ulkoilin kamerani kera. Hiljaisuudessa näkyivät huikeat siniset ja auringon hienoinen valo levitti värejä vastakkaiselle taivaanrannalle kuin akvarellisti märälle paperilleen. Kuljin vanhanaikaisessa maisemassa. Sitä eivät rikkoneet kiireisten laitteiden äänet. Jänisten jäljet täplittivät lumikerrosta, omia polkujaan tehden. Tuttu maisema. Mustakoira ei enää erotu valkoista maisemaa vasten. Aina kuitenkin mukanani. Sielun maisemassani hän vaeltelee ja lähettää ikävän pisarat esiin.

Olen lähdössä kauas pois. Orkideat ikkunallani jäävät kukkimaan.

KATSON HILJAISUUTTA

2010-10-30T02:24:00.000-07:00

Harvoin kirjoitan. Orkideani ovat jälleen kukinnassa. Olen kietoutunut hiljaisuuteen. Katselen sen olemusta. Mietin onko se lempeää vai tuleeko se tuhoamaan minut. Minua ahdistaa tämä autius. Pakenen ulos ilman ystävääni, sillä hän on vain muistoissani. Muutaman tutun tapaan ja saan heistä pirteyttä jatkaa matkaani.

Aamulla tein tuttavuutta talviseksi muuttuneen jokipolkumme kanssa. Kohtasin yhden tuttavani. Pysähdyimme kuunnellaksemme toistemme kuulumisia ja ajatuksia. Jatkoimme matkaamme. Katselin kamerani läpi auringon viipyilevää nousua. Kaunistakin. Tervehdin kuusiystäviäni.

Kuitenkin elämä on hyvää. Saan lähteä kauas pois olemaan kesäisessä maassa. Siellä kohtaan rakkaitani. Se on toisaalta salaisuuksia täynnä, enhän tiedä mitä se sisältää. Jään ison koiran kanssa yksin enkä tiedä, mitä se oikeasti merkitsee. Ehkäpä teen matkan sieluuni yhdessä ison lempeän koiran kanssa kaukana San Franciscossa. Mukana kulkevat akvarellisiveltimet ja minulle tärkeä tyhjä kirja. Tuleva matka on elämän tarjoama mahdollisuus ja lahja samalla, kun voin ilahduttaa läheisiäni.

Olen ajatellut jo joulua. Käärinyt pienen puutarhakuusen jouluvaloihin. Mustankoiran lepopaikalla palaa lyhdyssä kynttilä. Katselen sitä ikkunoistani. Iloitsen tyttären aikoinaan antamasta valopallosta.

KAKSI VIIKKOA

2010-09-05T01:57:00.000-07:00

Kaksi viikkoa olen kuunnellut hiljaisuutta. Olen kulkenut reittejämme, opetellut lenkkeilemään itsekseni. Akvarellimaiseman maasto antoi lahjan. Sieltä, kiviröykkiöstä nousi Mustakoira, iso kivipaasi kuin veistos. Se kulki mukanani kotipuutarhaan. Mustakoirani ei ollut vielä palannut lopulliseen sijaansa, yhteiseen iloisesti touhuttuun puutarhaamme.Akvarellimaalaus suodatti ikävääni.

Viime perjantaina Mustankoiran omalääkäri tuli luokseni ja toi pienen valkoisen rasian, johon Mustakoirani oli tuhkana asettunut. Itkin. Tein sinulle viimeisen palveluksen hiljaisesti, aurinkoisena syysaamuna. Asetin hellästi rasiasi maan tummaan varjoon. Tallensin sinne ensimmäisen joululahjasi, jolla vielä viimeaikoihin saakka leikit: sinisen piippilelusi. Kiviveistos katselee kadulle päin pensaan varjosta ja minä muistelen yhteisiä päiviämme.

ELÄMÄ NYT

2010-08-25T20:55:00.000-07:00

Elämäntunne ilman sinua Mustakoirani.

JÄÄHYVÄISET

2010-08-25T10:14:00.000-07:00

Aavistit ehkä: teimme tutut lenkit hyvästelläksemme ne. Olit sairas. Kuolema asui suussasi. Et antanut katsoa sitä. Et voinut syödä. Halusit ottaa pallon kuten ennenkin leikkiesämme. Et voinutkaan ottaa, sattui. Katsoit alistuneena rakkainta leluasi, ulkopalloa. Tulit illalla luokseni asetuit ihan kiinni makoilemaan. Olit aina saanut minulta avun, nyt en pystynyt sinua auttamaan. Rapsuttelin sinua ja kerroin kuinka tärkeä ja ihana olet ollut, minun Mustakoirani. Maanantaina lähdimme omalle lääkärillesi. Astelit reippaasti vastanotolle. Annoit tutkia. Sinut rauhoitettiin, että suuhusi voitiin katsoa. Siellä oli laajalle levinnyt pehmytkudossyöpä ja kuolio. Mustakoirani, jouduin tekemään päätöksen. En sallinut sinun enää herätä kipuun, johon ei ollut parannusta. En voinut auttaa muutoin kuin antaen erottaa meidät. Sinä tiesit sen. Tunnen vieläkin kasvoillani turkkisi kosketuksen nojatessani otsaani sinuun. Sinä olit poissa ja tuska hajotti sieluni. Itkin. Ihana kotimme on autio ja tyhjä. Sinun tassutteluasi kuulen vielä muistoissani. Sinä palaat puutarhaamme, jossa niin paljon puuhastelimme. Sieluni Tassueläin, oma Mustakoirani elimme pitkän, onnellisen elämän yhdessä. Kaipaan ja ikävöin sinua.

IKKUNOITA ,HEIJASTUKSIA

2010-07-31T09:10:00.000-07:00

Akvarellimaisema näkyi kosteasta kkunasta. Usein olen tästä ikkunasta katsellut, ajatellut menneitä aikoja kaukaisuudesta. Kotona katselen matalan lintuveden syvyyteen, näen pihlajien lehvästöä.

Valkoiset pihlajan kukat muuttuneet punertaviksi palloiksi. Kesän hentous onkin jo vahvaa kypsyyttä. Matka tehty. Monipuolista, iloista yksityiselämää. Jätin Mustankoiran toisten hellään hoitoon, kuuntelin vieraita kieliä. Katselin ikkunoita. Tallensin auringon ihooni valkoisten talojen vartoidessa.Torkuin erään lentoaseman ikkunalla aamuyötä. Koti ja Mustakoira odottivat.

JUHLAN MUISTO JA KAUKAISET SIRPALEET

2010-05-15T23:39:00.000-07:00

Juhla-ajatukset hiipuilevat vähitellen. Akvarellimaisemassa juhlimme. Olimme valmistelleet huolellisesti ja kihelmöiden suurta juhlaamme. Jännitystä leijui hirsirakennusten yllä, taustalla luottamus. Tunnelma oli mukanaolleiden kutsuttujen, kutsun vastaanottaneiden mukaan juhlava ja kaikintavoin onnistunut muutoinkin. Kiitos tuntui hyvältä, kannustavaltakin tottakai.

Kesä tuli vuorokaudessa. Jokakeväinen ihme, joka unohtuu jokaisena pitkänä ja raastavana talvena. Olen puuhaillut ulkona. Mustakoira lepäilee varjossa ja hakee kutistuvaa lumivuorta turkkinsa viilentämiseen. Kirjosieppo tutkii uutta asuntoaan ja lirkuttelee saadakseeen sinne munien pyöräyttelijän. Löysin harakanpoikien pelotteena käyttämäni rikkonaisen kristallilasin. Sen säröinen kauneus esti poisheittämisen. Tällä ja niillä viidellä muulla on taustanaan oma ihana historiansa; kuopukseni sen muistaa. Vaikka se liittyykin aikaan, jolloin vakaviakin sirpaleita syntyi perheiden ja kansojen elämään.

SINISTÄ

2010-04-25T11:03:00.000-07:00

Sinisen viileää. Aurinko on katsellut kaukaa. Lämpöään niukasti, valoan hiukan jo enempi.Otin tänään sinisiä kuvia. Upeasti värittyneet heleät varjot.Maalasin pientä interiööriakvarellia.Olen aina vain pienen vanhan ikkunan lumoissa. Sen asensin vuosia sitten 70lukulaisen ison ikkunan tauluksi.

Mustakoira on viettänyt leikkauksen toipumisviikkoa. Hyvin kaikki sujui. Kokenut eläinlääkäri osasi työnsä. Juttelimme samalla monenmoisia. Kumpikin nauttii itsellisestä elämästä ja tarvitsee tilaa. Ympyroitä ei anneta enää sekoittaa.

Vielä neljä ahkeraa akvarellimaiseman päivää ja sitten vappuloma. Vanha taiteilijaystävättäreni tulee jälleen luokseni ja pidämme maalaushetkiä keskustelujen kera. Mukavaa. Kesää kuitenkin kaipaan. Kesään sisältyy monta odottamisen arvoista asiaa.

PERJANTAI

2010-04-18T08:40:00.000-07:00

Joskus, kun ajatuksin on jo kaiken saanut suunniteltua ja nauttii vain toteuttamisesta huomaakin joutuneensa aidon perjantain syleilyyn.

Vanharouva Mercedeksen olemuksen oli keräytynyt viikon annos kuraa. Ajoin sen kotiin palattuani pesuun - kaikkein parhaimpaan. Suljin ikkunat käänsin tähden ja sitten vain odottelemaan, ulos. Viimein kone pysätyi ja vaikeni ja puhdasta oli tullut. Avasin oven ja jouduin vesilammikkoon. Tämä tästä nyt puuttui. Ajoin kotiin, kaadoin matolta vedet maahan ja puhaltaja tohisemaan. Pakastinkaapista marjoja. Seuraava perjantainen löytö: pakstimen ovi raollaan ja kaikki paksun huurteen vallassa. Pakasteet ulos ja puhaltaja kohti pakastinta. Asiat ovat hoituneet, mutta kuinka paljon pikkuvahingot tuhraavatkaan aikaa. Pihamaani muistuttaa sotatannerta, siellä lojuu kaatuneita puita ja oksakasoja. Olen ilmeisesti rikkonut luontoa vastaan kaadattaessani satavuotisia puita läheltäni; siitäkö perjantait.Mustakoira on kärsinyt nenäverenvuodosta. Aamulla on onneksi tutulle lääkärille aika. Mahdollisuudet ovat nollasta sataan, kuten toinen tuttu lääkäri sanoi. Olen toiveikas ystäväni suhteen, emmehän vielä vuosiin voi hyvästellä.

