sunnuntai 26. lokakuuta 2008

LULLY JA ARISTOTELES



On tullut kynttiläaika. Musiikkini vaihtuu. Rakastan Lullyn motetteja. Lämpimän kauniita, loppuvuoden kuunneltavia. Talossani soi barokin sävelet. Konsertissa lumouduin sellistin sooloon. Lumous kulki mukanani. Vapautin sen kankaalle. Öljyvärimaalaus iloksi, muistoksi. Tänään sytytin kynttilän ikoneille ja isoäitiniäidille, Briitalle. Olin maalannut hänet ikonikseni jo vuosia sitten. Istuin lukemaan Eero Ojasen pohdintoja: Mitä Aristoteles on minulle opettanut. Sopisi heillekin luettavaksi, joille äänet tänään annettiin. Naapurin pariskunta kutsui illaksi vaalikahveille. Mukava improvisoitu ilta. Mustakoira odotti kotona. Tähdet vilkkuivat. Teimme iltalenkin.

lauantai 25. lokakuuta 2008

SUMUNKOSTEUS JA SUIHKUSADE


Aamukävely sumun kosteuteen. Tutulle joelle. Mustakoira nuuhki viikset väristen viestejä. Malttoi pysähtyä. Malttoi odotella emäntänsä valokuvaamista. Sitten, lukitsi korvansa. Tiesin, olemme hänen retkellään. Maassa haavanlehdet kantoivat kuolemanväriä. Tyyni hiljaisuus päästää ajatukset esiin. Olenko erakkojen sukua - nautin hiljaisuudesta. En jaksaisi jatkuvaa puhetta. Mustakoira vetäytyi huoneisiinsa levolle. Ei tiedä koirakoppielämästä. Onnekas, rakastettu. Palasin ulos. Oli vanharouva Mercedeksen suihkupäivä. Mutaiset lapiot ovat poistuneet. Miellyttävä laattojen tie on valmis. Rakensin kiviteoksen seinustalle. Isoisäni isän torpasta muistoksi saamani myllynkivi. Tärkeä esine: kantaa pientä kivipurttani. Tiedän mihin kuulun. Muistan röyhelömekon vierailun torpassa. Sielluuni jäi kuva: omenapuunkukat leijuivat lämpimässä auringonvalosa. Tunnelmat seuraavat. Henkilöt - oliko heitä. Nyt katselen kotiani, onnellista taloani. Siellä on salaperäisiä kohteita. Katseeni viipyilee todellisuuden kuvastumissa. Rajapinnat kadonneet.Muistan: Tassueläimen talviuni oli kerran hauras.

maanantai 20. lokakuuta 2008

KIVILINNUN PESÄ JA MIKROPIIRIT


Sade olemattomin pisaroin tummensi vapaat päivät. Kivilinnun pesä uhmaa kylmän kosteaa. Mustakoira ei viihtynyt pitkillä lenkeillä. Olimme yksituumaiset: sisällä on ihanaa. Tutkin pihamaantalon kätköja. Tulevaisuuten tarkoitettuja, kertomaan joskus olleesta ajasta. Coca-Colan keltainen puukori yllytti iloisesti vieläkin juomaan Coca-Colaa. Sytytin illaksi kynttilän ulkolyhtyyn. Ystävä tuli käymään. Mustakoira kosti - nukkui kielletyllä sohvalla. Seurailin kuinka osaaja lisäsi tehoja parin näytön pöytäkoneeseeni. Kurkistin sisälle avatun laitteen uumeniin.Näky yllätti kauneudellaan. Mystinen juttu toimintojen rakentelu,ymmärtäminen.Iltalenkillä katselin: valaistut ikkunat tuntuivat häilyvän tummuuden keskellä. Talot vetäytyneinä pimeänrajamaille. Emme tavanneet toisia. Arkinen ilta.

lauantai 18. lokakuuta 2008

MUTAISET LAPIOT JA NOSTALGIARETKET






Päivät käyvät lyhyiksi. Paluu akvarellimaisemasta sieluntaloon eilen oli pitkä. Tie oli mustaa, kiiltävää asfalttia, räntäsateen sumentaman tuulilasin takana. Mustakoira hukkui auton pimeyten. Kotiin oli mukava palata. Viikonloppu ja maanantai päälle. Jotain uusiutuu talon etusiiven edessä. Ruusupensaat ja sinivuokot siirretty toisaalle. Mutaiset lapiot nojavat valkoiseen seinään. Laattojen pino odottaa arkea. Vaikka ulkona on rumaa ja kuollutta niin sisällä on viihtyisää. Harhaudun nostalgian poluile. Katselen heijastusten luomaa aineetonta maailmaa. Puhallan hellästi pölyt lehtikullatusta kävystä. Aarteeni: belgradilaiselta, vanhalta kultaajalta saatu muisto.Tavatessamme työskenteli Sveti Savan parissa. Liekö pyhättö valmistunut.Hän oli ollut kultaamassa aiemmin Maria Theresian linnassa.Kultaaja ei elä enää. Rakastan esineitä, niiden kertomuksen tähden. Olin löytänyt kiven, tuonut mukanani. Kroatian sydän - muistokivi, vaikuttavimmalta ajalta niin Kroatiassa kuin elämässänikin.Musta pakeliittipuhelin, ajalta, jolloin ihminen kohtasi ihmisen.Luuri oli ystävällinen korvalle.Tietosuojakin toimi ajottain. Ulkovalaisin kolmekymmenluvulta. Lämmintä tehoa oli ja juhlavuutta. Nyt modernin veistoksen virassa.Herätin mustankoiran aavikkomatoltaan.Tunteeko, että isänsä: Hylätty, mustakoira I ALFA, oli kotoisin kuumalta mattoalueelta. Sai perheen. Muutti Suomeen; rakastui lumeen ja saunaan.

