FRAGMENTTEJA

Vilkutin kesälle, viimeksi. Talvikuukausia on kulunut. Auton alle kuollut pöllökin on jäänyt lumien alle. Yritän kuvitella surkean mäntymetsikön siromuotoisten jalopuiden metsiköksi. Vietin kuukauden loman, joulua ympäröiden, kuopuksen perheen luona San Franciscossa. Paluu lappilaismaiseman surkeuteen ottaa lujille. On myönnettävä, että kauneus, joka asuu katsojan silmissä, ei kohtaa näitä seutuja - ainakaan nyt. Mutta sielussani kulkee muisto kesäisten maisemien lomasta. Kuulen Oceanin majesteettisen pauhun. Kuulen iloisten tervehdysten ohimenevän kaiun. Tunnen pienen pojan äheltävän tuoksun ja sielukkaan maikkilaisen lämpimän turkin. Entä ne kaupugin mielenkiintoiset kohteet, joita riittää edelleenkin. Lähetän kiitokseni huoneestani, jossa asustelin ja kaikesta mukavasta yhdessäolosta suloiselle miniälleni ja hänen miehelleen, rakkaalle pojalleni.

Ikävästä huolimatta kotini on ihana saareke, josta nautin. Sinne toinen poikani oli asentanut yllätyslahajaksi uuden hienon television. Pieni postimerkin kokoinen sai väistyä; museoihmistenkin on aika siirtyä nykyaikaan. Tuntuu ihan upealta. Elämä sujuu ja aurinko alkaa tuoda kevättä, päivän kerrallaan. Akvarellimaisemassa on monia mielenkiintoisia asioita vireillään. Mustakoira kulkee kanssani, joskin vanhuuden tuomalla rauhallisuudellaan ja ajoittaisine vaivoineen. Kesti pitkän eromme. Nyt olemme jälleen me.