Näin unen, jossa nainen maalasi isoa öljyvärimaalausta. Ehkä se olin minä. Muistan hyvin maalauksen. Siinä oli ihmeellinen valo ja hämärän huntu yllä kulmittain. Kuva-alan täytti iso keltaokra alue, jossa mustia kuvioita. Pitäisikö toteuttaa muutoinkin kuin vain luonnoskirjaan.

VIERAILUJA

2010-04-11T11:49:00.000-07:00

Mukava viikonloppu. Olin kutsuttuna 80-vuotis syntymäpäivillä. Katselin mukanaolijoita. Katsoin taakse omaan nuoruuteeni. Näin ovat he kaikki saavuttaneet hyvän joukon vuosikymmeniä. Minäkin, vaikka nuorimpiako. Mutta sielukkuutta joukosta löytyy ja pienet rypyt kehystävät sen kauniisti. Päivänsankari on liukumassa omaan tavoittamattomuuden maailmaansa. Surullista.
Vierailimme Mustakoira ja minä myös Mustankoiran sisaren luona. Suloinen mustaturkki oli muuttunut, kantoi jotain kipua sisällään. Pääsee lääkäriin. Näistä sisaruksista huolehditaan. Puutarhaani on ilmestynyt salaperäinen katse ja lumi pakenee pihakiveyksiltä. Talo tuntuu kasvavan kokoa. Valo ja lämpö, hyvänolon yhdistelmä. Tunnustelin akvarellisiveltimen hiljaisuutta. Se on kuin henkiinheräämistä. Valo leikkii jälleen pöydälläni.
Nyt olen levänneenä aloittava uuden, mieluisan työviikon.

SULAVAA LUNTA JA MUISTOJA

2010-04-05T01:39:00.000-07:00

Pääsiäinen lopuillaan. Toinen tytär vieraili kumppaninsa kanssa. Jäi mukavat muistot sielutalooni asumaan. Tarjoilin kulttuuria ja lumivuorten siirtoa. Kaivoivat taloni esiin. Sisäpihan tunturit jököttävät vielä aloillaan; niihin ei pysty kola, ei lapiokaan. Odotellaan siis aurinkoa. Ulkovarakennuksen kattolumia toivottiin rysähtäväksi alas. Valuvat edelleen hitaasti, ihan hitaasti kääriytyen sisäänpäin. En mene nyt rakennukseen. Kotikadulla on kumisaapaskeli, emmekä pääse Mustankoiran tavanomaiselle rantapolulle upottavan hangen tähden. Mutta, iloitsen sulavista hangista. Karhunikin kurkistaa talviunipaikastaan. Tytär ei nähnyt sitä vielä. Kesää on mukava odotella ja suunnitella ilman pitkää lomaakin. Vilkasta elämää täynnä. Pyrähtelen arvatenkin hiukan siellä ja täällä. Vanharouva joutuu kestämään vielä isonjoukon kilometrejä. Tyttären kumppani sai toimimaan digiboksin ja television yhteydet ja kameranikin, jota olin erikoisesti surrut. Aarrettani. Siis elämässä on enimmäkseen ihania asioita! Kuten? Osaavia, ihania nuoria, jotka tuovat minun ja Mustankoiran harmaantuvaan elämään raikkautta.

PYSÄHTYNEISYYDEN SUNNUNTAI

2010-02-21T01:29:00.000-08:00

Pysähtyneisyys lepää maiseman yllä raskaana. Ainoa mikä on liikkunut on elohopea, joka aamulla oli liki -40. Aurinko katselee kaukaisesti tätä pohjoista siperiaa. Mustakoiraa paleli jälleen lenkillä ja heti asioiden hoiduttua käänsi kirsunsa kotia kohden. Olin itse kaivanut säilöstä esiin valkoisen lammasturkkini. En palellut ja lähettelin kerettiläisiä ajatuksia jokaista ns. eläinaktivistia kohtaan, jotka uhoavat turkisten pitäjiä vastaan. En näe mitään pahaa turkiksissa, joskin eläinten kohtelu täytyy olla loppuun asti hyvää ja kivutonta. Jos ei lenkkeily luonnistu, ei kuvaaminenkaan tunnu onnistuvan. Lumilinnunpesiä on tullut kuvattua jo useita eikä muita aiheita ole näkyvillä. Mustakoira olisi ollut kuvauksellinen huurteisine partoineen, mutta kameralle tuskin tekee hyvää olla sellaisessa pakkasessa. Olemme siis sisätilojemme vankeina. Onneksi tilaa ja kauneutta riittää. Mahdollisuuksiakin.

LUMIMAISEMAA

2010-02-12T11:13:00.000-08:00

Aamu oli kylmä. Mustakoirakin nosteli tassujansa hakien lämpöä. Aurinko valaisee jo päivää ja ihan vähän kerrallaan alkaa säteillä lämpöään, kun vain jaksaa odottaa. Huomasin puiden latvojen punerruksen. Pieni lilja kukkii eräällä ikkunallani katsellen lumimaisemaa kalvakan vartensa päässä. Tuolini on hiljaa lumivaippansa alla, eikä pöydän asiat ole yhtään paremmin. Päivän lämmöksi illalla leivoin karjalanpiirakoita. Ystävätär tulee viikonloppukylään.

KUVAVAELTELUJA

2010-02-08T04:26:00.000-08:00

Yhdistelmä vapaa- ja etätyöpäivä on siinä mukava, ettei tarvitse lähteä ja voi käydä välillä korjailemassa piha-alueen valkoisia käärinliinoja. Tosiasiassa talvi rasittaa siinä määrin sielua, etten muista moista. Aurinkoa ei ole juurikaan näkynyt. Mitä kaunista on kuukausia jatkuvassa kylmyydessä ja kaikkialle tunkevassa lumessa? Tosin allaoleva kuva todistaa toisin...Ehkäpä talvensietokykyni on vähentynyt juuri jatkuvan lähtemisen tähden. Vanharouva Mercedes on kiitettävästi kestänyt; päihittää kirkkaasti äärimmilleen tietokoneistetut sisarensa, merkeistä riippumatta. Mustakoira kärsii jotain kummallista köhimistä. Sydänlääkeannosta suurennettiin, ehkä hiukan helpotti. Muutoin on virkeä. Suloinen. Pakenen todellisuutta ja vaeltelen San Franciscossa kuvaretkellä.

ILTAMATKA

2010-02-04T10:09:00.000-08:00

Palaan lomaani. Nyt haluan kiikkua ylös ja jarrutella alas jyrkkiä Noe Valleyn katuja. Katselen talojen ihastuttavaa rytmiä. Istahdan hetkeksi La Bolangen kahvilan pöydän äärelle ja kuuntelen puheensorinaa. Muistelen kaupungin iloista jouluilmettä valtaisine punaisine rusetteineen ja kultapalloin somistettuja palmuja Divisaderolla. Eläintarhan tyytyväiset pingut vaappuivat ja uiskentelivat tyylikkäässä osastossaan. Valtaisat seinämaalaukset ihastuttivat. Vanhimmat olivat 1930-luvulta ja sittemmin niitä on taiteiltu lisää.
Tänne varmaan palaan - etsimään timanttiani. Jotain vieläkin tärkeämpää jäi.

FRAGMENTTEJA

2010-02-01T06:12:00.000-08:00

Vilkutin kesälle, viimeksi. Talvikuukausia on kulunut. Auton alle kuollut pöllökin on jäänyt lumien alle. Yritän kuvitella surkean mäntymetsikön siromuotoisten jalopuiden metsiköksi. Vietin kuukauden loman, joulua ympäröiden, kuopuksen perheen luona San Franciscossa. Paluu lappilaismaiseman surkeuteen ottaa lujille. On myönnettävä, että kauneus, joka asuu katsojan silmissä, ei kohtaa näitä seutuja - ainakaan nyt. Mutta sielussani kulkee muisto kesäisten maisemien lomasta. Kuulen Oceanin majesteettisen pauhun. Kuulen iloisten tervehdysten ohimenevän kaiun. Tunnen pienen pojan äheltävän tuoksun ja sielukkaan maikkilaisen lämpimän turkin. Entä ne kaupugin mielenkiintoiset kohteet, joita riittää edelleenkin. Lähetän kiitokseni huoneestani, jossa asustelin ja kaikesta mukavasta yhdessäolosta suloiselle miniälleni ja hänen miehelleen, rakkaalle pojalleni.

Ikävästä huolimatta kotini on ihana saareke, josta nautin. Sinne toinen poikani oli asentanut yllätyslahajaksi uuden hienon television. Pieni postimerkin kokoinen sai väistyä; museoihmistenkin on aika siirtyä nykyaikaan. Tuntuu ihan upealta. Elämä sujuu ja aurinko alkaa tuoda kevättä, päivän kerrallaan. Akvarellimaisemassa on monia mielenkiintoisia asioita vireillään. Mustakoira kulkee kanssani, joskin vanhuuden tuomalla rauhallisuudellaan ja ajoittaisine vaivoineen. Kesti pitkän eromme. Nyt olemme jälleen me.

VILKUTAN KESÄLLE

2009-10-03T10:04:00.000-07:00

Hyvästelen haikeana kesää. Antoihan pitkä ihana syksy sille jatkoaikaa; lisääkin olisin toivonut. Teimme, Mustakoira ja minä pikaisen ja ihanan, sadonkorjuusta mahdollistuneen talviherkkujen hakuretken paratiisisaareemme, Savonlinnaan. Matka oli pitkä, mutta mieluinen. Ja taas kuuntelin ajaessani jälleen Oscar Wilden, Dorian Grayn muotokuvan. Huomasin: kerta kerralta se muuttuu kammottavammaksi. Vastustamaton, kielensäkö tähden. Matkalla katselin lapsuuteni matkamittareita, historiallisia kilometripylväitä. Voittavat nykymitat kauneudellaan. Palasimme herkkuinemme kotiin. Valmistelen näyttelyäni. Mustakoirani saa hyvän sijaiskodin matkani ajaksi marraskuussa.

Sain mukavat vieraat. Vietimme pitkän viikonlopun. Tunnit lyhenivät ja aika tuntui loppuvan kesken. Ajatuksena viimeinen visiitti täällä ja sitten heitä lähemmäksi...vaikeinta vain, että olen kuin kissa kodissani. Pihamaapuutarhani on vaatinut jälleen paljon syystöitä. Tänään tyhjeni piha-allas. Tuomikin on jo liki lehdetön: haravoin ja haravoin. Mustakoira katsoo touhujani tuoden välillä pallonsa potkaistavaksi. Kumpikin viihtyy. Kohta, ihan pian saan tavata Lukas San Franciscolaisen! Samalla varjoni pitenee ja akvarellimaiseman uimapaikkani saa jääkuoren.