maanantai 13. lokakuuta 2008

VANHAROUVA MERCEDES JA VALKEA MUUSA















Vanharouva oli pestynä viettänyt vapaata omassa tallissaan. Tänään oli se päivä.Tehtiin lämmittelykierros läheiseen kylään. Palattiin ilmottautumaan vuosikatselmukseen. Vanhanrouvan siisteysmittaus vähän jännittää. Turhaan. Vanharouva voi hyvin, ei mitään huolta. Päästään jälleen ensi syksyyn. Mustakoira kysyvänä vastassa. Iloisena saatuaan jäädä kukkasohvalleen nukkumaan.


Katselin sivellinkimppuja purkeissaan.Valkoinen muusa vaikeni hyllyllään. Tunsin maalauksen kutsuvan. Oliko kamerani vienyt sivupoluille hylkäämään siveltimien taikamaailman. Puinen Pegassos haaveilee ikkunalla. Ei tiedä missä aurinko on. Kaamos pidättelee aloillaan. Luonnoskirja on asettunut lupaavasti esille. Ihan pian valitaan: akvarelli, öljy tai tempera.
Ja mustakoira kysyy: mennäänkö töihin? Vastaan: akvarellimaisemaan huomenna.

perjantai 10. lokakuuta 2008

ENSILUMI TÄÄLLÄ

Tutuksi käyneelle ajotielleni on muodostunut mielikohteita, tarkkailtavia. Ne kertovat kauniisti kuukausien kulun. Lumiaita vartioi avaruuden viimaa, kun matkaamme, mustakoira ja minä akvarellimaisemaamme.
Kurkistin lätäkön pintaan. Pakkasyö oli puuhastellut. Vanginnut veden. Vanginnut heinät.


Aamulla hämärä viipyy lähellä. Oli satanut ensilumen. Mustakoira riemuitsi. Teimme tarkastuslenkkimme. Mustankoiran tassut isoina sinetteinä painoivat jälkensä lumeen. Huomasimme. Oli muitakin ollut retkillänsä. Ystävämme kärppä, kuninkaallinen viitareunahan se siroja pitsejänsä oli kirjonut rannassa.


Huomasimme portaiden reliefipinnan. Lumen ja muodon tasainen rytmi.


Aiemmin esitellyt katot oli verhottu siniseen valoon, peittonaan ensilumi.

Lampi oli muuttunut shamanistiseksi maalaukseksi. Tavataan ensi vuonna.
Tiesimme tänään lähdemme jälleen. Olemme kotitiellä: Vanharouva, mustakoira ja minä. Iloitsemme haikeassa maisemassa. Ajan meitä kotiin. Tie on sumuinen. Tie on unelias. Mielikuvitukselle jää aikaa ja tilaa. Mustakoira ei taida pitää talviautoilusta.

maanantai 6. lokakuuta 2008

ITKEVIÄ IKKUNOITA JA ARKKITEHTUURIA











Lähdin matkalle. Jätin mustankoiran ystäville. Jätin Vanhanrouvan odottamaan paluutani. Isot keltaiset vaahteranlehdet tervehtivät kaupunkiin tulijaa. Katselin taloja. Vaihtelua ja silmää miellyttävää.Esikoisella ja miehellään kaunista arkkitehtuuria suojanaan. Taivas avoinna, lähellä. Emme pelanneet illalla vielä Afrikantähteä. Tutusteltiin syntymäpäiväsankarin kanssa taas pitkästä aikaa.Katselin kamerani linssin läpi.Kaikki oli uutta. Ihan uutta. Sopivasti vanhan arvokkaan rakennuksen sylissä. Oli tehtäväkin. Lähetin jotain arvokasta akvarellimaisemaan. Palasi takaisin kotiinsa. Se oli työni. Muutoin sain lomailla, seurustella läheisteni kanssa. Sain viettää iloista shoppailuaikaa ja ihailla itkeviä ikkunalaseja. Satoi. Sain lukea vaahtokylvyssä. Kynttilät valoina. Luin kevätmatkalla ostamaani Elizabeth Gilbertin Eat,Pray and Love - teosta. Miniä suositteli. Onneksi kertoi.Pienelle annettiin lahjoja ja syötiin hyvää kakua. Iloiset juhlat esteettisessä ympäristössä. Palasin sunnuntai-illan hämyssä tutulle tienoolle. Vanharouva toi notkeasti kotiin. Mustakoira palasi kotiin. Iloitsi tapaamisestamme. Olin tehnyt matkan.Lähetin lämpimät ajatukset. Kävimme katsomassa, mustakoira ja minä: oliko kirjemaisemamme ennallan. Hiljaisuuden kätkössä lepäävät ladot, seuranaan toimettomat heinäseipäät. Muistin menneisyyden.