TALVIUNI

Uneksin hetkestä, jolloin maiseman valkoiset käärinliinat lahoavat. Uneksin vihreän kepeydestä. Asfaltin lämmöstä. Sillä, olen kadottanut kuun, eikä aurinkoa näy. Pakkasuntuvat estävät näkemästä. Muistelen akvarellimaiseman musiikillista taideiltaa ja sen lämpöä. Illalla kohtaan jälleen tutut soittajat. Nyt vain toisessa salissa, kotiamme liki. Mustakoira viihtyy sohvallaan, jollakin niistä. On ollut reippaana mukana. Ainahan lähdemme. Pienin mittamme on satakilometriä. Jaksaa vielä kulkea, onneksi. On kuin osa minua. Tänään jää kotiin.