TASSUTTELUJA

2009-09-06T03:15:00.000-07:00

Sade on tuonut syksyn tarjoillen vesipisaroita haavanlehdellä. Sade on antanut hiljaisuuden luovaan työskentelyyn. Viihdyn värieni ja siveltimieni seurassa. Katselen eri papereiden vaikutusta maalauksen lopullisiin väripintoihin. Loppuvuoden ajan maalaukseni ovat esillä Kuokkalan kartanossa, kauniissa ja arvokkassa ympäristössä. Iloitsen. Illan pilvet rusottuvat; aurinko on jo alkanut laskeutua. Ennenkuin päivät kutistuvat pois pyrähdämme, Mustakoira ja minä kesäparatiisissamme. Noudamme sieltä niitä pieniä aurinkoja talven ruokapöytään ja omenoitakin.

Työssä on ollut mukavia tapahtumia. Ne kannattelevat rämeikköjen yli.

Akvarellimaiseman lähdelampi on saanut minut riippuvaiseksi kylmän veden uintiin. Aamuin-illoin haen endorfiineja Mustankoiran pitäessä tilannetta muutoin silmällä. Läheisen vaaran rinteiltä poimimme yhdessä mustikoita. Mustakoirakin syö niitä, mutta vain kämmeneltä tarjoiltuna. Hienostuneet tapansa.

Kotini orkideat kukkivat edelleen. Valkoinen hyvinkin ylevänä. Ulkona jo kukkinut horsma kurottelee kohti taivasta - valloittaakseen maan.

KESÄÄ JA LOMAA

2009-07-24T05:57:00.000-07:00

Loma ja vapaus. Odotettu, haaveiltu. Tässä se on juuri nyt. Vanharouva Mercedes huollettuna, pestynä, vahattuna, kaikin puolin kauniissa ja hyvässä kunnossa otti meidät, Mustan koiran ja minut tavaroinemme kyytiinsä ja valuimme kevyesti alas itäiseen Suomeen. Saimme sisarelta huoneen tukikohdaksemme. Vietimme serkkutapaamisviikonlopun. Olemme iloisia itäsuomalaisia eikä aika käynyt pitkäksi. Emme ole enää ihan nuoria. Kaikista se näkyi, ihan arvokkaasti. Mutta jotain vielä.
Saarimökki odotti kesävierastaan. Vanhaarouvaa ei ajettu enää epävarmaa metsätietä, vaan se jäi vartoamaan lossirantaan. Soutuveneellä loppumatka. Mökki odotti, nökötti kauniissa niemessä, kuten on jo vuosikymmenet tehnyt. Mustakoira iloitsi. Ei enää kuitenkaan uinut siinä määrin kuin nuorempana. Mutta leikki vesirajassa kivileikkiään ja polskutteli kuin lapset. Kalastin. Katiskalla tuli ahven. Saatiin makeat fileet, Lahjan paistamina. Päivät päättyivät jokailtaiseen saunomiseen. Saunan ikkunasta näkyi isovesi ja auringonlaskut. Kanttarellit kurkistivat maasta. Poimimme matkaamme, herkkuja talveksi. Kiersimme torilla ja kirpputoreillakin kaupunkipäivänä.

Paluumatka toi meidät kotiin. Pohjoinen puutarhani on täydessä kukassa: tervetulotoivotus. Juhannusruusut, Torniojoen ruusu, varjoliljat ja muut suloiset kukat, joita olen lämmöllä kasvatellut. Kirsikkapuunikin taas hiukan isonee. Vaahtera lymyää vielä Koiranheispensaan alla. Sisällä orkideat, jokainen niistä kukkii täydellisin kukinnoin. Mustankoiran syntymäpäivää muistin juhlistaa. Ystäväni täytti 12 vuotta. Nyt olemme kotona ja kesän muistot kuljettavat kohti uutta aikaa. Loma, tavanomaisena, irtioloa, lepoa ja parasta - se jatkuu vielä.

ELÄMÄNILON HEIJASTUMIA

2009-06-28T02:46:00.000-07:00

Tuomi on varistanut parfymoitujen kukkiensa terälehdet. Marjat ovat sisäpihan pitämyspuulla kehittymässä. Etupihan pyhä pihlaja, puu levittää vielä aitapihlajien kanssa lämmintä tuoksuaan. Koivujen lehdet keinuvat lämpimän notkeassa tuulessa täyttäen ilman kahisevalla sävelellään. Juhannus oli taiteilijaystävän seuraa ja akvarellimaalausta.

Tätä ohikiitävää lämmintä aikaa odotetaan unelmoiden koko pitkä kylmyys. Perennapenkkini pionit lahjoittivat yhdeksän kukkaa, viimeinkin. Kirsikkapuu ihastelee vieressä. Olin unohtanut syksyllä kätkemäni tulppaanit. Ilokseni nousi mustat ja valkoiset kukat. Mutta ne valkoiset olivat erikoisen suloiset, näin arveli kotimetsikön pupu. Kävi napsimassa nuppuja. Otin kukat maljakkoon. Mustat eivät maistuneet.

Kesäloma odottaa. Lähdemme, Mustakoira ja minä, vanharouva Mercedeksen kuljettamana jälleen tuhansien kilometrien lomamatkalle. Matkalla kuuntelen, tapana jo, hienostuneella englanninkielellä luetun äänikirjan: Oscar Wilde, The picture of Dorian Gray. Tapaan serkkujani Linnoitusten kaupungissa, mutta tapaankohan jo pienen Tytön. Syntyi pikkusiskoksi isolle veljelleen ja toivotuksi tyttäreksi perheeseensä.

Elämän unelmat, nuo salaperäiset heijasteet.

AUTIOTALO

2009-05-27T08:28:00.000-07:00

Salaperäinen, surullinen autiotalo katsoo vaieten ohikulkijaa. Verhonsa ovat haalistuneet korostamaan ikkunoiden epämääräistä mustuutta. Kuinka paljon kertomuksia onkaan kiinnittynyt sen ehkä repsottaviin seinäpapereihin. Kukaan ei ole hellästi huolehtinut siitä vuosikymmeniin. Eikä omistajansa ole poistanut sitä. Joskus se tuntui pelottavalta. Silloin lapset olivat pieniä ja katuvalot puuttuivat hiekkaiselta tieltä. Nyt on asfaltti. Nyt ovat valot, mutta talo on tyhjä hiirien asua. Hento koivikko antaa sille vihreän huntunsa suojaksi. Suojaksi sen hylätylle olemukselle. Tunnen kummaa lämpöä taloa kohtaan. Rakastan taloja niiden rumuuden tai kauneuden tähden. Niillä on sielu. Kullakin omanlaisensa asukkaidensa, omistajiensa luoma. Ikkunat ovat talojen sielu kuin ihmisen silmät.

PIKKUJUTTUJA

2009-05-25T08:51:00.000-07:00

Akvarellimaisemassa luonani poikkesi eteläinen ystävä sinisin kukin. Tulevat ilahduttamaan läpi kesän ruukkuun istutettuina kotonamme. Akvarellimaisemassa kohtasin keväisen, mustan kyyn. Se oli liki sisääntuloa. Mustakoira teljettiin sisälle ja asetuin kamerani kanssa kuvaamaan. Kyy oli huonolla tuulella ja sähisi, älä tule lähemmäs tai... Ensi kerran kuulin käärmeen oikeasti sähisevan ja näin kuinka se teki pontevia valehyökkäyksiä. Sain kuvia ja annoin äreän kyyn jatkaa matkaansa. Tulee paremmalle tuulelle syötyään muutaman keväthuumaisen sammakon ja kenties vaihdettuaan nahkansa.

Kotona tehdyt lapiotyöt kostautuivat. Selkä on vinkkurassa ja mustakoira kysyy: miks ei lenkkeillä oikeasti? Makoilen vain ja luen Cesar Millanin Koirakuiskaajaa. Onkohan Mustakoira oikeasti onnellinen...enhän ole koira muutoin kuin kiinalaisen horoskoopin mukaan - onhan se jotain sekin...Valo helmeilee lasimaljassani.

KOIVU ITKEE JÄÄHYVÄISIÄÄN

2009-05-18T10:07:00.000-07:00

Lämmin, aurinkoinen sää houkuttelee aina vain askaroimaan puutarhassa. Pihlajia olen edelleen raivannut. Kukkapenkit houkuttelevat malttamattoasti katsomaa - ketä sieltä nouseekaan! Sinivuokot kukkivat, eivätkä muista edes, että niitä raastettiin ja siirrettiin talonedusseinältä syksyllä pois. No, joutuvat vielä kerran siirtymään. Viime syksystä talonikäiset ruusupensaatkin retkottivat säkeissään irtirevittyinä tontin nurkalla. Tänään istutin jo ensimmäisen. Herkkä, punakukkainen sai naapurikseen valkoisen juhannusruusun. Syntyy ruusujen alue. Ja yhden paakun pakkasin matkalle. Posti vie ruusupensaan juurella olevine kieloineen tuhannen kilometrin päähän tyttärelle; parvekkeelle ruukkuviljelyyn! Kielot, vuosikymmenten takaa, ovat Savonlinnan liepeiltä. Nostalgiset kasvit. Toivottavasti selviävät. Entä koivu! Aamulla kiersin sen taakse, vanhimman ja paksuimma valkorunkoisen. Se itki koko varrellaan kuin sielunsa verta. Paksu punainen aine muodosti aaltomaisen vanan. Kutsuin ammattipuutarhurin katsomaan. Ei ollut ennen nähnyt moista. Koivu on haljennut pitkälti rungostaan - pakkanenko, ja nyt sen elämä vuotaa kuiviin. Mitään ei ole tehtävissä. En minä koivuja vihaa - mäntyjä kyllä; miksi se ei voinut olla sottainen mänty?
Mustakoira joutuu syömään sydänlääkkeitä; helpottaa sydämen läpän toimintaa ja tehoa. Olin surullinen, asiaan piti totutella. Valo, tuo värien äiti, järjestää uskollisesti omaa näyttelynsä kodissani. Iloitsen siitä.

