Tuuli heräsi. Keltaiset lehdet leijailevat tuulen matkaan. Teimme päivälenkin: ystävä, mustakoira ja minä. Kirjeitä oli luettavaksi ja vastauksia jätettiin tiheään ja mahdollisimman korkealle. Keskustelimme lempipuista. Kuusi kummankin havupuista. Lehtipuista mieluisin ystävälle haapa ja minulle vaahtera. Kuusi, surunpuu, silti ystävällinen. Eteläinen laajahelmainen satupuu.
Pihamaa, eilen siistitty, nyt on kuin autiotalon puutarha, täynnä luonnon lehtikimaraa. Valoisat keltaiset sävyt. luonnon valomerkki ennen pimeän laskeutumista. Valkoisen kuoleman saapumista.
Ystävä kirjoittelee ikonitekstejä. Rublovilainen Kolminaisuus, yksi kauneimpia tutuksitulleita uskonnon taideteoksia. Esikoisen kanssa seikkailimme Rublovin luostarissa kaukana Moskovan liepeillä. Liftattiin, sillä hämärä alkoi laskeutua jo ja maailma oli vieras. Uskomattomia retkiä, nuoruuden rohkeudella.
Keittiössä tuoksuu puolukkapiiras, uunikuumana. Tulee syödyksi vaniljakastike seuranaan. Menin poikkeamaan makuuhuoneessa. Isolla sängyllä oli musta sohvatyyny ja se nosti varovasti päätään, valkoisen silkkisen vierellä. Keskustelimme hiljaa. Myönsi tietävänsä päiväluvattomuutensa yövuoteeseensa. Sanoin: en raaski sinua häätää, olemmehan vain me. Korjaamaton seikka, mutta mustakoirani on syvämerkityksellinen kumppani, turvaa elämääni akvarellimaisemassa, mustanpimeän aikaan, läpi vuodenkin.
1 kommentti:
Onnea uudelle blogille, nyt vasta ehdin viime viikon reissujen, pakkauksen ja työn lomasta kurkistamaan. Tulen taas!
Lähetä kommentti