JÄLLEEN UUSI KESÄ

2009-05-10T23:23:00.000-07:00

Aika on kulunut.ja voin todeta: kaikki hyvin, kirjosiepon laulu kuuluu lähi puista. Viikonloppuisin on ollut ilon ja haikeuden juhlia. On saatettu ystävätär komeaan ikään ja toisaalla on saatettu ystävättären puoliso ikilepoon. Mustankoiran kanssa on rapsuteltu pihamaa kesäpuhtaaksi. Iloinen havainto, kun syksyllä olin huolellinen lehtien kanssa, nyt pääsin kevyellä rapsutuksella. Mustakoira on mukavaa seuraa. Ei tarvitse ketjuja: pysyy pallonsa pitelemänä vapaana seuralaisena ja juttukaverina. Pian jatkuu etupihan kaunistus ja sinivuokot muuttavat jälleen. Pihlajat menettivät vartensa puutarhan eteläsivulta. Näitä puuhasin vedettyäni lipun salkoon. PikkuLuukas, sanfransiskolainen, jokelteli puhelimeen äitienpäivätoivotukset. Kaunis päätös päivälle.

JOUTSENEN VALKOISET JÄÄLAUTAT

2009-04-30T10:12:00.000-07:00

Joki on vapaa. Joutsenen valkoiset jäälautat lipuvat arvokkaasti kohti meren väljää syliä. Sulavat kuitenkin. Perille tullessaan ovat vain jokivettä, keväistä. Mustankoiran kanssa teimme aamu- ja iltalenkin jokipolullamme. Peippo heläytteli kertosäettään ladonharmaan loistaessa taivaan sini kehyksenään. Airot, kuin ballettitossut, odottivat lumella ihmiskäsiä. Illalla aurinko houkuttelee jälleen katsomaan valoilmiöitä. Kiehtovaa. Surviaisetkin ovat heränneet. Vappuateriaa pikkulinnuille. Jossain kaukana vihertää. Aamulla jälleen lumipolulle, vähenevälle.

KESÄ SYNTYY

2009-04-26T11:14:00.000-07:00

Kesäkö? Se syntyy uskomattomalla tavalla. Valo tulee ensin. Pieniä lupauksia lumen vähenemisestä. Kun jo helpottuneesti uskoo talven menneen; ykskaks kaikki onkin toisin. Lumimyrsky täyttää tienoot. Mutta sittenkin. Joella sen näkee. Tutut reitit alkavat pettää jalkojen alla. Rantarailot suurenevat. Niiden onkaloissa solisee kevät puro. Vanhan, tutun ladon ympäristö paljastuu kuloheinän väriseksi. Lato sinnittelee kuin Pisan torni vinoa elämäänsä. Aamulla vietimme jälleen mustakoira ja minä miellyttäviä hetkiä rantalenkillämme. Pajunkissat valmistuvat valkoisiksi vappuun. Silloin vuosikymmeniä sitten ja kahdeksansataa kilometriä etelämpänä pajunkissat valmistuivat pääsiäisjuhlaan. Tervehdimme aurinkoa joessa ja palasimme kotiin. Yksinäinen peipon laulu kantautui satakielen veroisena korviini.

MODERNISMIA ULKONA VALON LEIKKIÄ SISÄLLÄ

2009-04-19T01:40:00.000-07:00

Pohjoistuuli pysäytti kevään. Tuuliviirini kieppuu nöyrästi tuulensa mukaan. Ulkolenkkejä olemme kuitenkin viimaa uhmaten tehneet. Maalauksellisia näkymiä paljastuu tämän tästä. Keskeltä metsää löytyy huikeaa modernismia.Kuin Mark Rothkoa - eksyneenä metsäkoneen keulaan. Joen akvarellikuvat elävät päivittäin, tulen tallentaneeksi niitä päivittäin. Mustakoira kuunteli joen kumeaa ääntelyä. Mutta sisällä, talossani aurinko leikki lämpimästi varjojen kanssa. Aamulla mustakoiraa ilahdutti; paras ystävättärensä, pikku Lempi, tuli taas vastaan ja saivat kisailla irtonaisina kantavalla hangella. Onhan se niin, että lajitoveri on aina samalla aaltopituudella. No jaa, emäntä on ykkönen silloin, kun tassutellaan makuuhuoneen ison sängyn pehmeyteen suloisesti yöunille - ja Lempi nukkuu häkissään ulkona...

Hiljaisuus liki huutaa, missä on elämä? Se piiloutuu sulkeutuneisiin taloihin. Vasta kesä vapauttaa sen hetkeksi. Silloin maisema on muuttuut vihreäksi.

PÄÄSIÄISTÄ

2009-04-11T10:53:00.000-07:00

Pääsiäinen kantaa paksua lumivaippaa. Aurinko on lämmittänyt ja lumireitit upottavat. Pitkäperjantai-iltana olimme katsomassa, kuulemassa monologia Mahtava mies edesmenneellä koululla. Esittäjänään taiteilija Topi Mikkola. Tuttua kieltä, Rosa Liksom.

Joki sulautuu rannoistaan, eikä ole vastaanottavainen enää. Keittelin venäläisittäin, kauniit, pääsiäismunat. Sisareni leipoi karjalan piirakoita. Siinäpä lauantai hupeni pienin askarein ja ulkoillen. Alkaa pääsiäisyö; Khristos voskrese!

VARJOTEATTERI JA KEVÄTRAILO

2009-04-06T10:33:00.000-07:00

Aurinko leikkii keittiössäni varjoteatteriaan. Pääsiäispupu istuu katsojana. Mustakoira ihmettelee railoa, eikä halua ylittää sitä. Viisaampi kuin emäntänsä. Mutta mustakoira ei tiedä, mitä taivaalla tapahtuu haaleassa illassa. Kuu on kasvanut. Välissämme valkoinen tie.

PITKIEN VARJOJEN AIKA

2009-04-04T07:30:00.000-07:00

Valoisat yöt alkavat olla jälleen totta. Tilaa syntyy katseelle ja taivas kevenee. Eilen tapasin iltalenkillä kuun, likipuolikkaan; oli kuin valkoinen, höyhenen kevyt harso mustan avaruuden sinisessä illuusiossa. Nyt eletään kansainvälistä tähtitieteen vuotta. On taivaita maalanneiden taiteilijoiden näyttelyvuosi. Tiedän taiteilijan, jonka maalauksista kokoan näyttelyn akvarellimaisemaan, alkavaksi kesällä. Katselemme, mustakoira ja minä, kumpikin tavallamme maisemaa. Minä en merkkaa itsestäni muistoa reitille; se on mustankoiran oikeus. Joskus jokin hetki tallentuu minuun. Tunnen sen palatessani myöhemmin kohdalle. Illan pitkät, ultramariininsiniset varjot laskeutuvat valkoisille hangille. Pidän niiden luomasta rytmistä. Se rytmi merkitsee lämpöä, tulevaa kesää. Haluan malttamattomasti vapautua talven kuolemasta.

LUKITTUOVI JA YHTEINEN SUKU

2009-03-29T07:39:00.000-07:00

Viimeinkin. Puidenoksat keinuvat pehmeästi tuulessa. Ovat hiukan saaneet lämpöä keväisestä auringosta. Joenjää on kutsunut ulkoilemaan. Kävimme tutulla ladolla. Mustakoirakin onlepäillyt tyytyväisenä päivän retkien jälkeen. Osoitti arvokkuutensa: antoi vieraan uroskoiran yöpyä luonamme. Joskin varmuuden vuoksi lukitsin meidät makuuhuoneen päätyyn, jotta vieraittemme yörauha oli taattu. Mustakoira avaa ovet kahvasta vääntäen ja vetäen ilman sen kummempaa ongelmaa. Vieraanani sain pitää pienen pystärin isäntää, serkkuani. Kuinka helppoa onkaan keskustella ilman selittelyjä. Pohtia elämän olevaista; miksi kokemuksia ei voi siirtää opiksi seuraavaan sukupolveen. Miellyttävä keidas tällä sielunlepolomalla. Kesällä tapaamme serkkujen kanssa laajemminkin. Puuhaan kokousta lapsuusmatkojeni muistokkaaseen kaupunkiin, sinne missä linnoitukset sijaitsevat ja punahousuiset rakuunat ratsastelivat. Heitä pikkutyttönä ihailin. Muistot sekoittuvat. Peilistä katsottu utuinen koti.Esikoistani ja sisaruksiaan olin tapaamassa, melkein jo asuin. Pieni suloinen oli kasvanut ja lauseet käytössä. Kiitos huoneesta perheelleen.

VESI JA VÄRI - AKVARELLI

2009-03-15T10:42:00.000-07:00

Pitkiä lenkkejä suvisäässä. Mustakoirakin tyytyväisenä nukkumassa - pää tyynyllään. Toinen odottaa minua. Onneksi tilaa on, emme häiritse toistemme unta. Harjoitin piirtämisestä vieraantunutta kättäni. Surullista, kevyt taito joutunut väistymään, enkä tavoita ennalleen enää. Kuvasin harjoitelmaa. Katsotaan. Kohdekin on edellisessä oikeasti esillä. Kuinka ihanaa onkaan klassinen maalaistaide; siveltimet kuin kukkia, värit jalokivinä. Hiljainen talo taiteen suoja.

MUSTAT TASSUT JA SINIKÄDET

2009-03-13T11:54:00.000-07:00

Olen lomaillut - syystä- en pelkästä huvista. Viime kesän karviaismarjoilla olen päiviäni ravinnut. Ulkona talitiaiset ovat ilmituoneet kevään. Titityytä ne eivät enää muista, ovat moderneja. Naapuritalon piipulla kujertavat kyyhkyset. Jotenkin raamatullisia, vaikkeivät olekaan todellisia Pyhänmaan kyyhkyjä. Maalauksellisia kuitenkin. Mustakoirakin vaati lääkärille pääsyä. Onnistuihn se ja vaivat kaikkosivat. Lentolippu odottaa pientä pyrähdystä - sairasloman työmatkaa...Samalla näen pienen sinikäden, kuinka lie kasvanut. Toinen keisarin kaima kasvaa huimasti Pyhän Fransiskuksen kaupungissa. Pienet odotteet kannattelevat. Eikä elämän risukasa käy ylivoimaiseksi.

PIENIÄ HIUTALEITA

2009-03-08T08:44:00.000-07:00

Pieniä hiutaleita leijuu hajamielisesti kohti maata. Päivä on valoisa. Mutta en näe aurinkoa. Paljon se vaatii, että aurinkoni katoaa.Raja on pelottavan lähellä. Mutta, sain terveiset pieneltä ja vanhemmiltaan. Sulkeuduin iloisiin muistoihin. Katselin illalla pitkästä aikaa kuvia omalta matkaltani. Kuljin retkiäni. Kuinka valo ja varjo synnyttää taideteoksen. Kurkistin Diego Riveran seinämaalausta taideakatemiassa ja poikkesin Alcatrazin vankilaan. Siinä museo, joka säväyttää elämän rajuudella. Katselin arkkitehtuuria lumoutuneena.Muistin kuinka rakastuin Golden Gate´n jättiläismäiseen ja ilmavaan rautarakenteeseen. Aitoa elämystä, kulkea vain ja kohdata mitä vastaan tulee. Niin kuin elämässäkin. Jonain päivänä kohtaan kauneuden.

HYVÄSTI LAULURASTAAN LAULUPUUT

2009-02-23T08:29:00.000-08:00

Viikonloppu taiteellisessa herraseurassa. Kului kelloon katsomatta. Uppouduin kauas pois. Mielenkiintoinen matka. Harmi vain, seuralaiset olivat edesmanneitä. Olisin mieluusti kysynyt kysymykseni heiltä suoraan. Mutta, asiaa ja kirjoitin tekstiä luonnokseksi pieneen artikkeliin. Mustakoira vei tuttuun metsikköön. Siellä punarinnan ja rastaiden laulupuut makasivat maassa. Oksat silpoutuneina ja rungot katkottuina. Jotain hyvääkö? Sain poimittua riippakoivun latvaoksia risukimpuksi kotiin. Pehmensin kuumalla vedellä ja tein linnulle pesän. Siinä jo yksi muna. Taisin ajatella pääsiäistä. Keltainen talo odottaa kesää luoden unista lämpöään meille ohikulkijoille.

EDELFELT JA PEGASSOS

2009-02-21T08:06:00.000-08:00

Tuuli, vauhdikas voima ei lukeudu ystäviini. Pakollinen kohtaaminen Mustankoiran tähden. Vetäydyimme sisälle valkoisten tulppaanien kanssa. Arjen tavallisuudet ja ihana sulkeutuninen hienostuneeseen maailmaan. Olinhan joskus tenttinyt Edelfeltin taiteen ja elämän, omavalintani - ohitti Akselin. Hienostuneisuus ja säätyisyys on aina vedonnut sieluuni. Miksi nyt? Haluan palata muutaman taiteilijan elämään pohtiakseni äidin asemaa - merkitystä. Tunnustan mieluusti, että juuri Edelfelt, loistavan Anna Kortelaisen kautta tuntuu sielua hivelevältä. Ne toiset ovat robusteja. Elämässään piirteitä, joihin syventyminen on mielenkiintoista, mutta tahraista. Näin siis yksinkertaisella tasolla.
Katselin kotiani löytääkseni pieniä viehättäviä kohteita. Siis iloitaan kauneudesta ja henkevyydestä. Mutta mihin on kadonnutkaan lasten halu kirjoittaa äidilleen? Kuvasin myös päivän Äitikuvan.

MUSTAKOIRA JA TÄHDET

2009-02-20T11:22:00.000-08:00

Maitomainen usva verhosi tienoot. Ajoimme Akvarellimaisemaan. Ei ole enää pimeää. Vuorokaudet limittyvät yhdeksi kaksinkertaisina. Uppoudun työhöni. Illalla Mustakoira katsoi moittien, miksi et ulkoile kanssani. Se ei halua ulkoilla yksin. Tiedän, metsä on täynnä väkeviä tuoksuja. Mustakoira on hiukan arka, pimeällä. Kävimme yhdessä ulkona. Tähdet verhoutuivat ohueen pilvipeitoon. Mutta Venus, taivaan kaunotar loisti. Sielussani asuu kahden ajan tähtitaivas. Lapsen tähtimeri kuusten latvojen kehystämä. Olkapään yli katsottuna. Aikuisen, Siinain niemimaalla, Santa Katariinan luostarin tähtitaivas. Ne tähdet olivat lähellä, kirkkaina. Siellä kuu paistoi avoimesta ovesta pielukselleni. Smaragdin loistavat silmät tuijottivat kohti. Tiikerin silmät. Jossain on kolmas tähtitaivas.

SUNNUNTAINA KULTTUURIA

2009-02-15T11:55:00.000-08:00

Mustakoira vei minut pakkasaamuun retkelle tutun joen rantaan. Joen, joka odottaa vapautumistaan. Vielä pitkään ennen kuin toiveensa toteutuu. Mutta, oli aurinkoa. Oli lupausta. Oksat koristautuivat timantein. Varjonsa olivat sinistäkin sinisemmät. Mustakoira ymmärsi: täällä on kylmää. Mennään kotiimme, sisälle lämpimään. Olen löytänyt kirjailijan ja lukenut : Pilatuksen evankeliumia. Aiemmin: Oscar ja Rosamamma. Siis Eric-Emmanuel Schmitt. Loistavaa, viiltävää huumoria. Päivän päätteeksi kävelin ihanaan, vielä hengissä pysyneeseen ja sinnittelevään elokuvateatteriin - vakiopaikkani rivillä 16 - katsomaan: Putoilevia enkeleitä. Suosittelen. Loistavaa, rajua taiteiljaperheen kuvausta. Ja sekin vielä, kuinka rajua on äidin ja tyttären suhde, kun isä on jumaloitu tyttären näkökulmasta. Niinpä, niin. Käykää katsomassa. Moni asia on kipeytensä tähden torjuttu. Päivä on ollut erikoisen aurinkoinen. Olen herännyt henkiin. Muutama siveltimenveto sai ihmeitä aikaa.

Sammutin tyttäreltä saadun joulupallon. En poistanut sitä.

SITTENKIN

2009-02-13T11:26:00.000-08:00

Sittenkin aurinko ilmaantui! Olemme ajaneet kodin ja akvarellimaiseman väliä valoisin mielin. Kaikkihan ei ole auringon syytä, mutta osansa tekee. On aurinkoista tietää, ettei ole yksin. Vaikka. Olemmekin Mustakoira ja minä aina kahden. Minä siis yksin. Ystävä-t ovat taustalla. Tutuksi ja lämmöksi tullut lause: muista et ole yksin. Meitä on useita. Ovat osoittaneet Teoin sanansa Todeksi - aina korkeaa virastoa myöten. Siispä ajatukseni tervehtivät heitä ystävänpäivän merkeissä. Myös läheisiänikin. Pientä Luukasta, joka nyt taitaa nautiskella aamumaitojaan kaukana Pyhän Fransiskuksen kaupungissa. Siispä aurinkoa vain.

KAPINA-AJATUKSIA TALVELLE

2009-02-08T03:19:00.000-08:00

En ole ennen huomannut. Kapinoin. Nousisin barrikaadeille. Mutta miksi? En kestä talvea. Sietokykyni on äärirajoilla. Laiha lohtu - raikkaat matot ja vuodevaatteet. Eletään sitä aurinkomaissakin. Ilman jäisiä vuodevaatteita. Nytkin sataa. Lunta. Kolasin pihan. Positiivista löydänkö? Liikunnallinen toimi ja jäljen pikkutarkkuus. Miehethän eivät siihen kykene - kokemukseni mukaan. Vanha rouva Mercedes lämmitelee tallissaan. Senkin vapaus on kahlittu. Kuinka nautimmekaan me kaksi, mustakoira kolmantena, kesän tuomasta matkan keveydestä. Voimme poiketa salaperäisille metsäteille pitääksemme tauon. Mustakoira tutkii paikat, merkkailee ja lepäilee emäntänsä istuskellessa kahvikuppinsa kera. Metsä helisee linnunlaulusta. Olen valmistellut loma-aikaamme paratiisillisessa saaressa. Lauttamatkan päässä. Loppuosa vaatiikin metsäänajamisen. Otin puhelun kesämaahani. Ja kas. Sitä tietä lupasi maanomistaja tasoittaa vanhan rouvan parhaaksi. Kertoi panneensa merkille vanhan kaunottaren kesäisin nököttämässä syvällä ison metsän uumenissa. Ystävällistä savo-karjalaisuutta. Kesäinen saari. Kuhankeittäjät rakentelevat riippuvat pesänsä ja kuulas laulunsa kaikuu akustisessa koivikossa. Ne koivut ovat korkeita ja puhdasrunkoisia. Oliko päiväuneni aikainen. Tiedän, se kutsuu jaksamaan. Katselen kotiani. Lumi ei sada sisään. Saturnus on laskeutunut talooni.

TALVIUNI

2009-01-30T06:08:00.000-08:00

Uneksin hetkestä, jolloin maiseman valkoiset käärinliinat lahoavat. Uneksin vihreän kepeydestä. Asfaltin lämmöstä. Sillä, olen kadottanut kuun, eikä aurinkoa näy. Pakkasuntuvat estävät näkemästä. Muistelen akvarellimaiseman musiikillista taideiltaa ja sen lämpöä. Illalla kohtaan jälleen tutut soittajat. Nyt vain toisessa salissa, kotiamme liki. Mustakoira viihtyy sohvallaan, jollakin niistä. On ollut reippaana mukana. Ainahan lähdemme. Pienin mittamme on satakilometriä. Jaksaa vielä kulkea, onneksi. On kuin osa minua. Tänään jää kotiin.

VIA KARELIA

2009-01-13T10:25:00.000-08:00

Olin jälleen mustankoiran kanssa maailmalla. Vanharouva Mercedes tasaisen matkan takeena. Ajoin Via Kareliaa. Ensikertaa. Kuhmoon. Sain huikean kokemuksen. - Kammoan matkailun kaluamaa elämys-ilmaisua. Mennessä satoi lunta, tiuhaankin. Ei koko aikaa. Sain nähdä kainuulaista korpea. Vaaramaisemat yllättivät jylhinä vieden liki taivasta - ainakin pilviä. Kunnes, taideteos pysäytti kokonaisvaltaisesti. Hiljainen kansa seisoi satoina, osaansa tyytyneinä, vaienneina. Pysähdyin, kuvasin, mutta itketti. Surin kaikkea sitä, mitä Suomen maaseudulle on tehty. Kaikkea sitä, mitä maanihmisille on tehty. Ja ne ihmiset ovat hiljaa. Ovat hiljaa itsekkyyden edessä. Ovat hiljaa vaikka isät taistelivat Raatteentiellä. Siellä, missä tuuli soittaa surun säveltä nytkin. Ajattelin: tämä tie kuuluisi jokaisen ajaa ja ajatella näkemäänsä. Tulin Kuhmoon ja yllätyin pienen kunnan loistavasta kulttuurihengestä. Esimerkillistä monelle, monelle kunnalle, kaupungille asukkaineen. Kauniissa salissa esiinnyin. Salissa, jonka kattoon syttyivät Otavat. Palasin. Takapenkillä istui vöissä karhu. Veljeni lahja. Mustakoira piti perää. Ajattelin kaikkea kokemaani. Sitä pientä varsaakin.Pääsimme turvallisesti kotiimme. Olimme väsyneitä.Satoi vettä.

KOLMEN KUNINKAAN PÄIVÄNA MALJA LUUKAKSELLE

2009-01-06T08:51:00.000-08:00

Mitä tapahtuI seimellä tänään? Kolme kuningasta siellä kunarsivat lahjoineen vastasyntynyttä. Mustakoira vei minut joelle. Siellä katselin kuinka vajaa kuu nousi puiden takaa. Päivät pitenevät. Saadaan valoa, mutta menetetään runollinen kuu. Kaipaan eteläisen maailman lämpimiä, pimeitä iltoja siellä, missä kuu on valona kesäyönä. Ja kuitenkin tiedän. Kesäyön aurinko valloittaa. Greippipuu näyttää uskovan jo tulevaan aurinkoon.Lopettelin joulua. Luin kortit ja solmin ne silkkinauhalla paketiksi. Yhtä monta pakettia kuin talollani jouluja, on kaappini kätköissä. Saimme kutsun. Menisimme mustankoiran sisaren luo iltapäiväkahville. Oli juhlahetki. Kaivoin lampaisen minkkini pakkassäähän. Perillä kohotimme maljan yhteisen lapsenlapsemme johdosta. Iloitsimme Luukas amerikkalaisesta. Joulun lapsesta pyhän Fransiskuksen kaupungissa. Palasimme kotiin tyytyväisin mielin. Tähdet olivat syttyneet.

JOULUMATKANI

2009-01-01T04:17:00.000-08:00

Joulumatka. Katselen sitä eideettisten lasieni läpi. Toki esinemuistona mm.englantilainen akvarellistin päiväkirja. Viikko, tiivis ja ihana. Lumeton, mutta valoisa. Pikkuinen oli jälleen hiukan vähemmän pikkuinen, mutta suloinen. Tapasin miellyttäviä ihmisiä. Kauniissa salissa joulupäivällinen oli moninverroin jouluinen. Matkan sisällä oli toinen matka. Tapaninpäivänä alkoi, kolmantena palasin jatkamaan alkuperäistä matkaani. Tytär oli seurassa. Lennettiin potkurikoneella Riikaan. Vanha Hansakaupunki otti unisen hämyisenä vieraat vastaan. Asuttiin keskellä vanhinta ja otettiin juuri niin rennosti kuin mahdollista. Kierreltiin, katseltiin ja syötiin välittämättä kaloreista. Nehän häipyvät arjen "piinassa". Surullista sille naiselle, joka kurkisti reppuuni. Aavistukseni keskeytti varman saaliinsa. Riikaan tuli soitto: on syntynyt pieni Luukas, amerikkalainen! Kaikki siis nyt hyvin. Pieniä poikia maailmaan. Mutta seuraava salaisuus antaa odottaa itseään kesäkuuhun. Kesälapsi. Kun kaikki ovat terveitä, niin vaatteiden värillä ei ole merkitystä. Käyn hyvillä mielin tekemään työtäni - kohti kesää. Unelma asetetaan. Se helpottaa päämäärään askeltamista. Ajattelen Luukasta ja viisaita vanhempiaan. Lähetän kiitokset Joulunirakentajille!

Otimme mustakoira ja minä vuoden 2009 vastaan hillitysti omassa kodissa oleillen. Mustakoira vieroksui paukuttelua asettuen tiiviiseen läheisyyteen, varmuuden vuoksi.

Itsekullekin Ihanaa ja onnellista Uuutta Vuotta!

JOULUNI

2008-12-20T08:14:00.000-08:00

Etsin kadonnutta joulua. Ei taida löytyä kalenterista eikä päivän lehdestä. Lähetinkö sen lämmöllä valmistettujen korttien matkassa. Tositarkoituksella. Siitä sainkin jouluiloni. Jouliloa on odottaa puhelua Pyhän Fransiskuksen kaupungista. Kaukaa meren ja mantereen takaa. Siellä pian nuori äiti ja isä saa kapaloitavakseen esikoisensa. Enkelinsiipien suojaan koko jouluperhe!

Joulun löydän sielunitalosta monina muistoina. Jouluni löytyy tallennettuna Vanhan Kirjan kertomana vesiruukun maasta. Lähetän lämpimästi heijastelevan Joulutervehdykseni Sinulle katsoessasi 'tassueläintä'. Onnellista Juhlaa tähden loisteessa, vihreän kuusen hiljaisessa viisaudessa.

KULTALINTU JA VAAKKU

2008-12-12T10:36:00.000-08:00

Lomapäivä kehyksenä hitaalle heräämiselle. Askelsimme ensilenkin apteekin kautta. Yritän estää talvitautia saamasta otettaan. Ei nyt, ei seuraavallakaan viikolla, sitten joskus, jos on pakko potea. Talven sinisen viileä kauneus unettaa. Yritän hakea lämpimiä kohteita: väreinä, tunteina. Ripustin kultaisen - oikeastiko - joululinnun. Sadun olemus. Herkkä liike kuin himmelillä. Katsonpa muitakin eläimiä kodissani. Rakastan paitsi mustaakoiraa myös Vaakkua. Vaakku ja minä kohtasimme Belgradin kansallismuseossa, 1995. Vaakku oli sodan tähden hiljaisessa museossa. Näyttelyssä, juhlallisesti esillä. Vaakun isä on huomattava kuvanveistäjä Dragisa Stanisavljevic. Huomasin myöhemmin löydettyäni Serbian naivistista taidetta käsittelevän teoksen. Silloin poistuin iloisena, Saksan rahalla maksettu, Vaakku kainalossa. Vaakku liittyy moniin hyviin, mielenkiintoisiin kohteisiin elämänijunamatkalla. Eläinten merkityksellisyys. Tassueläin sielussani. Maalauksissanikin, luonnostaan huomaamatta asettunut jo ennen Vaakkua. Se vanhan valokuvan röyhelömekko seikkaili pienenä mieluusti yksin. Maailmaansa mahtui eläimiä. Niitäkö kannan mukanani.

LUNERA MANSION JA PLATON

2008-12-11T11:02:00.000-08:00

Kello soi pimeään aamuun. Tavallista. Aurinkoa ei ole. Kuu on. Ja ajoittain Lunera Mansion. Kiehtova termi. Tähtitiedettä ja kuitenkin kuin suoraan maalauksesta. Tuossahan se, iso öljy selkäni takana, salaperäinen. Tähtitiedettä ja maallista rakkautta avaruudessa. By the way: Platonille oikeaa rakkautta oli ainoastaan poikarakkaus. Heille henkilökohtainen tragedia tai ei. En kuulu platonisteihin. Mutta uskon Platonin ideaan esineestä. Oli kylmää aamulla. Päätin, mustakoira saa levätä. Jätin kotiin. Ajoin Akvarellimaisemaan. Maisema oli pukeutunut valkoiseen angoraan kristallipaljetteja koristeenaan. Vanharouva Mercedes ei valittanut. Unelmoi silti eteläisestä lämmöstä. Hopeatähti muuttunut jäähileiseksi pannaksi. Akvarellimaisemasta puuttui jotain. Puuttui mustaakoira.

Ystävältä, korkeasta virastosta, sain multimedialiitteen. Tuskin arvasi, ehkä tiesi vastaanottokykyni herkkyyden. Upeat kuvat, pianomusiikki ja sanat. Mikä on sisältö. Kaikki. Elämä on junamatka. Siinä vain ei ole paluulippua. Se valtasi ajatukset. Miksi. Miksi kaikki eivät voi nähdä noin. Siinäpä ajatusongelmaa kuin Rydbergin tontulla. Kirjoitan joulutervehdyksiä. Pidän lomaa - päivän silloin toisen tällöin. Ja olen elämässä iloisesti kiinni. Ystäväni kaikki yhdessä ja jotkut erikoisesti ovat lämpimien ajatusteni pääteasemia. Mustakoira kutsuu leikkimään.

VALKOISIA KUKKIA

2008-12-07T05:34:00.000-08:00

Olin kutsunut ajatuksellisia, viisaita ystäviä luokseni. Kynttilöitä sytyttelimme Mustakoira ja minä: olette tervetulleita. Mustakoira tohkeissaan ensimmäisenä ovella. Kulki toiselta toiselle: rapsutuksia ja kehuja. Keskustelutti rodustaan, Juudean maasta. Perinnettä kannatellen, nokkahuilu ja Varpunen jouluamuna.Viihdyin ystävällisten joukossa. Muistona iloinen mieli ja valkoiset kukat, hyvää viiniä ja vieraskirjassa sivu.Heräsin Siniseen päivään. Nostin lipun salkoonsa. Ei hulmunnut, katseli alas hankeen. Oli juhlava. Tuuli pysyi poissa. Tänään muistin esikoisen muotoileman Jouluseimen. Asettelin kertomukseksi pöydälle. Vanha tonttu oli ilmestynyt jo sohvalle. Teimme rantalenkin. Luminen mustakoira odotteli. Kuvasin maisemaa. Hiljaista kuin mustavalkoista grafiikan lehteä. Kesäinen tuomi muuttunut enkelinsiipipuuksi jälleen. Kirsikkapuuni, valonkantajana hukkumaisillaan hangen sisään. Palaamme sisälle tutun vartijan ohi. Avaan luonnoskirjani.Kohtaan kesän heleyden, lämmön.

SINETTIVAHAA JA HIIPUVA TALO

2008-12-02T09:55:00.000-08:00

Pieniä lämpimiä askareita. Paketteja kaukana oleville, mukana kulkeville. Kaapinkätkö luovutti esille vuosikymmenien ystäväni: sinettivahan ja leimat. Saako paketin viimeisteltyä ilman - ei. Paketoinnin tuoksukas hetki; sinettivaha kuumenee, antaa periksi, pudottaa tummanpunaisen pisaransa solmuille. Joskun liekki mukanaan ja kuitenkin hetkessä jälleen viilentyen kuin katuen riehantumistaan. Tänään sinisen hetken jo tullen päätin - teen matkan. Mustakoira vetäytyi sohvalleen tyytyväisenä. Ajoin kaukaisiin kesiin. Ajoin läheiseksi tulleeseen kylään. Ajoin katsomaan vanhaa taloa. Kohtasin ystävällisen ihmisen kuten silloinkin kauan sitten. Tie oli aurattu, olin odotettu. Ihmeteltiin - olin kadonnut, minne. Katseltiin surullista rappeutumista. Sillä. Aikaa oli kulunut. Kaipaus niihin hetkiin, tässä talossa hulmahti harteilleni. Talo kysyi korjaavaa kättä.Kumpa asialle voisi jotain. Maalauksiakin jäljellä. Sanoin palaan kesällä. Olen. Kamerani teki parhaansa, mutta käteni huojuivat. Lähdin kohti pimeää tietä. Palasin mustankoiran tervetuloiloon.

ADVENTTIAIKA ON TÄÄLLÄ

2008-12-01T11:11:00.000-08:00

Muutaman ajan lumihiutaleet leijuivat maisemassa. Tuntui kuin kulkisimme jouluisen lasipallon sisällä. Tulimme sisään, mustakoira ja minä kaunista kujaa pyhän pihlajan kumarruttaessa oksansa suojaiseksi kaareksi yllemme.Varoimme varistamasta valkoista pukuaan. Sytytin kynttilöitä maisemaa lämmittämään. Kiersin sinisen sähkövalon taivaalta pudonneeksi safiiripalloksi. Kaamoksen sininen pimeys, hyväntahtoinen hiljaisuus. Olemme johdattuneet joulunodotukseen. Joulunodotus suurinta iloa mukanaan pitävä. Muistan pimeän tien mäkineen. Korkeat kuuset katselivat tähtitaivaan alla pienen tytön kulkua. Oli Adventti silloinkin. Muistan nuoren äidin askartelevan aamuyön hiljaisuudessa nukkekotiin sisustuksia. Pienet nukkuivat. Se oli jouluani. Nyt jätän kotini jouluksi.Jätän mustankoiran ja olen haikea. Pihlajanoksat ovat pudottaneet valkoisen pukunsa.

LUMISET IKKUNAT

2008-11-26T11:00:00.000-08:00

Tolstoi tiesi: ei elämää kuin peltoa, voi ylittää. Olen kahlannut läpi ryteikön. Naarmut häipyvät, pysyvääkin jäi - tietoisuus. Se tietoisuus luo vahvuutta. Se tietoisuus ei unohda. Se asetetaan sivuun. Se tietoisuus otetaan oikealla hetkellä esiin. Asetan kysymyksen: miksi viisaat istuvat varjossa.

Ajelemme Mustakoira ja minä matkaamme kuten olemme jo yli yhdeksän pitkää, elämänmakuista vuotta tehneet. Tarkkailen lempikohdettani kamerallani. Sininen maisema pienten kultaisten valolaikkujen kirjoma. Aurinko kiipesi vaivoin horisontin ylle pudotakseen hetimmiten takaisin. Akvarellimaiseman ikkunoita lumituisku on pukenut joulunodotusasuun. Olen viehättynyt ikkunoista.Siveltimenikin ovat niitä aiemmin tallentaneet. Ne antavat talolle ilmeen ja sielun. Ikkunat kuin silmät.

Elämän rannalla

2008-11-06T11:37:00.000-08:00

Kuljen kummallisuudessa. Huomaan kesämaisemani hauraan kauneuden. Katson maiseman pelottavuutta joen rannalla. Jäätynyttä elämää ja railon kutsuva ura. Mustakoira vie minut pois. Olemme maalla, jälkiä täynnään. Akvarellimaiseman viiltävät haavat. Elämän ahdas kuja. Suljen taloni oven. Olen suojassa. Jätän ulos vanhanrouva Mercedeksen kyyneleet.

VALKOINEN KUOLEMA JA KYNTTILÄNLIEKKI

2008-11-02T05:49:00.000-08:00

Nyt, oikeastiko talvi? Kirsikkapuuni on unohtunut kesänsyliin. Kuljin akvarellimaiseman vesien äärelle. Pikku lammet siellä ja sittemmin kotijoki olivat vetytäytyneet läpinäkyvän jääikkunan alle. Varoitin mustaakoiraa: älä lumoudu jäästä. Vanharouva Mercedeksen peili, kiteiden kukkamaa. Pysähdyin lumettuvan pellon äärelle tutulla matkallamme. Katselen kamerani silmin kylmän maailman kauneutta. Valkoisen kuoleman viitta hartioillaan. Muistin läheisiäni avaruuden sylissä. Ajattelin äitiäni - nuori nainen, rakastettu vaimo, sanomassa jäähyväisiään, kuolemansa portilla, pienelle vauvalleen. Kaikille heille tervehdykseni sytytettynä kynttilänliekkinä .

LULLY JA ARISTOTELES

2008-10-26T13:43:00.000-07:00

On tullut kynttiläaika. Musiikkini vaihtuu. Rakastan Lullyn motetteja. Lämpimän kauniita, loppuvuoden kuunneltavia. Talossani soi barokin sävelet. Konsertissa lumouduin sellistin sooloon. Lumous kulki mukanani. Vapautin sen kankaalle. Öljyvärimaalaus iloksi, muistoksi. Tänään sytytin kynttilän ikoneille ja isoäitiniäidille, Briitalle. Olin maalannut hänet ikonikseni jo vuosia sitten. Istuin lukemaan Eero Ojasen pohdintoja: Mitä Aristoteles on minulle opettanut. Sopisi heillekin luettavaksi, joille äänet tänään annettiin. Naapurin pariskunta kutsui illaksi vaalikahveille. Mukava improvisoitu ilta. Mustakoira odotti kotona. Tähdet vilkkuivat. Teimme iltalenkin.

SUMUNKOSTEUS JA SUIHKUSADE

2008-10-25T03:52:00.000-07:00

Aamukävely sumun kosteuteen. Tutulle joelle. Mustakoira nuuhki viikset väristen viestejä. Malttoi pysähtyä. Malttoi odotella emäntänsä valokuvaamista. Sitten, lukitsi korvansa. Tiesin, olemme hänen retkellään. Maassa haavanlehdet kantoivat kuolemanväriä. Tyyni hiljaisuus päästää ajatukset esiin. Olenko erakkojen sukua - nautin hiljaisuudesta. En jaksaisi jatkuvaa puhetta. Mustakoira vetäytyi huoneisiinsa levolle. Ei tiedä koirakoppielämästä. Onnekas, rakastettu. Palasin ulos. Oli vanharouva Mercedeksen suihkupäivä. Mutaiset lapiot ovat poistuneet. Miellyttävä laattojen tie on valmis. Rakensin kiviteoksen seinustalle. Isoisäni isän torpasta muistoksi saamani myllynkivi. Tärkeä esine: kantaa pientä kivipurttani. Tiedän mihin kuulun. Muistan röyhelömekon vierailun torpassa. Sielluuni jäi kuva: omenapuunkukat leijuivat lämpimässä auringonvalosa. Tunnelmat seuraavat. Henkilöt - oliko heitä. Nyt katselen kotiani, onnellista taloani. Siellä on salaperäisiä kohteita. Katseeni viipyilee todellisuuden kuvastumissa. Rajapinnat kadonneet.Muistan: Tassueläimen talviuni oli kerran hauras.

KIVILINNUN PESÄ JA MIKROPIIRIT

2008-10-20T11:14:00.000-07:00

Sade olemattomin pisaroin tummensi vapaat päivät. Kivilinnun pesä uhmaa kylmän kosteaa. Mustakoira ei viihtynyt pitkillä lenkeillä. Olimme yksituumaiset: sisällä on ihanaa. Tutkin pihamaantalon kätköja. Tulevaisuuten tarkoitettuja, kertomaan joskus olleesta ajasta. Coca-Colan keltainen puukori yllytti iloisesti vieläkin juomaan Coca-Colaa. Sytytin illaksi kynttilän ulkolyhtyyn. Ystävä tuli käymään. Mustakoira kosti - nukkui kielletyllä sohvalla. Seurailin kuinka osaaja lisäsi tehoja parin näytön pöytäkoneeseeni. Kurkistin sisälle avatun laitteen uumeniin.Näky yllätti kauneudellaan. Mystinen juttu toimintojen rakentelu,ymmärtäminen.Iltalenkillä katselin: valaistut ikkunat tuntuivat häilyvän tummuuden keskellä. Talot vetäytyneinä pimeänrajamaille. Emme tavanneet toisia. Arkinen ilta.

MUTAISET LAPIOT JA NOSTALGIARETKET

2008-10-18T08:23:00.000-07:00

Päivät käyvät lyhyiksi. Paluu akvarellimaisemasta sieluntaloon eilen oli pitkä. Tie oli mustaa, kiiltävää asfalttia, räntäsateen sumentaman tuulilasin takana. Mustakoira hukkui auton pimeyten. Kotiin oli mukava palata. Viikonloppu ja maanantai päälle. Jotain uusiutuu talon etusiiven edessä. Ruusupensaat ja sinivuokot siirretty toisaalle. Mutaiset lapiot nojavat valkoiseen seinään. Laattojen pino odottaa arkea. Vaikka ulkona on rumaa ja kuollutta niin sisällä on viihtyisää. Harhaudun nostalgian poluile. Katselen heijastusten luomaa aineetonta maailmaa. Puhallan hellästi pölyt lehtikullatusta kävystä. Aarteeni: belgradilaiselta, vanhalta kultaajalta saatu muisto.Tavatessamme työskenteli Sveti Savan parissa. Liekö pyhättö valmistunut.Hän oli ollut kultaamassa aiemmin Maria Theresian linnassa.Kultaaja ei elä enää. Rakastan esineitä, niiden kertomuksen tähden. Olin löytänyt kiven, tuonut mukanani. Kroatian sydän - muistokivi, vaikuttavimmalta ajalta niin Kroatiassa kuin elämässänikin.Musta pakeliittipuhelin, ajalta, jolloin ihminen kohtasi ihmisen.Luuri oli ystävällinen korvalle.Tietosuojakin toimi ajottain. Ulkovalaisin kolmekymmenluvulta. Lämmintä tehoa oli ja juhlavuutta. Nyt modernin veistoksen virassa.Herätin mustankoiran aavikkomatoltaan.Tunteeko, että isänsä: Hylätty, mustakoira I ALFA, oli kotoisin kuumalta mattoalueelta. Sai perheen. Muutti Suomeen; rakastui lumeen ja saunaan.

VANHAROUVA MERCEDES JA VALKEA MUUSA

2008-10-13T09:27:00.000-07:00

Vanharouva oli pestynä viettänyt vapaata omassa tallissaan. Tänään oli se päivä.Tehtiin lämmittelykierros läheiseen kylään. Palattiin ilmottautumaan vuosikatselmukseen. Vanhanrouvan siisteysmittaus vähän jännittää. Turhaan. Vanharouva voi hyvin, ei mitään huolta. Päästään jälleen ensi syksyyn. Mustakoira kysyvänä vastassa. Iloisena saatuaan jäädä kukkasohvalleen nukkumaan.

Katselin sivellinkimppuja purkeissaan.Valkoinen muusa vaikeni hyllyllään. Tunsin maalauksen kutsuvan. Oliko kamerani vienyt sivupoluille hylkäämään siveltimien taikamaailman. Puinen Pegassos haaveilee ikkunalla. Ei tiedä missä aurinko on. Kaamos pidättelee aloillaan. Luonnoskirja on asettunut lupaavasti esille. Ihan pian valitaan: akvarelli, öljy tai tempera.

Ja mustakoira kysyy: mennäänkö töihin? Vastaan: akvarellimaisemaan huomenna.

ENSILUMI TÄÄLLÄ

2008-10-10T11:53:00.000-07:00

Tutuksi käyneelle ajotielleni on muodostunut mielikohteita, tarkkailtavia. Ne kertovat kauniisti kuukausien kulun. Lumiaita vartioi avaruuden viimaa, kun matkaamme, mustakoira ja minä akvarellimaisemaamme.

Kurkistin lätäkön pintaan. Pakkasyö oli puuhastellut. Vanginnut veden. Vanginnut heinät.

Aamulla hämärä viipyy lähellä. Oli satanut ensilumen. Mustakoira riemuitsi. Teimme tarkastuslenkkimme. Mustankoiran tassut isoina sinetteinä painoivat jälkensä lumeen. Huomasimme. Oli muitakin ollut retkillänsä. Ystävämme kärppä, kuninkaallinen viitareunahan se siroja pitsejänsä oli kirjonut rannassa.

Huomasimme portaiden reliefipinnan. Lumen ja muodon tasainen rytmi.

Aiemmin esitellyt katot oli verhottu siniseen valoon, peittonaan ensilumi.

Lampi oli muuttunut shamanistiseksi maalaukseksi. Tavataan ensi vuonna.

Tiesimme tänään lähdemme jälleen. Olemme kotitiellä: Vanharouva, mustakoira ja minä. Iloitsemme haikeassa maisemassa. Ajan meitä kotiin. Tie on sumuinen. Tie on unelias. Mielikuvitukselle jää aikaa ja tilaa. Mustakoira ei taida pitää talviautoilusta.

ITKEVIÄ IKKUNOITA JA ARKKITEHTUURIA

2008-10-06T09:17:00.000-07:00

Lähdin matkalle. Jätin mustankoiran ystäville. Jätin Vanhanrouvan odottamaan paluutani. Isot keltaiset vaahteranlehdet tervehtivät kaupunkiin tulijaa. Katselin taloja. Vaihtelua ja silmää miellyttävää.Esikoisella ja miehellään kaunista arkkitehtuuria suojanaan. Taivas avoinna, lähellä. Emme pelanneet illalla vielä Afrikantähteä. Tutusteltiin syntymäpäiväsankarin kanssa taas pitkästä aikaa.Katselin kamerani linssin läpi.Kaikki oli uutta. Ihan uutta. Sopivasti vanhan arvokkaan rakennuksen sylissä. Oli tehtäväkin. Lähetin jotain arvokasta akvarellimaisemaan. Palasi takaisin kotiinsa. Se oli työni. Muutoin sain lomailla, seurustella läheisteni kanssa. Sain viettää iloista shoppailuaikaa ja ihailla itkeviä ikkunalaseja. Satoi. Sain lukea vaahtokylvyssä. Kynttilät valoina. Luin kevätmatkalla ostamaani Elizabeth Gilbertin Eat,Pray and Love - teosta. Miniä suositteli. Onneksi kertoi.Pienelle annettiin lahjoja ja syötiin hyvää kakua. Iloiset juhlat esteettisessä ympäristössä. Palasin sunnuntai-illan hämyssä tutulle tienoolle. Vanharouva toi notkeasti kotiin. Mustakoira palasi kotiin. Iloitsi tapaamisestamme. Olin tehnyt matkan.Lähetin lämpimät ajatukset. Kävimme katsomassa, mustakoira ja minä: oliko kirjemaisemamme ennallan. Hiljaisuuden kätkössä lepäävät ladot, seuranaan toimettomat heinäseipäät. Muistin menneisyyden.

PIENITYTTÖ JA RÖYHELÖMEKKO

2008-09-28T08:26:00.000-07:00

Heräämisen vapaaehtoisuus, kiireettömyyden suojassa. Mustakoira hoiti velvollisuutensa seuranani postilaatikolla. Olin illalla palauttanut mieleeni lomamme ison järvenrannalla. Mielikuvamatkani ulottui Pyhän Frasiscuksen kaupunkiin asti.

Mieleni punnitsee tulevaisuuden päätöksiä. Antaa ajan kertoa oikeat vastaukset.Aurinko kiersi taloani, hyvästeli talven varalle; pitkän ja valottoman. Sanoi- On aika hakea kynttilät.

Ruusuasetelma; sanoja - tarpeenko.

Makuuhuoneessa katsoin pienen yksinäisen tytön kuvaa. Pienivakava röyhelömekossaan, käsittämätön suru silmissään turvautui koiranputken valkoiseen kukintoon.

Keväällä nainen, äiti, seisoi Tyynen meren rannalla. Muistin vakavan tytön. Nyt tiedän kertomuksen. Kuinka huikea matka siihen hetkeen olikaan. Onnellisuutta tunteva nainen, silti kantaa mukanan röyhelömekkotyttöä. Mustakoira seuranaan. Yksin.

Röyhelömekon kodissa on muistoja. Pelkkiä esineitä - niinpä niin, sanoi mustakoira.

Valkoisen valon muuntumisihme väreiksi. Illuusioiden maailma valo-opillisin totuuksin. Pienen tytön unelman todellisuus.

Sininen taivas. Mustankoiran aamulenkillä katselin esiintulleita tuulenpesiä. Niitä poimin tyttärelle kerran. Maisema muuttuu graafiikanlehdeksi syystuulen työpöydällä.

Mustakoira kahlasi katselemaan joenpohjaa, ei voinut enää uida. On syksy.

Katselin palatessamme riisutun maiseman kauneuta.

Syystyöt puutarhassa eivät sallineet viivyttelyä. Ilmatila oli täynnään juhla-aterian huumaamia siriseviä siivekkeäitä. Lennonjohdosta ei tietoakaan. Ikkunat pamahtelivat. Tein kaivauksia. Otin sammalten alta esiin 'vaasa-aikaista' tyyliä edustavan tulisijan. Kuka sitä käyttäisi. Muhkeaa liettä.

Toin sisälle, pelastin pakkasesta, viimeiset siniset ukonhatut. Annoin luvan, talvi voi tulla.

KOTIMATKOJA

2008-09-26T11:38:00.000-07:00

Yhden yön viikolla nukuin kotona. Sieluni talossa. Palasin akvarellimaisemaani, työhön. Matkakuvani elää omaa verkkaista aikaansa. Kohtasin pastoraalimaiseman. En voinut ohittaa. Mustakoira kysyi, miksi pysädyttiin. Mitä siellä on ja otti vainua oven raosta. Menin aidalle ja lampaat tulivat luokseni - se mustakin. Jatkoin matkaani.

Mietin onnellisuutta, sillä luin kommentin. Kurkistan elämäni arkkuun. Syvästi koetut onnen ajat. Yksin koetut. Kuljetut kuin haurasta kuunsiltaa, sinisen avaruuden loputtomuudessa. Sieluni, haavojen jälkeen, asettunut levolliseen tilaan. Olen löytänyt itseni. Varjelen itseäni omassa kodissani, sieluni talossa. Seinien repalaisuus ehytynyt lämpimäksi suojaksi.

Palaan akvarellimaisemasta kotiini. Matka on pitkä, ajatuksia täynnä. Vanha rouva Mercedes tietää tien. Mustakoira vaihtelee asentoaan perällä, jo kymmenettä vuotta. Joutui kuuntelemaan emäntänsä nyt-musiikkia: Jesse Cookin kitaraa.

Pysähdyin; kohtasin syyselegian, kuvasin. Sadepisarat hyppelivät; kamerani sieti niiden kostean tunkeilevaisuuden.

Kotona odotti viesti lämpimästä maasta, viesti esikoiselta. Pyhä pihlaja oli kattanut päihdyttävän juhlapöydän siriseville siivekkäille.

Kaadoin lasiin viiniä silkasta tyytyväisyydestä. Katsoin rubiinivarjoa pöydälläni. Palautin mieleeni yhden maalauksellisimmista elokuvista - Elämäni aamut.

HILJAISUUDEN VÄRIT

2008-09-24T11:57:00.000-07:00

Akvarellimaisemaan laskeutui hiljaisuus. Haavan värisevät lehdet laskeutuivat rikkoen hiljasuutta. Joka taholta kuuluu ajatuksenomaisena, aikamme on ohi.

Mikä on hiljaisuuden väri. Kuljin polkuja, löysin vanhan valkoisen, ovesta sadanvuoden takaa. Kuvittelin käsiparin, joka valmisti oven suojaksi perheelleen. Hillitty valkoinen, arvokas, elämän sateiden haalistama.

Jatkoin matkaani. Kohtasin harmonian. Eleetön Stilleben hiljaisuuden kehyksissä. Lämmin ajan harmaa kannatteli sulkaa. Lentonsa oli päättynyt. Kuvittelin käden kirjoittamaan sulkakynällä.

Jatkoimme, mustakoira ja minä, aamuisia katseluitamme. Kuinka tyylikäs vanhojen rakennusten kattojen muoto onkaan. Muistin kuinka olin naulannut helteisenä kesäviikkona päreitä uudistettavaan vesikatteeseen. Vaihtelua. Mustakoira oli halunnut mukan. Tyytyi vartioimaan alhaalla.

Hiljaisuuden väri oli ruosteen peittämä. Kertoi hylätystä työstä, tekijästään, kadonneesta taidosta. Se oli surullisuuden, haikeuden hiljaisuus. Osattu taito palvelee koristeena kauneuden hakijalle.

Hiljainen musiikki soi maanpinnassa. Me elämme läpi vuosien. Tulemme esille, kun kumarrut puoleemme. Näet värimme: hiljaista taitoa kasvaa. Tiesin, jotain jää talveksi kanssani odottamaan uutta aurinkoa.